Poju on pyörähdellyt näyttelyissä ja niistä ei ole kerrottu mitään. Marraskuun alussa Poju kävi Pipsan ja Victorian kanssa Tartossa kahdessa näyttelyssä. Pojulla meni tosi hienosti ollen ensimmäisessä näyttelyssä VSP ja sai juniori-sertin. Toisessa näyttelyssä sisarukset saivat sileät erit. Messarissakin Voittaja-näyttelyssä Poju pyörähti ja sijoittui hienosti isossa 14 juniorin luokassa neljänneksi. Aivan loistavasti on näyttelyura alkanut. Pojun 1-vuotissynttäreitä vietettiin koko pentueen voimin tapaamisessa.
 |
| Kuva Heli Poikonen |
 |
| Kuva Heli Poikonen |
Koko vuosi 2021 meni Pojun kanssa, niin hyvässä kuin pahassa. Poju tuli meille tammikuussa, joten aika kakaravuosi tämä oli koronavuoden lisäksi.
Svean vuosi.
Svea nyt viettää ansaittua eläkepäiviään, mutta silti Pojun leikittäminen onnistui edelleen. 2021 aikana Svealla alkoi ilmentyä terveysongelmia tai ei ne vielä ongelmia olleet, mutta piti tutkia. Ongelmana ovat olleet varpaat ja yhdestä varpaasta meni kesäkuussa koukistajajänne poikki ja sen tutkimisen yhteydessä tarkistettiin myös Svean veriarvot. Verikokeissa kontrolloidut trombosyytit olivat edelleen kunnossa, mutta olisi viitteitä munuaisongelmista. Onneksi ei syksyllä ultrauksessa eikä verikokeissa mitään munuaisissa näkynyt. Svea siirtyi kesällä munuaisia tukevaan ruokavalioon, joten olisiko siitä sitten ollut apua. Syksyn ultrauksessa käytiin läpi kaikki sisäelimet, mitä pystyttiin, ja pernan pinta ei ollut aivan normaali. Samalla sydämen kuuntelussa kuului sivuääniä. Svea pitää viedä vielä tammikuun lopulla kontrolliin munuaisista ja pernasta ja samalla otetaan pernasta näyte. Sydämen sivuäänien takia sydän piti ultrata erikseen, että selviää oikea rauhoitusaineiden määrä pernan tutkimista varten. Svea sitten kävikin sydänultrassa ja läppävika löytyi. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä rauhoitukseen. Eli Svean elämään alkaa vanhuus jo vaikuttaa. Lenkit eivät enää varsinkaan aamulla Sveaa kiinnosta. Iltalenkit Svea on mukana ja saa pääasiassa kulkea vapaana. Hienosti tarkkailee laumaa eikä lähde omille retkilleen. Ruokaa ja hellyyttä kun saa tarpeeksi, niin Sveaan elämä on vielä mallillaan.
Ubin vuosi
Ubin vuosi jatkui varvasleikkauksesta toipumisella. Eikä Ubin terveydessä mitään muuta ongelmia vuoden aikana ollutkaan. Silmään ilmestyi musta täplä mikä onneksi osoittautui vaarattomaksi iiriskystaksi. Leikattu varvaskin on kestänyt juoksemiset. Talvella maneesissa juoksutin, että pysyi kunnossa ja juokseminen vaikuttikin hyvältä. Ubia ei enää kilpailutettu aktiivisesti, mutta harjoituksissa Hyvinkään radalla kävi juoksemassa. Vein Hyvinkään hiekalle, kun kesä oli niin kuuma ja nurmirata saattaa olla sen takia aika kova. Sen verran piti ottaa huomioon leikattu varvas. Ja tietysti se viimeinen eläköitymiskilpailu radalle oli koko ajan mielessä ja onneksi sinne päästiin. Plussana vielä Hailuodon viimeinen maastokilpailu. Onhan Ubi speciaalikoira juoksemaan näyttelylinjaiseksi, joten oli hienoa saada nämä viimeiset kilpailut suoritettua. Olihan Ubilla edelleen se vanha hurja into ja vietti juoksemaan rätin perässä tallella, joten ajattelen, niin että Ubille teki hyvää juosta nuo viimeiset kilpailut. Ei ajatella nyt, että jotain olisi voinut sattua.
Whippet-Harrastajien erikoisnäyttelyssä Ubi kävi, koska pääsi sinne vielä kerran käyttöluokkaan. Ensi vuonna onkin sitten veteraanikehät.
Kesällä syntyi vielä Ubille jälkeläisiä Nurkkaniityn-kenneliin. Se oli upeeta ja on hauska seurata miten jälkeläisten elämä alkaa sujumaan. Pojun kanssa Ubilla menee tosi hienosti. Nehän nuhjaa toistensa kanssa lähes päivittäin. Touhuaa aivan eri tavalla kuin Olan tai Tikon kanssa. Aivan kuin Ubi tietäisi jotain.
Olan vuosi
Olakin aloitti vuotensa toipilaana, kun takajalassa oli jänteessä turvotusta. Ola on saanut olla oloneuvoksena. Touhuta omia juttujaan sisällä ja pihalla. Radalla Ola kävi muutaman kerran harjoituksissa. Keväällä oli outo haluttomuus syödä, mutta ennen kuin alettiin suunnitella ell:lle menoa alkoi Ola taas syömään. Haluttomuus vaihteli päivästä toiseen, niin asia pitkittyi vähän liikaa ja Ola alkoi laihtua. Onneksi meni ohi ja Ola on taas hyvässä kuosissa. Ola kyllä aina ensimmäisenä kyllästyy johonkin ruokaa ja ollaan ostettu pikku pussi Olaa varten. Tämä vuosi olisi ollut uusien sääntöjen mukaan veteraanikausi, mutta taitaa Olan kisat olla kisattu.
Tikon vuosi
Vuodesta 2021 piti tulla Tikon ensimmäinen oikea kilpailukausi. Haaveissa oli päästä kaikkiin hienoihin oikeisiin ratakilpailuihin, kun ei me Ubin kanssa ole oltu kuin kuninkuusjuoksuissa. No toisin kävi. Talvi meni maneesissa kerran viikossa juoksuttaessa. Mitään muuta en oikeastaan tehnyt. Kick bikella yritin pitempiä lenkkejä ravuuttaa, mutta Tiko vaan löntysteli perässä. Se oli hankalaa. Ubin kanssa tämä aina helppoa. Uimatouhutkaan ei Tikolle oikein käynyt, vaikka nätisti uikin. Talvella oli jossain vaiheessa hyvät hanget pihalla ja ajattelin siellä Tikoa juoksuttaa, mutta ite sain lelut hangesta hakea. Eli oli vähän hakusessa alkuvuosi, että miten sitä Tikoa harjoittaisi. Ainoastaan maneesissa oli hyvää tekemistä. Tämä on juuri tätä. Opit yhden koiran harjoittamisen, niin sen kilpaileminen loppuu ja uudelle koirat käy sitten aivan muut jutut. No Pojun kanssa talvi meni painiessa ja välillä pihalla juosten, joka oli Tikosta oikein mieluisaa. Kesälesken iltakisoissa Tiko juoksi sitten vuoden ensimmäisen ratakierroksensa ja sattui sitten se pelkäämäni paras kisa heti alkuun. Seuraavalla viikolla tapahtui Tikon loukkaantuminen. Poju aiheutti pienen lihasvamman Tikolle, minkä seurauksena tuli reilun 10 viikon huili kaikesta. Oikeasti ei näin kauaa olisi tarvinnut mennä, mutta tässä oli fyssarin kesäloma katkaisemassa hoitoa ja hänen loman aikana oli toinen fyssari. Toisen fyssarin ohjeiden mukaan me mentiin ja se aiheutti muita ongelmia ensimmäisen fyssarin mukaan, kun hän tuli lomalta. En tiedä, mutta miettimään taas pisti. Joka tapauksessa liikkeissä ei ollut mitään ongelmaa, niin Tiko kävi hakemassa näyttelystä Erittän Hyvän. Olipa valmiina mahdolliseen valioitumiseen. Tiko pääsi jatkamaan kilpailukautta syyskuussa Tampereella ja siitä viikon päästä Helsingissä juosten molemmilla matkoilla kv-ajat, joten Tiko valioitui radalle. Tikon juoksemisessa oli hyvää startti, mutta takakaarre aiheuttaa jostain syystä ongelmia. Valmentaja on syksyn aikana miettinyt, miten tuota harjoittaa. Whirlingiä ei meillä ole, mutta saisiko vapavieheellä samankaltaista harjoitetta maneesissa. Sekin vaihtoehto on käynyt mielessä, että voiko pentuna murtunut varvas aiheuttaa ongelmaa kaarrejuoksussa. Vai pelkästään aika vähäinen juokseminen porukassa saa Tikon tekemään sen minkä tekee. En ole Tikoa maastokoiraksi ajatellut, mutta Hailuotoon Tiko ilmoitettiin. Sehän meni upeasti, joten ehkä sitäkin puolta saattaa sopivissa kohdin tulla lisää. Nyt ollaan syksyllä huilittu ja ainoastaan dobo-pallolla 1-2 kertaa viikossa pelleilty normaalin lenkkeilyn ohella. Ennen joulua Tiko kävi myös sydänultrassa ja sai terveen paperit.
Pojun vuosi
Mennyt vuosi olikin melkein kokonaan Pojun eletty elämä. Sekään ei alkanut hyvin, kun etujalasta murtui varvas jo ennen luovutusta. Pentua piti pitää heti uudessa paikassa remmissä tai häkissä. Onneksi Tiko otti Pojun aivan loistavasti vastaan. Heistä tuli parhaat kaverit. Poju on otettu meille tietysti sen takia, että on Ubin poika, mutta kuitenkin vain näyttelyt mielessä. Silti vietiin Poju pentujen rataharjoituksiin ja Poju piti niistä suunnattomasti. Eikä sen juokseminen huonolta näytä, joten hauska nähdä mitä kello kertoo. Pienempi Poju on kuin Ubi, joten ei aivan samanlaista nopeutta ehkä ole odotettavissa. Pojun muutamat näyttelyt ovatkin menneet hyvin eli kyllä siitä ihan hyvä näyttelykoira tulee. Aivan kakara Poju vielä on ja saattaa semmoinen olla pitkään, kun ei olla ottamassa pentua, niin Poju on lauman nuorin kauan. Aika hellyyden kipeä Poju on. Oikeastaan sylikoira.
