Kun Whippet-Harrastajat järjesti luonnetestin, niin halusimme testata myös Ubin. Yritin muistuttaa itseäni ennen tapahtumaa, että luonnetesti EI ole kilpailu tai koe, jossa tavoitellaan mahdollisimman suuria pisteitä, vaan se on palveluiskoirien käyttöominaisuuksia mittaava arvio, ei siis whippet-testi. Hapa ohjaisi Ubin testin läpi ja minä katselin testiä vierestä. Koira käyttäytyi minusta testissä hyvin ubimaisesti. Nopea ja reaktiivinen, koira, jota on helppo lukea, koska se näyttää miltä siitä tuntuu. Testin edetessä huomasin, että se alkoi kuormittua, mutta ei mielestäni niin, että testi olisi pitänyt keskeyttää. Testin lopuksi suoritettuun ammuntaan Ubi ei reagoinut mitenkään.
Vaikka tosiaan oli hokenut itselleni tätä EI ole kilpailu -mantraa, niin hämmästyin kun näin Ubin pistemäärän eli 56 pistettä. Pistemäärä oli siis todella alhainen.
Kun pikaisesti katsoin testilapun läpi, analysoin sen niin, että Ubi on kiltti ja vilkas hössöttäjä. Se nimittäin arvioitiin erittäin vilkkaaksi, pehmeäksi ja hyväntahtoiseksi, avoimeksi ja luoksepäästäväksi.
Näinhän me koiranomistajat toimimme – opimme elämään koiriemme kanssa ja haluamme nähdä niissä hyvää. Rakastamme niitä ja silloin kavereiden hyvät puolet tietysti korostuvat. Ubin terävyys oli pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäystä, sen puolustushalu oli pieni ja taisteluhalu oli pieni. No juu, nämäkin asioita, jotka ovat minusta seurakoiralle oikein mukavan kuuloisia. Kiltti Ubiliini, joka ei irvistele eikä haasta kavereita vaan mieluummin väistää.
Ubin toimintakyky arvioitiin myös pieneksi ja hermorakenne arvosteltiin sanakääntein hermostunein pyrkimyksin. Tämä kohta tuntui minusta kummalliselta. Olen nähnyt koirani ihan eri tavalla – enemminkin tasapainoisena ja hyvin toimintakykyisenä.
Ja myönnetään, olen meidän arkisessa elämässäni aivan varmasti myös vahvistanut sen käytöksessä joitakin sellaisia asioita, jotka luonnetestissä pudottavat pisteitä. Kyllä, minä juttelen Ubille, kun se vinkuu, vaikka oppikirjojen mukaan minun pitäisi olla reagoimatta. Ja kyllä, minä olen kieltänyt siltä asioita, jotka varmaankin lisäisivät sen toimintakykyä ja vähentäisivät vilkkautta. Eli luonnetestinäkökulmasta pilaan jatkuvasti Ubi-parkaa.
Ehkä tässä on juuri se pointti. Näen koirani niiden toiveiden, joita minulla on sitä kohtaan, kautta. Ubi on tosiaankin hyvin vilkas koira, joka juttelee (lue önisee, vinkuu, kitisee, EI hauku) paljon. Minä näen sen jutteluna, mutta jonkun toisen mielestä se voi ilmentää hermostuneisuutta. Minusta se on aina ollut myös varma ja rohkea, mutta testissä se tosiaan näytti, että se pelästyi esimerkiksi haalaria kovasti. Se tosiaan taas näytti, miltä siitä tuntuu. Pointti on siis se, että toinen ihminen näkee koiran testitilanteessa ihan toisenlaisena kuin mitä minä sen näen. En tarkoita, että kumpikaan näkisi koiraa oikein tai väärin. Minä näen koiriani oman arkeni ja kiintymykseni kautta, tuomarit omien testikokemustensa kautta. Tärkeää minulle on, että meillä on koiran kanssa mukavaa elämää yhdessä. Ehkä luonnentestitulosten avulla osaan nyt jossakin tilanteissa tulkita se käytöstä muutenkin kuin kiintymyksen sumentamien silmälasieni läpi ja voin auttaa koiraa tulevaisuudessa selviämään arjestaan vielä paremmin. Ehkä se on se asia, mikä minun pitää oppia tästä testistä. Ja koska huumoria tässä maailmassa tarvitaan, niin voimme oppia myös sen, että Ubista EI ole poliiisikoiraksi. Toinen asia, joka minulle tuli mieleen, että juuri tuollainen testitulos tulisi minulle itselleni. Olen juuri tuollainen leppoisa höpöttelijä, joka haluaa välttää konflikteja – enkä todellakaan ole rohkea ihminen.
Ubi on minusta maailman ihanin whippet ja se sopii minulle – omalla persoonallisella tavallaan. Ja niinhän se on, että nobody is perfect!
Luonnetestistä voi lukea lisää täältä.
