Arki (ja viikonloput) ovat asettuneet uomiinsa Ola-pennun kanssa nopsasti. Syömisiä, pissatuksia ja leikkihetkiä on tiestysti edelleen useammin kuin aikuisten koirien arjessa, mutta muuten Ola on sujahtanut laumaan omalla lepppoisalla tavallaan.

Pentu on ollut meillä nyt kolme viikkoa ja oi kuinka nopeasti se on oppinut huonoille tavoille. Kyllä, se kerjää Ubin ja Svean mukana oikein luonnikkaasti. Istuu siinä aikuisten vieressä ja vaatii ruokaa. Ruokaa se saattaa vaatia joskus hyvinkin äänekkäästi. Ola on muutenkin äänenkäytöltään monipuolinen – se osaa haukkua, murista, vikistä ja naukua kuin kissa. Näitä kaikkia ääniä se esittelee leikkiessään. Ola leikkii edelleen ihan mielellään ja paljon myös yksikseen. Toki se leikkii myös Ubin ja Svean kanssa, mutta aikuiset saavat kyllä olla myös rauhassa, kun Ola leikkii ihan omiaan. Eri asia on malttavatko Ubi ja Svea katsella vierestä Olan leikkejä vai haluavatko nekin mukaan. 

Ola myös nukkuu nykyään sängyssä. Se nukkuu ihan yhtä pitkät yöunet kuin aikuisetkin koirat eli sitä ei tarvitse öisin käydä pissattamassa eikä kakattamassa. Koko kolmikko nukkuu meillä sängyssä. Se aiheuttaa hieman tilanpuutetta, sillä tässä eräänäkin aamuna heräsimme Hapan kanssa molemmat aivan reunoilta puoliltamme sänkyä, kun koiratrio nukkui tyytyväisenä kasassa aivan sängyn keskellä.

Kaikki whippetit minun mukana töissä. Eipä sattunut mitään ihmeellistä. Rauhallisesti olivat kaikki työpäivän.

Terhi ja Ubi olivat eilen illalla rallitoko-harjoituksissa ja minä lenkkeilytin Svean ja Olan. Ola oli taas aluksi oikea jästipää. Ola ei liiku, jos se niin päättää. Ei auta lirkuttelu, ei perässä vetäminen, ei mikään. Minun lyhyttä pinnaa koeteltiin. Ennen kuin täysin poltin päreeni, niin tiputin remmin maahan ja jatkettiin Svean kanssa matkaa. Aika pitkälle päästiin ennen kuin pentu alkoi jolkotteleen perässä. Sitten se kävelikin koko loppulenkin hyvin. 

Aikuiset jäivät tänään kotia ja Ola lähti kanssani töihin. Työmatkalla autossa Ola nukahti heti, kun AC/DC:n Given The dog a bone oli soinut auton soittimessa. Töissä Olalla oli Nastin kanssa leikkihetki. Kun Ola kyllästyi leikkeihin, niin Ola otti ritolat ja lähti jolkottelemman käytävällä. Hetken päästä kuului pennulle lirutteluita, kun Ola meni jonkun työhuoneeseen. Sieltä se sitten palautui. Alkaa olla pentu töissäkin kuin kotonaan. Ola ei ole ollenkaan puruluiden kanssa kuin Ubi oli. Ola ei syö luita kokonaan. Ubi söi vaikka silmät kiinni. Ola myös nosti tänään jalkaa, kun käytiin ulkona asioilla. Kasvua tapahtuu.

Kotona oli sitten iloinen jälleennäkeminen Ubin ja Svean kanssa. Svea oli liiankin innoissaan ja Ola vinkaisi pahasti leikissä. Svea tuli heti minun luokse surkeana ja olin alkamassa taputtamaan sen kylkeä, kun Svea meni maan matoseksi. Aivan selvästi se luuli, että minä lyön sitä. Minä pelästyin hirveästi, että miksi se noin teki. Svea parka. Minun oma Svea. 

Ola ja Nasti

Varoitus: tämä blogikirjoitus on vähän surumielinen.

Kun pentu tulee taloon, seuraa siitä paljon iloa ja riemua, mutta sen lisäksi myös jonkinasteinen puppy-blues. Se kai on ihan luonnollista, kun pentu muuttaa arkea, sen kanssa joutuu opettelemaan paljon uutta ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu koko ajan.

Ola on ollut todella kiltti ja mukava pentu eikä se ole aiheuttanut juuri minkäänlaista puppy-bluesia. Päinvastoin, sen ilosta pyörivä häntä ja riemu-hyppelyt saavat  hymyn huulille. Iloinen ja helppo pentu tuo Ola.

Mutta silti mieleen hiippii aina välillä surumielisyys. Kun katson tiskipöydälle, näen mitta-astian, jolla mittaisimme Iikalle ruokaa. Kodinhoitohuoneessa roikuu edelleen Iikan sadetakki eli ritariviitta. Keksimme sadetakille positiivisen nimen, kun koira sitä niin kovin inhosi. Ainakin nimi aikanaan piristi meidän mieltämme. Minun pitäisi korjata mitta-astia ja ritariviitta pois, mutta en ole saanut sitä aikaan. En raaski, en pysty. Suru häivähtää mielessä aina silloin tällöin. 

Onneksi tilanteeseen pomppii sitten Ola, joka hyppii Sveaa tai Ubia vasten ja pyytää niitä leikkimään. Se saa taas hyvän mielen aikaan. Ihana Ola.

Tänään taas töissä whippettien kanssa. Automatka menee Olalla nukkuen. Pentu on tottunut jo matkustamiseen. Työpaikalle Ola käveli kuin vanhaan tuttuun paikkaan. Onhan se jo kaksi kertaa siellä ollut. Ola tervehti snautseriuroksen portin takaa häntä heiluen, mutta kun pöydän alta tulikin tiibetinterrieri, niin Ola alkoi peruuttamaan, kunnes kävi karvaisen tiibetinterrierinkin tervehtimässä. Ystävällisiä koiria olivat molemmat. Olan turkin väriä kehutaan töissä. Onhan se vaaleanpunainen pantteri -väritys hieno.
Mutta meidän Ubi se on niin kiltti ukko. Minulla ei ole kuin kaksi sänkyä koirille töissä ja Svea ja Ola olivat ne valloittaneet. Ubi ei löytänyt muuta pehmeää kuin Olan pissapaperin, mihin kävi sitten maaten. Pyysin Ubin luokseni ja halasin kilttiä koiraa ja tein sille tilaa siirtämällä Olan Svean petiin. Kun mainisin Ubin kilteydestä työkaverille, niin hän kertoi, että hän pyytää aina nartun lainaan vähäksi aikaa, kun uusi pentu tulee taloon. Hänen irlanninsusikoiraurokset ovat liian kilttejä pennuille, että tarvitaan narttu laittamaan pentu ojennukseen. Ubi antaa myös luun suusta, jos Ola sen ottaa. No kyllä Ubi aina välillä murahtaa, jos silmille hypitään.
Ubin vanha pentumantteli alkaa olla Olalle pieni, vaikka se kaksi viikkoa sitten oli liian suuri. Älytöntä vauhtia kasvaa. Samaa sanoivat töissä.

Svea tulee kaikkien kanssa toimeen

Kiltti Ubi

pinkkis

Kun tulin perjantaina töistä kotia, niin ensimmäiseksi tokaisin, että Ola on kasvanut. Jostain syystä havahduin Olan kasvuun. Kun tämmöinen suuri ja ihmeellinen asia tuli minun mieleen, niin kaikista asioista sen huomasi. Sehän juokseekin kuin pieni piru. Ei mitään pomppimista vaan kunnon menoa. Svealle ei enää antauduta helposti, vaan lyödään hanttiin kunnolla kissamaisine vinkaisuneen ja leuat napsuu yhteen tiuhaan, niin että Svea joutuu öristen ottamaan takapakkia ja tassulla laittaa pennun matalaksi. Ubin ei tarvitse kuin vähän murahtaa syvällä rintaäänellä, niin Ola on kilttiä poikaa. Saas nähdä kuinka kauan. Korvatkin oli hetken oikein päässä, kunnes tänään ne ovat taas kuin laput silmillä.

Ola oli minun kanssa keskiviikkona töissä yksinään. Työkaverit Ola tervehti iloisesti. Torstaina ja perjantaina moni kävi ovella kyselemässä, että eikö pentua olekaan mukana. Kai se tulee maanantaina?

Suloinen Svea

Suloinen Ola jolla piru irti

Hänen komea ylhäisyytensä ei kastele tassuja turhaan

Nukkuva whippet on kuvauksellinen. Mieli lepää.

Ravistus

Talvilomapäivä koirien kanssa menee kuin siivillä, varsinkin kun varhaisen aamupalan jälkeen nukkuu puoliyhdeksään ja sitten kävelee tunnin aamulenkin. Ola ei aamulenkillä paljon tuulesta ja viimasta välittänyt. Minusta tuntuu, että sillä sen verran paljon karvaa, että se ei ole kovin kylmänheräkkä. En voi sillä mitään, että kun kolme koiraa Svea, Ubi ja Ola kävelevät kolmestaa polulla, niistä tulee mieleen koiraperhe: isä, äiti ja lapsi. Ja jotenkin myös aikuisten korien suhtautuminen Olaan menee perinteisten perheroolien mukaan. Svea on kärsivällinen pennun kanssa, kun taas Ubi sanoo pennulle helpommin, mutta leikkii sen kanssa kyllä myös riehumisleikkejä. Lenkin jälkeen päivä meni lekotellessa. Illalla sitten tapahtuikin enemmän, kun kävimme Marin, Daamin, Blondin ja Muusan kanssa ensi pikkulenkillä ja sitten Hyvinkään uimahallissa uimassa. Olakin oli mukana. Tosin lenkillä umpihangessa lähinnä sylissä ja uimahallissa se sai seurata menoa kevythäkissä. Marin koirat polskivat niin innokkaasti, että Ubikin intoutui ihan vapaaehtoisesti uimaan. Sveaa sai vielä nostella altaaseen, mutta kun sen sinne sai, se ui kyllä todella siististi. Ihan mahtavaa kuntoilua, puolentunnin uintireissun jälkeen koirat olivat tosiaan väsyneitä. Nyt olemme iltareissulta kotona ja aikuiset koirat haluaisivat jo kovasti nukkumaan. Sen sijaan Ola pomppii ja hyppii ja haluaa taas niin kovasti vaan leikkiä ja leikkiä.

Muusa-mamma on melkoinen uimamaisteri

Svea ei ollut innokas uimari, mutta osaa uida hienosti.

Ubilla taas on intoa, mutta ei taitoa.

Muusa saalisti lelun

Daami hyppää

Pikkuhiljaa Ubikin alkoi oppia.

Mutta Blondilla oli melkoinen "täysillä-asenne", myös uimiseen.

Kaikki whippetit olivat tänään minun mukana töissä. Olalle oli kaikki uutta. Työmatka meni hienosti kassissa mennen tullen. Kävely remmissä ei aamulla kiinnostanut Olaa ja annoin olla irti. Siitä meinasi seurata katastrofi, kun en osannut ottaa huomioon junaa, joka meni viereisellä radalla. Onneksi Ola pysähtyi, kun pyysin. Ola nukkui Svean kainalossa melkein koko päivän ja siinä välissä työkaverit kävivät pentua katselemassa. Ubi ei nukkunut muuta kuin pieniä hetkiä. Töissä oli ilmeisen liian hyviä hajuja Ubille. Se oli rasittavaa. Kaiken kaikkiaan Ola oli reipas. Kaikki ihmiset se tervehti häntä heiluen. Susu, vanha cairn neiti, oli Olasta pelottava. Nastin vuoden vanhan nuoren neitokoiran, Ola tervehti portin takaa. Muita koiria Ola ei tavannutkaan. Muuten oli minulla melkoinen työpäivä. 

Samassa sängyssä työpäivänä

Sveaa vasten oli hyvä nukkua

Olan elämässä tapahtuu koko ajan asioita ensimmäistä kertaa. Tänä aamuna oli vuorossa aamulenkki ensimmäistä kertaa minun, Ubin ja Svean kanssa, siis ilman Hapaa. Mukavasti meni. Kävelimme kylpylän maastoissa tunnin lenkin eikä meitä vastaan tullut yhtään ainoaa ihmistä eikä elukkaa. Täysi rauha siis. Lenkki meni mainiosti, kun minulla oli Ubi ja Svea remmissä ja Ola sai tepastella irrallaan. Se kulki oikein kauniisti isojen koirien kanssa. Ja aina välillä vähän maistelemaan risuja tai oksan pätkiä, mutta kiiruhti kovaa meidän perään kun huomasi, että jatkoimme matkaa. Oli mukavan kevyt tunnelma ja minusta tuntuu, että me kaikki neljä olimme kovasti tyytyväisiä aamupäivän saldoon. Ainakin lenkki oli sikäli antoisa, että koko porukka nukkui sikeästi sen jälkeen. Ola ja Svea mönkivät samaan häkkiin nukkumaan vierivieressä. Toivotaan mukavia ilmoja, jotta voidaan jatkaa tätä rentouttavaa lenkkeilyä koko porukalla.

Kävin kaksikymmentävuotta sitten polvesta ortopedillä, joka sanoi, että ei tuolle polvelle voi mitään tehdä. Älä juokse enää, oli hoitona. Vedin siitä herneen nenään ja päätin, että en polvesta enää koskaan valita. No nyt kivut ovat olleet sen verran kovat, että ohi mennen mainitsin työterveyslääkärille. Hän pisti ortopedille. Kiitos siitä. Ortopedi oli loistava. Hän kertoi selväkielellä miksi minulla on nyt kipuja ja mitä on tehty väärin aikanaan vaikkakin oikein sen ajan mukaan. Sain helpon ohjeen tukea polven lumpiota ja hän kehotti tekemään kaikkea mahdollista. Siitä intoutuneena kävin tänään juoksulenkillä Svean ja Ubin kanssa. Viisi kilometriä mentiin. Olipa hauskaa, vaikka minä en ole koskaan pitänyt juoksusta pelkästään. Svea oli ollut jo agilityssä aamulla ja siitä suoraan juoksulenkille. Kukaan muu ei ollut puhki kuin minä. Ei noita minun juoksuvauhdilla saa väsymään. Oli se kuitenkin reippaampi lenkki kuin normaalisti. Päivällä vedettiin vielä vähän vetoja kuminarulla ja vieheellä. 

Täytyy varmaa myös hakea uudet lasit, koska Olan kynsien leikkuu ei mennyt oikein hyvin. Kolmesta kynnestä sain tulemaan verta. Kynnet ovat liian pienet minun näölle. Ola ei edes inahtanut, vaikka luulin, että sattui jonkin verran. Pisti ikääntyminen taas vihaksi.

Ola on muuten kasvanut, koska ei enää mahdu sohvan alle. Niin ja Ola täytti perjantaina 3 kuukautta.