Ubilla alkaa ilmeisesti järki pysymään päässä. Olin toisessa huoneessa, kun kuulin Ubin pienen vikinän muualta. En ensin reagoinut siihen, mutta vikinä tiukentui ja oli lopulta aika tiukkasävyinen. Olihan se lopulta mentävä katsomaan, että mikä koiralla on mielessä. Ubilla oli pää olohuoneen pöydällä ja tiukka katse eteenpäin. Pöydällä oli pieni herkkupala, mitä Ubi tuijotti. Ubi olisi voinut sen helposti ottaa ja kukaan ei olisi asiasta tiennyt mitään. Näinkö pennun päähän vihdoin alkaa jäämään jotain käytöstapoja vai olikohan tämä vain vahinko? Annoin Ubille sen pienen herkkupalan. Hyvä Ubi.

Kuvailin työkaveria tänään pihalla. Kotiherra Iikka viihtyi varjoissa, joten siitä ei ole kuvia. Toukokuussa olen kuvannut tosi vähän. Syynä siihen on varmaan se, että kuvat toistavat itseään. Tässä näitä samaa sarjaa.

Whippet on kyllä mielenkiintoinen rotu. Meilläkin on ollut cairneja yli 20 vuotta, mutta silti Ubin myötä oppii kokoajan uudenlaisia asioita koirista - ja erityisesti whippeteistä. 

Ensinnäkin ääntely. Ubi ei hauku kovinkaan paljon, mutta ääntelee kyllä. Se ölisee hassusti, kun sillä on hyvä mieli ja se esittelee meille palloa tai muuta lelua. Ennen nukahtamista se usein piippailee. Ostimme sille näyttelyjä varten kevythäkin. Ubilla ei ole ollut työhuoneessa vielä omaa nukkumapaikkaa ja niinpä pystytimme kevythäkin, jossa on sänky sisällä, työhuoneeseen. No, sinne koira menee nukkumaan aina oikein tyytyväisenä, kun jompi kumpi meistä on koneella. Mutta ennen nukahtamista se tavallisesti myös piippaa häkkinsä sisällä. Ja samalla mulkoilee meitä häkin verkkoseinän läpi kuin sanoakseen "voisit tulla nukkumaan tänne mun viereen". Muutaman vikinän jälkeen ääntely loppuu ja koira on unessa.

Toinen asia on syöminen. Ubille maistuu kaikki ja kaikkialla. Tiedän, että aika kultaa muistot ja varmasti myös Iikka on syönyt pentuna ulkona kaikenlaista. Mutta Ubi on nyt jo yli 9 kuukautta vanha ja edelleen se napsii ulkona kaikenlaista. Juuri nyt sen suurta herkkua ovat voikukat - ja niitähän riittää. Heinää se söisi kuin hevonen. Pihalla Ubi kulkee ja noukkii suuhunsa kaikenlaista syötävää. Siinä Ubin suurin pihahuvi.

Kolmas mielenkiintoinen asia on nopeus. Sitä samalla ihailee ja kauhistelee. On hienoa, kun koira juoksee valtavaa vauhtia ja silminnähden nauttii siitä. Mutta on hieman pelottavaa, kun se vetää hullurallia kotipihalla, missä näen kamalasti kaikenlaisia vaaranpaikkoja. Sanonta "vauhti tuo vaarallisia tilanteita" todentuu whippetin kanssa ihan eri tavalla kuin silloin kun cairnit juoksevat kovaa ja nekin ovat meillä joskus satuttaneet polvensa tai juosseet päin kiveä. Tänä viikonloppuna Ubi kulkee pihalla liikkuvassa liekassa. Se nimittäin satutti hepulijuoksussa etujalkansa (tällä kertaa toisen etujalan kuin missä se kipeä kynsi on ollut)  tiistaina. Koira oli täydellisessä levossa keskiviikon, käveli lyhyitä lenkkejä torstaina (oli minulla mukana töissä). Kun se ei torstaina enää lainkaan ontunut, kävelin koirien kanssa pitkän remmilenkin perjantaina aamulla. Iltapäivällä Iikka ja Ubi riehuivat pihalla ja kuinkas kävikään, koira ontui taas jalkaansa. Ei tosin niin paljon kuin tiistaina ja illalla ontuminen oli jo loppunut, mutta silti se joutuu nyt olemaan kiinni omalla pihallakin, että jalka paranee. Olen pihallut sen kanssa nyt juoksuvyön ja remmin kanssa. Näin minulla on molemmat kädet vapaana ja voimme kulkea Ubin kanssa ympäri pihaa. Ubi noukkii suuhunsa syötävää ja minä kitken. Onneksi pihalla riittää sekä syötävää että kitkettävää.

Iikka on viettänyt aikaa ruusupensaassa metsästyshommissa

Ubi syö voikukkia.

Pyörii mätien kastematojen päällä

Mihin myös Iikka ryhtyy

ja se on Ubille vastustamatonta eli leikiksi meni

Huh, huh, toukokuussa pihalla riittää hommaa. Ja silti minusta tänä vuonna näyttää siltä, että olen ollut todella suurpiirteinen kitkijä ja puutarhuri. Ubi on joka tapauksessa innolla mukana pihahommissa. Muutamasta asiasta meillä tosin on vielä keskustelut kesken. Yksi tärkeimmistä keskustelunaiheista on, saako kasvimaalla kaivaa, maata, syödä multaa. Vastaus kaikkiin kolmeen kohtaan on ei, mutta Ubi niin mielellään tekisi noita kaikkia kolmea.

Tiistai-iltaisin olemme käyneet nyt kahdesti mölli-agilityn alkeissa. Se on kivaa. Meitä on kurssilla vain kaksi koirakkoa, joten kurssi on todella intensiivinen ja tehokas. Jo toisissa treeneissä teimme kuuden esteen radan (hyppy. hyppy, hyppy, pöytä, putki, rengas). Lisäksi harjoittelimme jo vähän puomia. On mukavaa, kun molemmat koirat kurssilla ovat sillä tavalla tottelevaisia, että niitä voi radan aikana pitää irti. Ubikin on ihan into piukassa, kun mennään radalle. Vaikein osuus sille on tähän asti ollut paikallaan istuminen ja aloitusluvan odottaminen. Minulle taas hankalinta on miettiä ohjausta ja ratojen leikkaamista. Menee kyllä vähän persiilleen, mutta ei kai se mölli-agilityn alkeiskurssilla niin vaarallista ole.

Täytyy kyllä sanoa, että aglityn harjoittelu on edennyt ihan valtavasti siitä, kun harrastimme sitä Brandon kanssa 1990-luvun alussa. Silloin rynnisteltiin vauhdilla kaikki esteet, koirat olivat remmeissä ja pääasia tuntui olevan, että ne uhkarohkeasti kiipelivät A-esteillä ja menivat kamalasti touhottaen kaikki esteet. Sinä vaiheessa kun koiraa saattoi pitää irti, meillekin ehdotettiin kilparyhmään siirtymistä. Sitä emme kuitenkaan koskaan tehneet. Meistä agility oli kiva harrastus, mutta kilpailemaan meistä ei ollut. Liian jännittävää!

Ubin takit. Osa jo ehkä hivenen pieniä.

Tänään se sitten oli, Ubin ensimmäinen virallinen näyttely. Se meni ihan ok. Tuloksena oli sininen eli EH 4. Mielestäni sain Ubin esitettyä ihan kohtuullisesti, mutta kun kuvia katselen, niin eihän se nyt mikään nappisuoritus ollut. Mitään jättihyppelyjä Ubi ei tehnyt, mutta kehitettävää on. Tuomarin mukaan Ubi oli vielä kehittymätön, mutta lupaava. Ja sellainenhan se onkin ja sen me tiesimmekin. Mutta on se jännä, että vaikka kuinka hokee itselleen, että harjoittelemassa ollaan ja koira tarvitsee aikaa, niin pieni pettymys väreilee, kun kehäsihteeri näyttää sinistä lappua. Niin se ihmismieli toimii.

Onneksi koiramieli ei toimi niin. Ubi oli oma iloinen itsensä. Se halusi moikata kaikkia ja kulki näyttelyalueella tyytyväisenä. Sitä sinisen lapun näyttäminen ei harmittanut yhtään. Hyvä Ubi, taidat taas olla fiksumpi kuin minä!

Tässä Ubin arvostelu. Tuomarina Frank Kane Iso-Britannia: 

"9 months fawn. Topsize and now he has to drop in the body as he develops. Very good head, coat and skin. Needs to drop on his chest. Smooth stride. Has promise in the future."

Ubi moikkasi Huiman

Pöydällä arvostelu meni hyvin. Ubin esimmäinen kokemus miestuomarista, ei ongelmia.

Tätä meidän pitää vielä treenata. 

Ubi on menossa ensi viikonloppuna ensimmäiseen viralliseen näyttelyyn. Minua on harmittanut, kun en ole oikein päässyt sen kanssa treenaamaan missään. Kotipihalla ollaan toki harjoiteltu, mutta se on ihan eri asia kun sitten siellä kehässä, missä on muitakin koiria.

Kun tänään ei ollut muita suunnitelmia ja ilmakin oli puutarhahommiin vähän vilakka, päätin lähteä Ubin kanssa kaksin Match Show -hommiin Lohjalle. Bongasin Moision vanhempainyhdisyksen Match Show, minne pääsymaksukin oli vain vitosen. Ajattelin, että meneepä rahatkin hyvään tarkoitukseen ja pakkasin Ubin autoon. Menimme todella hyvissä ajoin eli puolitoista tuntia ennen arvostelujen alkua. Match Showssa Ubi meni vielä pentuluokassa, kun sinne laitettiin kaikki alle vuoden vanhat koirat. Ubi sai numeron 17 eli laskeskelin, että noin puoli yhdeltä päästään kehään. Kävimme lenkillä ja huilasimme hetken autossa ja sitten kentän laidalle totuttelemaan meininkiin.

Kun sitten oli vuoromme mennä kehään, Ubi oli rahoittunut alkuinnostuksesta jo melko hyvin ja sain sen esiintymään mukavasti. Kerroin tuomarille, että whippetit arvostellaan pöydällä, joten pääsimme harjoittelemaan myös sitä, kun pentuluokassa oli sopivasti pöytäkin tarjolla. Tuomari oli mukava tyttönen, joka käsitteli koiria kivasti. Ubin pari oli hieman epävarma ja tuomari käytti sen lähestymisessä apuna makupalaa. Ubin lähestymisessä ei tarjoiluja tarvittu. Ubi tervehti tuomarin iloisesti ja antoi tutkia itsensä hyvin. Myös juoksuttaminen onnistui melko kivasti. Tuloksena oli punainen nauha ja punaisten pentujen odottelu.

Punaisten kehässä olikin sitten melkoisesti porukkaa, mutta pikkuhiljaa porukka väheni ja väheni. Sitten meitä oli enään neljä jäljellä ja kun sijoituksia aloitettiin luetella, kävi selväksi, että Ubi voitti punaiset! Se oli siis paras pentu. 

Luulin, että voisimme lähteä kotiin, mutta tuomari muistutti meitä, että BIS-kehään tulevat myös pennut mukaan.

No sitten taas odoteltiin ja alkoihan se BIS-kehä vihdoin. Ja taas porukkaa alkoi kadota, kunnes meitä oli enää kaksi jäljellä. Siinä vaihessa tuomari ilmoitti, että voittaja on whippet! Siinä vaiheessa minulta taisi päästä Jippii-huuto, sillä Ubi ei tässä BIS-kehässä enää jaksanut seisoa mitenkään erinomaisesti.

Palkintoja tuli kaksi kassillista. Kehäkokemusta rutkasti ja pitkän päivän tuloksena hyvin väsynyt pentukoira.

Toivottavasti tämä hyvin mennyt kenraaliharjoitus ei tarkoita sitä, että ensi viikon ensi-ilta menee ihan pieleen.

Kuvan otti tuomari

Palkintoja tuli ruhtinaallisesti

Ubi täyttää tänään 9 kuukautta. Nyt pääsee virallisiin näyttelyihin. Ubi on ilmoitettukin jo pariin näyttelyyn. Viedään ruipelo vielä opettelemaan näyttelymeininkiä paikan päälle. Se on aina omanlaisensa tapahtuma. Terhi on Ubin kanssa kyllä harjoitellut kehähommia, mutta näyttelyssä vasta näyttely opitaan. 

Vappupäivänä käytiin taas Kotkassa pikavisiitillä. Hyvin ukot takapenkillä matkustaa. Ubillehan ostettiin tavaratilaan häkki, mutta ei sitä ole häkissä pidetty kuin pari kertaa. Vaikka nekin kerrat meni hyvin, niin silti Ubi on ollut takapenkillä. Se kai oli häkin ostossa ajatus, että eivät sopisi yhtäaikaa takapenkille, kun Ubi kasvaa, mutta hyvin Ubi ja Iikka takapenkille sopii. 

Terhi harjoitteli Ubin seisottamista näyttelyä varten.