tiistai 31. tammikuuta 2017

Pitkään odotettu tapahtuma oli sunnuntaina. Itse olen jo puoli vuotta katsellut ja miettinyt miten tässä käy. Kaikenlaista spekulaatioita on pyörinyt omassa mielessä eri vaihtoehdoista. Ola oli sisarustensa kanssa Kartanolla mittauksessa. Pitkin syksyä on Olaa tullut katseltua sillä silmällä, että meneekö mittaan. Seinään tein myös mittausmerkin kuin vaari konsanaan meille lapsena oven pieleen. Töissä mittasin koulutuksissa käytetyllä mitalla ja huolestuin pahasti. Lenkeillä vertailin Olaa Sveean ja Ubin korkeuteen ja siitä päättelin, että Ola menisi kuitenkin mittoihin. Ja niinhän ne mittamiehet sitten mittasi. Olan korkeus on 49,5 cm. Meidän matalin viipotti, mutta oikein hyvä koko. Ei ole pelkoa, että menisi vuoden päästä ylikorkeaksi. Koko pesue pysyi hienosti mitoissa. Nino ei ollut paikalla, mutta ei Nino sen korkeampi ole. Oli myös hauska nähdä Isla-sisko. Islasta oli tullut oikein kaunis neitokainen. Viimeeksi Isla on nähty pentulaatikossa.  Nyt sitten Olalle maastokirjoja hakemaan. Kiitokset kasvattaja Marille ja Annelle mittaustilaisuuden järjestämisestä.
Lenni. Puuman metsästäjä.

Isla neitokainen

Olan kuvasta meni valotus persiilleen, niin tehtiin taidetta

Armi muotovalio

maanantai 30. tammikuuta 2017

Vielä muistuma Narvasta. Ola sai palkinnoksi ilmaisen valokuvauksen ja tokihan käytimme tilaisuuden hyväksi, kun meillä lauantaina oli aikaa isoa kehää odotellessa.
Kuvausta sai jonotella jonkun aikaa ja jonossa tuli juteltua muiden kanssa. Niinpä ruotsalainen cokkerin omistaja tuli minua avustamaan ja herätteli Olan mielenkiintoa.
Kuristaja-Terhi taas veti koiraan ryhtiä.
Luulin, että käsialani oli niin epäselvää, että kuva ei koskaan tule perille, mutta eilen illalla se löytyi sähköpostistani.
Siinä ilotulitteet räiskyy, kun Ola menestyy :)

lauantai 28. tammikuuta 2017

Ja samaan aikaan toisaalla. Eli kun minä seikkailin Olan kanssa Narvassa, Jenna oli niin mukava, että vei Svean Turun näyttelyyn. Alunperin sinne piti mennä myös Ubin, mutta koska Ubilla oli sattunut tammikuun alussa pieni haaveri silmään ja sitä piti lääkitä, niin dopingsääntöjen vuoksi Ubia ei näyttelyyn voinut viedä. Täytyy kyllä sanoa, että ihan mahtavaa tiimipelaamista tämä meidän Besties-tiimin touhu. Suurkiitokset Jennalle.
Ja koska Jenna oli paikan päällä ja minä en, niin antaa Jennan kertoa, miten Turun reissu meni:
"Mua on huvittanut tämä meidän matka Svean kanssa.
Hapa toi koiran kiltisti, koska käsky kävi.
Svea hyppäsi autoon ja matka alkoi kohti Turkua. Turussa messukeskuksen parkkipaikalla päästiin puoliväliin, kun Svea päätti että "En muuten ole tulossa" ja löi liinat kiinni.
Sain aina pätkän houkuteltua eteenpäin, mutta mitä lähemmäs ovea tultiin, sitä sitkeämmäksi muuttui. Onneksi siinä sattui tulemaan veteraaniwhippet meidän ohi ja kysyin että saataisiinko teistä vetoapua.
Päästiin sitten sen koiran imussa kivasti sisään.
Whippet-kehä oli mukavasti omassa kolossaan ja se alue olikin oikein rauhallinen ja Sveakin rentoutui. Sen jälkeen sitä saikin vahtia, ettei lähde lapsien käsistä leivät ja naapurikassista kävi jo jonkun luutikun nappaamassa.
Kehäliikkuminen olikin sitten minulle vähän erilainen kokemus, koska Alma ja Mokka tikuttaa kivasti eteenpäin ja nyt minulla olikin perässä hinattava ja voi jösses sitä namimäärää lattialla.
Kävipä meillä alkuliikkeiden aikana hassusti, kun kaksi kierrosta piti juosta, niin ekan kierroksen jälkeen oli letka seis, kun vauhdista Svea bongasi namin ja matka tyssäsi siihen. Perästä kuului vaan: "Mitä nyt tapahtui?!"
Pöydällä seisoi oikein kauniisti minun mielestä. Tuomari totesi että "Hän taitaa olla vähän väsynyt" . Johon minä kiltisti: "Yeeees..."
Tuomarin mielestä Svea oli Mycke Vackert, mutta luokkavoiton ottanut oli oikean kokoinen ja oisko sanonut liikkeistä jotain, mutta Svea oli tyypiltään enemmän hänen mieleensä.
Oikein mukava tuomari, joka kertoi miksi päätyi ratkaisuihinsa.
Kaiken kaikkiaan olen tulokseen tyytyväinen sekä tietty Sveaan, joka on kyllä maailman helpoin seuralainen ja jos ikinä koskaan tarvitsee viedä uudestaan, niin voin viedä (jos Hapa antaa luvan)."

Svean tulos Turussa oli maino AVO ERI2 SA. Kasvattajatuomari Ingela Kyrklund sanoi Sveasta näin:
"Utm typ och helhet. Mck feminin. Vackert utryckt. Kunde har längre underkäke. Vackraste halsen i dag. Mck välvinkland fram och bak. Aningen väl mellanhand. Fina tassar. Utm steg från sidan, ngt vid i fram oc tät i bak. Mck väl visad."

Hienosti Jenna esitti Svean. Suurkiitokset! Kuva Marika Seppälä.

 Uuh, mistäköhän aloittaisi? kerrottavaa on taas niin paljon eikä aika arki-iltaisin riitä blogikirjoitusten miettimiseen. No aloitetaan vaikka siitä, että olin viime viikonloppuna Olan, Armin, Ullan ja Muumin kanssa Narvassa koiranäyttelyssä ja kotiintuomisina oli jättipotti. Ola oli lauantaina VSP ja sunnuntaina ROP ja sai molempina päivinä juniorisertit. Lisäksi Armi sai myös kaksi sertiä ja valioitui juniorivalioksi. Olihan tuossa jo melkoinen uutispläjäys!
Ulla kyseli minua mukaan Narvaan jo viime syksynä ja minä suostuin. Sovimme, että menemme minun autolla, mutta Ulla ajaa. Ulla järjesteli upeasti laiva- ja hotellivaraukset, joten helppoa oli taas matkustaa.
Ihan juuri ennen matkaa sovimme seuraamme myös Armin, joka oli saanut Tarton näyttelystä yhden sertin ja lähti siis Narvaan metsästämään lisäsertejä, onnistuen siis hommassa täydellisesti.
Tällä porukalla matka siis hoidettiin ja täydellisesti meni. Lisäksi Heli ja Taru olivat samanlaisella reissulla Pikan ja Nokin kanssa. Sattumalta yöpyivät myös samassa hotellissa, joten saimme sekä kasvattajaluokan kokoon että mukavaa seuraa niin laivamatkalle, näyttelyyn kuin illalliselle.
Laivamatka meni mainiosti. Armia ensin vähän jännitti, mutta kun sen otti kainaloon, se rentoutui ja leikki loppumatkan Olan kanssa. Armi ja Ola matkustivat yhteisessä häkissä ja nukkuivat sängyssä minun kainalossa ja oikein mukavasti kaksikolla meni. Ne leikkivät ja söivät yhdessä. Kyllä whippetit vaan on melkoisen seurallinen rotu.
Menomatka Narvaan oli pitkä ja pimeä. Onneksi Ulla ajoi. Oli märkää ja sumua. Kello taisi olla lähellä yhtätoista, kun vihdoin saavuimme perille.
Hotelli oli ihan kelvollinen, suht siisti ja todella hiljainen. Henkilökunta puhui vain venäjää.
Näyttelypaikka oli vähän omituinen halli, jossa oli todella ahdasta. Kehät olivat pienet ja pyörivät vauhdilla. Ola oli molempina päivinä ainoa junioriuros, joten kun se sai ERI:n ja SA:n paukahti myös se odotettu junioriserti.
Lauantain tuomari oli venäläinen ja myös arvostelu on venäjäksi, joten ei siitä sen enempää.
Koska Ola oli myös ROP-juniori, pääsimme myös isoon kehään. Niinpä lauantai kului näyttelypaikalla melko tarkkaan. Kokemus isosta kehästä oli noin 10 metriä. Kun kehässä oli kaikkien rotujen edustajat ja koirat menivät kehään roturyhmäjärjestyksessä, olimme Olan kanssa vihonviimeisiä. Ja uloshan me lensimme kehästä heti kättelyssä. No, kokemushan oli tuokin.
Sunnuntaina arvostelun sai englanniksi ja se meni näin: "Very nice typical head. Very good frontside. Backside excellent. Moving correctly. Excellent temperament. Nice presentation."

Sunnuntaina myös Noki sai avo-uroksissa sertin, joten päästiin kisailemaan myös paras uros -kehässä ja Ola voitti sen. Ihmetys oli kyllä todella suuri, kun Ola oli ROP-kehässä yhdessä venäläisen valionartun kanssa ja tuomari toi minulle ROP-ruusukkeen. Taisin kyllä vähän pomppia ilmassa!
Sunnuntaina ei ollut aikaa jäädä isoon kehään vaan suuntasimme kohti Tallinnaa ja kotia. Paluumatkalla näimme myös maisemia, oli ihana matkata valoisalla.
Mutta kylläpä oli kiva matka! Kiitos kaikille hauskasta seurasta. Meillä oli Ullan kanssa ihan superkivaa, nauroimme niin, että maha oli kipeä. Koko ajan oli hukassa jotakin, mutta kaikki taisi sitten aina löytyä. Ihan ongelmitta matka ei sujunut, sillä laitoin menomatkalla typeränä-tyttönä Olan ja Armin häkkiin valjaissa. Kun avasin häkin oven, molemmat olivat kiemurrelleet valjaistaan ulos ja Olan valjaat oli purtu rikki. Onneksi Ullalla oli varapanta mukana, niin saatiin Ola jotenkin kuljetettua. Opittiinpa tästäkin taas jotakin.
Kuin kirsikkana kakun päällä Ola sai vielä paluumatkalla onnittelut Kalle Palanderilta! Se tapahtui autokannella hissiä odotellessa. Taisin siinä tokaista vieressäni seisoneelle miehelle, että tämä koira se oli tänään voitokas. Pakkohan tämän miehen eli Kallen oli sitten kohteliaasti onnitella. Jotta sellaiset onnentoivotuksetkin vielä saatiin.

Olan viikonlopun ruusukesaldo



Ola on ihan superhyvä matkakumppani. Kuva Ulla Sommer.
Armi ja Ola viihtyivät hyvin yhdessä. Kuva Ulla Sommer.



Mun ja Olan 2 minuuttia isossa kehässä. Kuva Ulla Sommer.

Koko koirakolmikko Armi, Muumi ja Ola Tallinnassa. Kuva Ulla Sommer.











sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Valokuvaaminen jää minulta miltei unholaan, kun talvi tulee. Vertailulukuja. Maaliskuussa 2016 on arkistoon kuvattu yli 4000 kuvaa. Ja joulukuussa vähän yli 200 kuvaa. Sama tahti jatkuu tammikuussa. Onneksi on enää pari pimeää kuukautta.
Katselin vanhoja videoita Ubin pentuajoilta. Vähän minua kummastuttaa oma toimintani. Kaikessa näkyy selvästi, että 25 vuotta on terrierejä komenneltu. Ei Olan kanssa enää samalla tavalla toimittu. Onneksi ensimmäinen whippetimme oli Ubi. Sen luonne on kestänyt minun opettelut whippetien kanssa elämiseen. Ubi on saanut kaikessa olla se ensimmäinen. Ehkä Ubi on opettanut minua huomaamattani ja sen takia kaikki on mennyt niin hyvin. Ubi tulee aina olemaan se WHIPPET.
Svea on suloinen viisas valtiatar. Minä en tiedä minkälainen whippetin pitäisi olla näyttelyssä, mutta Svean ulkonäkö miellyttää minua. Siinä on jotain mikä on aina minua miellyttänyt. Viisas se myös on. Ola on koiristamme hitain syöjä ja Svea on aina ryntäämässä Olan kupille, kun on omat ahmaissut. Olen yleensä pitänyt Sveaa kiinni ja laskenut irti, kun Olan kupissa ei ole kuin murut. Nyt sanoin Svealle, että älä mene. Svea totteli. Sitten annoin luvan. Nyt se aina tuijottaa minua ja odottaa lupaa. Yhdestä kerrasta Svea oppi. Ubille sama ei onnistu. Se vaan menee eikä kuuntele mitään.

Olalle käytiin hakemassa eläinlääkäriltä matolääkettä mikä varmuudella sopii sen vatsalle, koska Ola on lähdössä taas reissuun. Samalla se kävi vaa’alla. 15 kiloa! Ola on selkeästi pienin, mutta kohta se painaa eniten. Se ei millään ilveellä näytä lihavalta. Töissäkin sanovat, että anna nyt sille ruokaa. Olen Olan olemusta pitänyt jousena, mutta tällä viikolla jo ajattelin, että taidan pitää sitä dynamiittina. Olan kanssa pehmoleluilla leikkiessä Ola nappaa niistä kiinni ja saman tien ravistaa semmoisella räjähtävällä voimalla, että saa varoa omia sormia. Olan mielestä on hauskaa myös hypätä osmankäämien patukoihin ja räjäyttää ne taivaisiin. Hillitön pölähdys käy ja siemenet leviää ympäriinsä. Olalla on kohta mittaus ja on hauska nähdä kuinka paljon omat silmät valehtelevat. Nyt olen katsellut, että Ola menisi mittoihin. Vai onkohan raitapaita vaikea arvioida? Yksi asia minua Olassa pelottaa. Milloin sen hännälle sattuu jotain, kun se heiluu koko ajan ja sitä heilutetaan räjähtävällä voimalla.





sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Ihana vuosi 2017 alkoi. Odotetaan mielenkiinnolla, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Koska vuodenvaihde on erilaisten ennustusten ja taikojen aikaa, ajattelin nyt kirjoittaa jutun, joka on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Kysymys on nimistä. Olen nimittäin vahvasti sitä mieltä, että nimi on enne. En ole mitenkään taikauskoinen enkä usko horoskooppeihin tai muuhun sellaiseen, mutta koirat kyllä muuttuvat nimiensä mukaisiksi.
Minulla on vuosien varrella ollut yhteensä kahdeksan koiraa ja ne kaikki ovat olleet erinomaisia nimiensä edustajia. Aloitetaan siis alusta:

TESSU
Ensimmäinen koirani oli sekarotuinen löytökoira nimeltä Tessu. Ja totta tosiaan, se oli juuri sellainen vanhanaikainen koira eli perinteinen Tessu-koira. Se karkaili naapurin rottweilerin juoksuaikoina naapurin pihaa kiertelemään. Se tappeli lähiseudun uroskoirien kanssa. Se söi, mitä meidän perheeltä jäi yli. Sillä oli pihalla juoksulanka ja koppi. Kennelnimeä Tessulla ei tietenkään ollut, mutta äitini kutsui sitä myös nimellä Tessu Teshardus Ukko Urbanus. Ja myös tätä nimeä Tessu kyllä kuvasti. Se osasi olla myös ylväs ja "paavillinen". Kotona se mielellään makoili sängyssäni ja makupalaksi se sai tietysti – vanhanaikaiseen tapaan– sokeripalan.



BRANDO
Kumpeli Brando oli meidän ensimmäinen cairnterrieri. Kasvattaja Auli vasta aloitteli kenneltoimintaansa ja kun kyseessä oli Kumpeli-kennelin toinen pentue, saimme itse keksiä nimen kunhan se alkoi B-kirjaimella. Nimeksi keksimme Brandon. Ja voi hyvänen aika millaisen koiran saimme. Fiksun ja filmaattisen hauvelin, joka tosiaan mörisi samanlaisella matalla äänellä kuin Marlon Brando. Aulin kennelnimi Kumpeli on Velkuan murretta ja tarkoittaa Kummelia. Jotenkin Brando-koiramme kohdalla mieleen tuleekin hahmo, joka olisi Kummeli-sarjassa esittänyt Marlon Brandoa. Brando oli nimittäin todella huumorintajuinen koira. Sillä oli aina jotakin vekkulia mielessä.



KAPU
Kumpeli Drake sai kennelnimensä kuuluisan kaapparikapteeni Francis Draken mukaan. Kolmannen pentueen kohdalla Auli nimittäin keksi, että kun kennel sijaitsee saaressa, koirat nimetään mereen  liittyvillä nimillä. Niinpä me kutsuimme sir Drakea tuttavallisesti Kapuksi. Varsinainen kapu tämä koira todellakin oli: hyvin määrätietoinen ja dominoiva. Se otti heti pentuna Brandolta luulot pois ja siitä tuli lauman ykköskoira.



TOSSU
Tossun oikea nimi oli Lindcoly Golden Star. Se eli elämänsä ensimmäiset kuukaudet Englannissa ja siellä se sai kutsumanimen Tosh. Koska me olimme vääntäneet Aulin ja Sadun englannintuonnin Heroen nimen Iiroksi, Auli keksi muokata nimen Tosh Tossuksi. Hieno kultainen tähtemme oli kyllä todellinen Tossu. Se oli maailman kiltein koira. Heilutti aina häntää ja tahtoi tervehtiä ihan kaikkia. Omalla suloisella tavalla se luonne kyllä kuvasti myös alkuperäistä nimeä. Vaikka se ei todellakaan ollut mikään näyttelykehien tähti (tämä koira inhosi koiranäyttelyjä), se oli kultainen koira, joka rakasti kaikkia.



IIKKA
Kumpeli Isokari nimettiin merellisesti Isokarin majakan mukaan. Nimensä mukaan koirasta tulikin kyllä ISO. Iikka oli todella kookas cairnterrieri. Tavallaan se oli myös vähän "yksinäinen majakka merellä", sillä se vietti lähes koko ikänsä perheessämme ainoana koirana, kun aiemmat koirat elivät kolmen koiran laumassa. Vasta viimeisinä vuosina Iikkakin sai kavereita Sveasta ja Ubista.



UBI
Besties Upper Class – ei voisi nimi paremmin kuvastaa koiraa, joka katsoo meitä ihmisiä ja pyytää palveluja. Hänen ylhäisyytensä makoilee pehmeällä alustalla ja vaatii milloin rapsutuksia, milloin ruokaa tai toimintaa. Nimen Ubi on keksinyt Ulla. Nimi on väännös saksalaisesta sanasta yllätys. Ubi nimittäin syntyi pentueen viimeisenä, vähän yllättäen. Yllätyksiä täynnä tämä poika tosiaan on. Tässä meillä on näyttelylinjainen koira, joka on esimerkiksi juossut neljä sertiä radalta, mutta jolla ei ole yhtää sertiä näyttelyistä. Sellainen yllätysten mies!



SVEA
Svean nimi Besties Stormskärs Maja tarkoittaa Myrskyluodon Maijaa. Svean elämässä on kyllä ollut kaikenlaisia vastoinkäymisiä kuten nimiesikuvallaan Maijalla. Mutta Maijan tapaan Svea elelee tyytyväisen oloisen elämäänsä sen kummemmin valittamatta. Nimi Svea taas kertoo tyttösen asemasta laumassa. Svea-mamma on Wikipedian mukaan valkyyrian tapainen voimakas naishahmo, jonka seurassa elää kaksi leijonaa.



OLA
Nimi Besties Zephyr the West Wind ei voisi kuvata Olaa paremmin. Ola on varsinainen hyväntuulinen länsituulen poika. Se on leppeä ja iloinen. Sen häntä heiluu aina ja jatkuvasti. Olalla ei huonoa tuulta tai päivää ole. Nimi Ola on lyhenne Olavista. Olaviksi Olaa kutsutaan silloin, kun se on tuhma – eli ei juuri ikinä. Olavi on muinaisskandinaavinen nimi, joka tarkoittaa esi-isien jälkeläistä, sukunsa vesaa.