lauantai 19. marraskuuta 2016

Tee testi. Vie koira valtavaan näyttelyhalliin, jossa kulkee tuhansittain ihmisiä, vanhoja, nuoria, vauvoja, vaunuja, pyörätuoleja. Anna kaikenlaisten ihmisten rapsuttaa, silittää ja pussailla koiraasi. Miten koira pärjää? No, hyvin. Oli taas ilo viedä Ubi ja Ola Whippet-Harrastajien ständille Lemmikkimessuille viime viikonloppuna. Kumpikin poika edusti rotua oikein hienosti. Ubi jopa nautti tilanteesta. Se on todellakin omimmillaan paikassa, jossa se saa huomiota. Se rakastaa ihmisiä ja ihmiset rakastavat sitä takaisin. Ihan parhautta.
Ja hyvin meni ensikertalaisella eli Olalla. Se saapui erityisen näyttävästi, kukkokiekuu-ulvontansa kanssa ständille ja joku lapsista kysyi: "Onko se susi?"
Tosin Olalle tuli loppuvuorossa jo väsy ja se kävi pitkälleen pehmoiselle alustalle – sitä sai tulla sinne rapsuttelemaan. Varttia ennen meidän vuoromme päättymistä Ola pisti tassunsa silmien päälle ja nukahti - kaikessa hälyssä ja melussa. Rento poika.
Mukavia, whippeteistä kiinnostuneita ihmisiä riitti. Yleisin kysymys taisi olla, että kuinka kovaa nuo juoksevat. Mieleenpainuvin tapahtuma Ubin kanssa oli se, kun pikkuvauva nuolaisi Ubin nenää. Ubin mielestä se oli kovin mielenkiintoista. Olaan taas ihastui pieni tyttö, joka kävi useampaan kertaan silittämässä Olaa. Tyttö istui Olan vieressä pitkään ja ihastustus oli selvästi molemminpuolista.
Anna oli järjestänyt ständivuorot mainiosti. Kolme tuntia oli ainakin meidän pojille juurikin passeli aika. Kiitokset myös Laralle, Rastalle ja Piafille emäntineen seurasta. Meillä kaikilla taisi olla mukavaa!
Täällä ollaan! Tulkaa rapsuttamaan!



sunnuntai 6. marraskuuta 2016


Ubi pyörähti viereeni sohvalle. Silittelin sitä ja mielessäni mietin, että olipas meillä kesällä kivaa. Ainakin minulla oli. Luulen, että Ubi nautti myös. Sen verran kiihkeästi se suhtautuu vieheen perässä juoksemiseen. Ollaan säästytty myös loukkaantumisilta, ainoastaan pienillä naarmuilla selvittiin. Nekin naarmut taitaa tulla lähtökopissa, kun herra haluaa portin heti auki. Nyt kun jalostustietojärjestelmään on melkein kaikki kisat jo kirjattu, niin onhan Ubilla kesältä paljon startteja takana. Mietityttää se, miten Ubin hauskuus radalla säilyisi. Ei tuo starttimäärä ainakaan sen mieltä ole rasittanut. Niin kuin kirjoitin aikaisemmin, niin Ubi on hidas ratajuoksija. Ubin oikea paikka olisi etana-lähdöissä. Ei sen takia, että Ubi voittaisi, vaan siksi, että Ubi näkisi edes vähän viehettä. Ubi on voittanut etana-lähtöjä, mutta hyvin pienillä marginaaleilla. Toivottavasti kisoissa lähtöjä alettaisiin järjestämään juostujen aikojen perusteella. Niin kuin Moshin kisat olivat. Viimeisissä kisojen lähdöissä Ubi oli aina reilusti viimeinen. Nauttiiko Ubi semmoisesta? Onko se vaan minun päässä, että Ubi nauttisi enemmän, jos olisi lähempänä viehettä? Nämä ajatukset ovat hiipineet toden teolla vasta nyt pieneen mieleeni. Tosin kaksi viimeistä kisaa ne vasta tämmöisiä olivat. Ehkä niistä jäi tämmöinen ajatus mieleeni. Ne olivat syksyn kisoja. Kesällä meillä oli hauskaa.

Ola, pikku vauva, on jo iso poika.

Ubi ja Ola nikertää pemoleluja.

Svean nassu alkaa muuttua valkoiseksi.

Sunnuntaina 10 km lenkki Salmella, jo hyvin talvisissa maisemissa

tiistai 1. marraskuuta 2016

Ola oli aktiivikoira viikonloppuna. Touhua riitti sekä lauantaille että sunnuntaille. Lauantaina Ola oli ensimmäisessä junioriluokan näyttelyssä Suomessa. Ilmoitin Olan Lahteen, kun sen velipojatkin olivat sinne tulossa ja Mari suositteli, että koira voisi olla austraalialaistuomarin mieleen. Aika moni muukin oli whippetinsä Lahteen ilmoittanut, sillä koiria oli kehässä peräti 70. Junioriuroksiakin oli 11.
Kävin Olan kanssa kaksi kertaa näyttelyharjoituksissa Lohjalla ennen näyttelyä. Kun kerroin siellä kuinka monta whippetiä näyttelyyn oli tulossa, monella loksahti leuka. Kyllä, whippetväki on aktiivista ja näyttelyt vetävät. Hyvä niin. Ja mikä ettei, whippet on superhelppo valmistaa näyttelyä varten, se ei tarvitse trimmausta eikä karvanlaittoa.
Ola tosin kävi pesulla perjantaina, sillä se kävi Espoossa Sippurassa uimassa. Niinpä sen turkki oli lauantaina puhdas ja kiiltävä. Tämä taktiikka täytyy ottaa käytäntöön ennen näyttelyä – ensin uimaan ja sitten kehään.
Ennen näyttelyä minua ärsytti ajomatka Lahteen. Hapa oli jäämässä Svean ja Ubin kanssa kotiin eikä minua huvittanut yksinajelu tipantippaa. Mutta kukapa muu kuin Jenna pelasti minut taas. Jenna lupasi lähteä katsomaan näyttelyä ja niinpä sain kyydin ja mukavaa seuraa näyttelypäiväksi. Spesiaalikiitokset Jennalle.
Näyttely sujui Olalta todella mukavasti. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia ja olin supertyytyväinen, kun kehäsihteeri nosti punaisen kyltin Olalle tuomarin arvostelun jälkeen. Kun huomasin, että tuomari oli todella tiukka (Olan luokassa vain viisi koiraa sai ERI:n), olin vielä iloisempi. Kilpailuluokassa tuomari ohitti Olan mielestäni todella nopeasti, niinpä lähes hypin riemusta, kun Ola sijoitettiin luokassa kolmanneksi. Meidän rimpula-Ola, voi hyvänen aika.
Esiintyminen meni meiltä kai suht mukavasti. Tosin minua jännitti pitkästä aikaa niin, että jalkani tärisivät, kun Ola oli pöydällä.
Ja kaikkein mukavinta Olan kanssa oli näyttelyssä oleminen. Se on niin lunki ja rento koira, että sen kanssa viihtyy kehänlaidallakin koko päivän. Kiltisti se katseli kaikki whippetit ja vielä graytkin siihen päälle. Kotimatkan se nukkui tyytyväisenä Jennan autossa. Ihan super-Ola!
Tässä vielä Olan arvostelu: "Medium size. Correct bone. Balanced outline. Correct angulations. Pleasing head. Good pigmentation. Good ears. Sound movement. Hold's topline on move."
Tuomari siis austraalialainen Simon Mills.
Sunnuntaina Ola sitten paineli yhdessä Hapan kanssa off-season-juoksutreeneihin Hyvinkäälle. Siellä se harjoitteli niin koppilähtöä kuin takasuoraa radalla. Lisäksi sille tehtiin vähän vapatreeniä. Siinä se esitteli omaa spesialiteettiään, vapaana lähettämistä. 






Ola pönötti pöydällä ihan mallikkaasti ja myös lattialla sain sen seisomaan kivasti. Olan veli Nino oli seuraava koira meidän jälkeen eli pöydällä alemmassa kuvassa. Kuvat Mari Kääriäinen.

Kolme veljestä: Nino, Lenni ja Ola. Yksi on vähän erilainen nuori. Kuva Noora Frantzi.