maanantai 24. huhtikuuta 2017

Lauantaina olin Suomen Greyhoundyhdistyksen kevätpäivillä maastojuoksuharjoituksissa. Annoin jokaisen koiran juosta yksinään. Rata oli hiekkakuopalla Nummenpäässä Vihdissä. Rata oli noin 200m pitkä ja se kiersi pari isoa hiekkakasaa. Hyvä harjoitusjuoksu. Ubilla oli taas vähän omaa showta, kun ei kääntynytkään kurvissa vaan veti pitkäksi ja otti seuraavasta hiekkakasasta vauhtia vieheen perään. Hauskaa sillä oli. Svea juoksi oman vetonsa nätisti. Siinä ei ollut mitään valittamista. No ei ollut kyllä Olan vedossakaan. Hienosti juoksi junnu. Ennen Olan lähtöä kokeilin, että pysyykö vielä paikallaan, kun viehe tiputetaan eteen. Ei pysy, vaan alkoi hiljakseen siirtymään viehettä kohti. Tosi helppo Ola on silti lähettää. Ei yhtään rimpuile. Ulla auttoi minua koirien kanssa ja minä autoin Ullan Maddea ja Muumia. Niin se yhteistyö toimii. Samalla huomasi, että neljä koiraa on yksinään aika hankala viedä remmissä. Siinäkö se raja menee? Pikku-Madde juoksi ja hienosti ja Muumi nautti menosta siskonsa Svean tapaan. 

Sunnuntaina oltiin pitkällä lenkillä Jennan BOA-trion kanssa. Hyvin menee 10km jutellessa.

Lauantaina Suvi Halonen oli kuvaamassa videoita vedoista ja valokuvia otti Kari Lehtomaa. Suurkiitos niistä. 

Tässä Ubin, Svean ja Olan video















maanantai 17. huhtikuuta 2017

Sanoin jo syksyllä, että Ola on valmis maastokilpailuihin. Ainoastaan sitä ei tiedetä, miten Ola juoksee parin kanssa. Viime syksynä Ola juoksi Hyvinkään maastoharjoituksissa hyvin. Kotona juoksutin syksyllä niin pitkään kuin se oli mahdollista kaikki koirat yhtäaikaa ja mitään ongelmaa ei ollut. Nyt keväällä on sävel ollut vähän toinen. Tassuvieheellä vetäessä Ola juoksee suoraan kylkeen. Ola oikein hakee kontaktia. Testasin ensin Svean parina ja vielä Ubin kanssa. Se, että Svean kanssa näin kävi, niin ei vielä ollut ongelma, koska ovat riekkuneet keskenään niin paljon, mutta Ubin kanssa kontaktin haku pisti miettimään. Ajateltiin, että tämä saattaa johtua omasta laumasta, joten pyydettiin Svean sisko Muumi testikaveriksi Olalle. Sama juttu. Ola oli jo ilmoitettu Wappu Wipellyksen maastokilpailuun, joten tämän kokeilun perusteella vedin Olan pois kisoista. Tämä minun testi ei ole tietenkään sama asia kuin maastokilpailuissa, mutta testataan lisää, kun Hyvinkään maastoharjoitukset alkavat. Ola on nuori, joten mitää kiirettä ei ole kilpailla.


Oltiin pääsiäisenä Marilla katsomassa Blondien hienoja pentuja ja sen jälkeen porukalla hiekkakuopalla rallaamassa. Viiru oli hyvä vetämään porukkaa, joten autossa oli hiljaista kotimatkalla. 





















torstai 6. huhtikuuta 2017

Viime viikolla Ola sai kovasti postia. Oikein kirjattuna kirjeenä saapui paketti Virosta. Ja oi, kuinka hieno ruusuke ja diplomi kuoressa olikaan. Olli-poika on nyt virallisesti Viron juniorivalio – siitä on komiat todisteet kotona. Halusin ruusukkeenkin ja kyllä se on juuri niin lapsellisen iso ja komea kuin juniorivalioruusukkeen pitääkin olla. Ja jalostustietojärjestelmäänkin heti kiirehdin Olan uuden tittelin. Siellä se nyt näkyypi.
Olapa onkin meidän ensimmäinen valio! Sitä on kyllä syytä juhlia suurella ruusukkeella ja juhlavalla diplomilla. Se, että Ola on meidän ensimmäinen valio, kertoo paljon myös meidän koiraharrastuksestamme. Harrastamme mielellämme ja paljon, mutta emme niin kovin tavoitteellisesti. Lisäksi se mielestäni kertoo myös siitä, että eivät ne koirat nyt ihan niin heittämällä valioksi tule. Jotta koira tulee Suomessa muotovalioksi, sen täytyy olla oikeasti hieno koira. Ei se ihan tuosta vaan onnistu. Viron juniorivalioksi voi tulla vielä vähän hyvällä onnella, mutta Olakin tarvitsee vielä sen yhden sertin tullakseen ensin Viron valioksi ja sitten vielä yhden sertin Suomesta Suomen muotovalioksi tullakseen. Eikä se tule käymään sormia napsauttamalla, veikkaisin.
Viron postin lisäksi Ola sai postia myös Vinttikoiraliitolta. Postilaatikkoon kolahti Olan maastojuoksukirja. Nyt voi Ola kisata maastossa. Katsotaan sitten miten siinä käy.

Ola, EE JMVA









sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Olinpa viime sunnuntaina Svean kanssa mielenkiintoisessa näyttelyssä Lahdessa. Amerikkalainen tuomari John R. Boozer teki tapahtumasta hieman erilaisen. Tai ehkä sana ERIlainen ei ole oikea sana kuvaamaan juuri tuota näyttelyä, sillä juuri ERI:t olivat tässä näyttelyssä harvinaisuuksia. Arvostelevana olleista 64 koirasta vain 20 sai ERIN:n, 18 EH:n ja suurin osa eli 26 sai H:n. Keltaista lappua näytettiin niin ensikertalaisille kuin valioluokan multivoittajille. Svea sijoittui tavalliseen tapaansa turvalliselle keskikaistalle eli sai EH:n ja oli yhdeksän koiran avoimessa luokassa neljäs. Ihan hyvin siis meni. Arvostelu oli todella lyhyt:
"Very good. Nice make and shape. Needs more fill in the chest. Pleasing expression."
Huvikseni laskeskelinkin, että tällä kertaa maksoin arvostelusta noin 4 euroa sanasta. Ei ihan halpaa lystiä.
Kaikesta huolimatta päivä oli mukava. Pääsin taas Jennan kyydissä Lahteen ja matka mennen tullen meni ihan siivillä, kun meillä oli niin paljon juteltavaa. Eikä päivä Lahdessa tuntunut ollenkaan pitkältä, koska juttukavereita riitti. Päivän kruunasi herkku-pizzat mukavassa seurassa. Kiitokset taas kaikille seurasta ja Jennalle spesiaalikiitokset kyydistä ja kuvista!
Silti sitä tällaisten näyttelyiden jälkeen aina vähän mietiskelee, että mitä järkeä on maksaa neljä euroa sanasta. No, järjellä ajatellen ei tietysti mitään. Ensinnäkin Svea on leikattu narttu, sitä ei voi käyttää jalostuksessa, joten noin periaatteessa sen tuloksilla ei  ole merkitystä. Toiseksi se on jo käynyt aika paljon näyttelyissä ja se tavallisesti sijoittuu johonkin keskikastiin. Saattaa hyvänä päivänä ja oikealta tuomarilta saada SA:n, mutta harvemmin sijoittuu sitten paras narttu -kisassa niin, että saisi sertin. Yksi serti sillä näyttelyistä jo on ja pari varasertiä sekä useita SA:ta, joten ihan erinomaiseksi rotunsa edustajaksi se on jo arvioitu ja tämän kaikki jo tietävät. Mitään jymymenestystä tai uutta tietoa emme siis ole hakemassa. Eli miksi siis?
Siksi, koska minun mielestäni näyttelyissä käyminen on yksinkertaisesti kivaa. On kiva nähdä koiria ja tavata koiratuttuja, jutella ihmisten kanssa ja viettää päivää yhdessä. Voi kuulostaa vähän hullulta, mutta niin se vaan on. Siinä sivussa voin käydä myös pyörähtämässä kehässä ja kuulla mitä mieltä kukakin tuomari on koirastani. Samalla haastan vähän itseäni esiintymisen ja esittämisen kanssa. Joskus se menee paremmin ja joskus huonommin. Kovin vakavasti en jaksa asiaa ottaa, harrastan ihan harrastamisen vuoksi.
Voi olla, että vähän erilaisesta koiranäyttelykulttuurista eli esimerkiksi Jenkeistä tulevan tuomarin on vaikea tällaista hahmottaa tai ymmärtää. Siksi hän arvostelee koirani tavalla, jota minä en ihan ymmärrä eli hyvin niukkasanaisesti ja jotenkin ylimalkaisen oloisesti minun makuuni. Hän taas on etsimässä sijoitettavia ja voittavia koiria, ei antamassa kotikoiralle arvostelua, jota omistaja voisi sitten verrata omaan näkemykseensä omasta koirastaan – ja oppia sitä kautta jotakin.
Mutta kohti uusia seikkailuja. Nyt näyttelykalenteri on tyhjä. Erkkaria ja kesää tietysti odotetaan, mutta siihen väliinkin olisi kiva saada jotakin touhua. Ehkä voisin viedä Svean Haminaan 21.5. Onko sinne muita tulossa?
Kuva Jenna Tähtinen

Kuva Jenna Tähtinen

Kuva Jenna Tähtinen