sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kävimme Ubin kanssa Karjaalla näyttelyssä. Karjaalle menemme, sillä se on meidän "kotinäyttely" eli lähinnä oleva näyttelyä meidän kotia. Lisäksi ajankohtaan sopiva sää, tänäänkin lämmintä ja aurinkoista, houkuttelee kehän laidalle. Ubi sai tänään EH:n ja olisimme voineet pakata kimpsut ja kampsut kasaaan ja häipyä heti nuorten luokan jälkeen, mutta koska sää oli kiva ja kehän laidalla juttu luisti, niin katsoimme ihan koko whippet-kehän alusta loppuun.
Tuomari Ray Lindholm sanoi Ubista näin:
"Maskulin, bra storlek, kunde ha lite mer kraft i nospartiet, annars bra huvud. Bra ögon & örron. Aningen kort & lite lågt ansats hals. Blir lite flat i ryggen i rörelse. Ok vinklar, bra benstomme. Kunde ha mer räckvidd i rörelse."
Näyttelyssä on minusta kivaa. Tällä kertaa en edes jännittänyt kehään menoa. Alan oppia olemaan rento. Ehkä pikkuhiljaa alan myös nauttia kehässä. Ja ehkä se heijastuu myös Ubiin. Treenattavaa MINULLLA on erityisesti noissa liikkeissä. Koirahan liikkuisi hyvin, jos osaisin sen antaa ymmärtää, miten sen pitäisi liikkua.
Ja tuosta johtuikin tänään mieleeni, että melko paljon pitää koiran ymmärtää. Tämä tuli mieleeni siitä, että olemme nyt Ubin vajaan kahden olemassaolovuoden aikana harrastaneet sen kanssa näyttelyitä, rally-tokoa, agilitya ja käyneet ratatreeneissä. Kaikissa näissä neljässä harrastuksessa koira pitää osata ymmärtää, mitä siltä milläkin kertaa vaaditaan.
1) Näyttelyssä sen pitäisi osata kulkea pitkällä vetävällä askeleella, kauniisti minun rinnallani lainkaan vilkuilematta minua kohti. Ja tämän jälkeen seistä pönöttää juuri oikeassa asennossa.
2) Rally-Tokossa sen pitäisi osata seurata sekä oikealla että vasemalla katse kiinteästi seuraten minua. Ja kun minä pysähdyn, sen pitäisi osata istua aivan viereen joko vasemmalle tai oikealle riippuuen siitä kummalla puolen se on minua seurannut. PAITSI jos käskenkin sen istua tai maata suoraan liikkestä tai tulla eteen tai kiertää takaa tai...
3) Agilityssä sen pitäisi osata irrota minusta kohti esteitä ja lukea minun kropastani minne suuntaan käännytään ja mikä este tehdään seuraavaksi.
4) Juoksuradalla sen pitäisi mennä vaan, unohtaa minut kokonaan ja keskittyä muovisuikaleisiin.
Hämmästyttäväähän on tietysti se, että koira ymmärtää lähes aina ja kaikissa harrastuksissa mitä sen pitikään tehdä. En ole ihan varma sujuisiko tuo minulta itseltäni yhtä luontevasti.





Zombi-sisko nähtiin pitkästä aikaa

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Maanantaina oltiin taas kartanolla ratajuoksua harjoittelemassa. Viikko sitten kokeilin Ubia lähtökopista portti kiinni ja Ubia sai suorastaan pidellä kopissa ettei peruuttanut pois. Kun portti aukesi, niin välittömästi Ubi lähti ulos vieheen perään. Nyt maanantaina ei tarvinnut Ubia pidellä. Heti meni portin taakse ja lähti kuin eno veneestä portin auettua. Hämmentävän nopeasti se oppii. Tästä se tykkää kyllä niiin paljon, että täytyy jatkaa.

Sveaa ei nyt juoksutettu, kun Svean jarrunappulasta oli kuoriintunut antura kokonaan. Antura on jo parempi, mutta se aukeaa helposti, niin säästeltiin sitä.


Iikka oli myös mukana. Siellähän se katselee ja ihmettelee menoa. Viikko sitten, kun oli enemmän väkeä juoksujen jälkeen lenkillä, niin Iikalla oli aina kiire saada joukko kiinni. Joten Iikallakin oli kivaa.




lauantai 20. kesäkuuta 2015

Nyt laitetaan muunlaisia kuvia esille, kun ollaan vaan sisällä kyhjötetty eikä ole koirista kuvia. Pihallamme kasvaa pieniä luonnon orvokkeja. Ne ovat niin pieniä, ettei oikein ymmärrä kuinka kauniita ne ovat. Olenkin kuvannut niitä joka kesä ja valokuvissa niiden kauneus pääsee oikeuksiin. Ehdottomasti minun lempikukkia meidän pihalla.











torstai 18. kesäkuuta 2015

Kuvia kesäkuulta.

Ubilla on usein joku lelu, hattu, hanska tai mikä tahansa suussa.








Ubi seisoi kuusiaidan vieressä kuin mikäkin lintukoira ja tuijotti aitaan. Aidan sisällä olikin Iikka.




Iikka ei varpaita kastele




lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kehitin pari filmiä. Niistä kuvapostaus.









sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Pitihän se piipahtaa katsomassa EM-maaastokisoja, kun ne Suomessa ja Tuomarinkartanolla olivat. Aurinko paistoi ja tunnelma oli mukava. Kiitos tiimiläisille kaffiseurasta. Omat koirat huilasivat kotona, mutta Ubi ja Svea saivat tuliaisiksi uudet paidat ja koko oli ihan passeli.







lauantai 6. kesäkuuta 2015

Erikoisnäyttelyn jäädessä väliin, niin kirjoitanpa minäkin vähän Sveasta. En kirjoita Svean aikaisemmista asioista vaan niistä, mitkä koskevat meitä.
Olen ollut ihastunut Sveaan jo ennen kuin Svea meille tuli. Itseasiassa me varattiin Marilta Svean pentu jo viime kesänä, vaikka ei edes tiedetty, mitä urosta Mari olisi käyttänyt. Olin tavannut Svean muutamassa näyttelyssä ja ihastunut neitiin.  Kun sitten Terhi laittoi syksyllä töihin sähköpostia, että Svea on sairastunut ja henkitoreissaan, niin vastasin vaan, että SVEA PARKA. En ajatellut ollenkaan, että nyt ei saada pentua, vaan harmittelin Svean puolesta. Pitkin syksyä ja talvea pommittelin Terhiä kysymyksillä, että onko Svean voinnista kuulunut mitään? Kun sitten Terhi kysyi minulta, että voiko Svea tulla meille hoitoon vähäksi aikaa, niin vastaus oli selvä. Totta kai voi. Kun sitten kaikki meni heti alusta asti erinomaisesti, niin sanoin Terhille, että Svea saisi vaikka jäädä meille. Ubin kanssa on mennyt paremmin kuin olisin voinut odottaa. Ne ovat välillä kuin paita ja peppu. Saattavat syödä samasta kupista, juoda vettä yhtä aikaa, nuolla samaa jäätelöpahvia, nukkua samassa kasassa, mutta kuitenkin touhuavat välillä omiaan. Kyllä whippet heti whippetin tunnisti. Iikan kanssa Svea käyttäytyy aivan eri tavalla. Edes vettä ei voi juoda yhtä aikaa samasta kupista.  Jokin kunnioitus Iikkaa kohtaan Svealla on ja se on tietysti ihan hyvä, niin mitään konflikteja ei ole sattunut.  Tosin Svea varastaa Iikalta herkun heti, jos se on suinkin mahdollista. Tässä on se Svean heikko kohta, ruoka.  Luultiin, että Ubi on ahne, mutta Svea vie voiton. Tämä ei tuota mitään ongelmaa, kun sen tietää. Se, mihin minä aikanaan Svean ihastuin, oli sen luonne ja käyttäytyminen näyttelyissä. Edelleen sen hermot on kyllä aika rautaset. Ei pienestä hötkyile ja uudet paikat ei sitä kyllä stressaa. Mutta ei se missään tapauksessa ole mikään flekmaattinen nössö. Eniten minä hämmästyin eräänä päivänä, kun minulta tippui ketsuppipullo Svean ruokakupin viereen, missä Svea oli syömässä. Koira ei reagoinnut mitenkään vaan jatkoi syömistä. Olen myös alkanut ihailla Svean ulkonäköä. Jään vaan joskus ihailevasti tuijottaa, kun Svea ravaa pihalla. Svea on kaiken kaikkiaan helpoin koira, mikä meille on tullut. Niin kuin Terhi jo aikaisemmin kirjoitti, niin paljon samaa kuin Tossu-cairnissa aikanaan, mutta Tossu ei ollut sisäsiisti, kun se tuli meille. Me ei voida olla kuin kiitollisia siitä, että Svea muutti meille. Iso kiitos Helille Svean hoidosta ja me yritetään viedä hoidot loppuun. Ja tietysti iso kiitos myös Marille, että luotti meihin niin paljon, että saatiin tämä suuremmoinen koira, jota ollaan ihailtu jo pitkään.





torstai 4. kesäkuuta 2015

Ubilla on kurkunpää tulehtunut. Ei ole vielä varmaa voiko olla jopa kennelyskää. Tulehduskipulääkettä oireisiin. Oireet ovat yskiminen ja kurkun kakominen. Aamulla jopa vikisi ruuan jälkeen. Ilmeisesti kurkku on niin arka. Jos ei lopu oireet viikonlopun aikana, niin uudestaan lääkäriin. Kaikki riehuminen on nyt kielletty. Viikonlopun erikoisnäyttely jää väliin.



Ubi oli minulta kadoksissa. Alapihalla se makasi lammas suussa.

Ubi odottaa Sveaa ja Terhiä rally-tokosta