Svea 5 vuotta

Tänään on Svean 5 vuotispäivä. Onnea Svea! Juhlistetaan päivää syömällä ”Viiden Nakin Royal Betalalåda Canin 4300” annoksella.

On hauska huomata, miten koirat muistuttavat toisiaan. Aina välillä meidän vanhojen koirien muisto tulee mieleen  whippeteistä, vaikka nämä ovatkin ihan eri rotua. Olasta tulee usein Iikka mieleen: Ola touhuaa pihalla samalla tavoin kuin Iikka ja muutenkin sen suhtautuminen maailmaan on vähän iikkamainen. Svea taas on aivan samanlainen kuin Tossu. Maailman kiltein, herttaisin ja helpoin. Se on Tossun tavoin ihana, suloinen tyttö, joka pitää laumaa kasassa ja touhuaa poikien kanssa iloisesti leikkejään.
Tosin Svealla on myös samoja ikäviä piirteitä kuin Tossulla. Yksi sellainen on sen käyttäytyminen näyttelykehässä. Näin kävi taas sunnuntaina, kun olimme näyttelyssä Ravijoella. Svea laahusti kehässä kuin mikäkin lahna. Yritin ennen kehään menoa leikkiä sen kanssa ja innostaa sitä, se katseli minua vain surullisesti kuin sanoen:"Minua ei kyllä huvita yhtään." Ihan samanlainen oli Tossu, jos ei vielä hankalampi.
Mutta yksi ero näillä tyttösillä on: Svea saattaa aina joskus ihan innostuakin esiintymään. Tossu ei tehnyt sitä ikinä. Vielä ei siis heitetä kirvestä kaivoon (tai pitäisikö sanoa kehään) vaan käydään nyt tänä kesänä ainakin muutamissa näytelmissä.
Svea sai ERI:n ja se käteltiin kehästä ulos kilpailuluokassa ennen sijoittuneita. Kaikkiaan luokassa oli kuusi koiraa.
No, päivä oli aurinkoinen. Oli mukavaa seuraa ja kenneltyttö Laurakin tuli paikalle. Kaikesta huolimatta oli siis taas kiva harrastaa.
Tässä vielä Svean arvostelu. Tuomarina ruotsalainen Sofie Kringholm:

Långlinjat tik av utmärkt typ. Feminin huvud o uttryck. Skulle önska ngt kraftigare underkäke. Bra bett. Välburna rosenöron. Utm hals. Fin underlinje. Välvinklad. Rör sig med tillräckligt steglängd men borde ha bättre drive. Trevligt temperament.

Suomi Cup 2017 on sitten kisattu Laihialla. Vietettiin samalla miniloma ja oltiin yötä Vaasassa. En muista koskaan olleeni Vaasassa, vaikka lähistöllä olen ollut usein. Vaasa oli positiivinen kokemus. Vaasasta oli sitten helppo siirtyä Laihialle maastojuoksukilpailupaikalle. Kilpailu oli, yllätys yllätys, tasaisella pellolla. Kilpailut oli hyvin järjestetty ja kaikki sujui hyvin. Paitsi että. Kenttäkuulutuksessa etsittiin whippetiä nollakoiraksi finaalijuoksuihin ja minä kerroin, että minulla on koira. Kaikki näytti olevan kunnossa ja kenttäkuulutuksessa vielä ilmoitettiin, että enää ei nollakoiraa etsitä. Minä lämmittelin Olaa juoksua varten lähtöpaikalla, kun huomasin, että eräs nainen vie whippetiä lähtöpaikalle ja sille vedettiin juoksu. Kysyin, että eikö meitä enää tarvittukaan? Oliko tuo nollakoira? Semmoinen se sitten oli ja meitä ei enää tarvittu. Että semmoista. 

Whippet-urosten ja -narttujen luokat oli yhdistetty, koska kutsuttuja koiria ei tullut tarpeeksi paikalle. Ennen kuin alkueräpareja oli edes arvottu, saimme kuulla eräästä koirasta, että se käy parin päälle vieheellä. Tämä koira tuli sitten Ubin pariksi. Ubin juoksu oli normaali Ubin juoksu. Olin jo etukäteen katsellut, että lähtökiihdytyksen jälkeen tulee heti 90-asteen käännös ja Ubi ei siihen taivu, vaan ottaa loivan kurvin. Niin siinä kävi. Semmoista loivaa kaartelua oli sitten koko juoksu. Ubimaisesti. Vieheelle Ubi tuli ensimmäisenä, mutta juoksi vähän ohi, joten pari kerkesi vieheelle ensin. Pari jäi seisomaan vieheelle ja seurasi mistä Ubi tulee ja välittömästi päälle, kun Ubi tuli vieheelle. Tappeluhan siitä tuli, koska Ubi vastaa kyllä tanssiin kutsuun. Juoksun jälkeen päätin, että jos tämä tulee vielä Ubin juoksupariksi finaalissa, niin vedän Ubin pois. Onneksi ei tullut. Sama koira oli sitten tapellut vieheellä myös finaalissa parinsa kanssa.

Tässä on nyt kaksi kohtaa, mitä minä en ymmärrä. Ensimmäiseksi säännöt sallii tämmöisen aggressiivisen käytöksen vieheellä, sillä sitä se oli ja toiseksi omistajaa, joka juoksuttaa tämmöistä koiraa, koska oli muidenkin tiedossa, että tappelu tulee tämän koiran kanssa. Minun koira ei juoksisi enää kilpailuissa, jos se käyttäytyisi näin, vaan yksinään harjoituksissa. Ei se koira tiedä onko kilpailu vai harjoitus, kun vaan saa juosta.

Ubi sai alkuerästä 210 pistettä ja sijoitus 8/11. Ubin finaalipariksi tuli kova ratarassi ja nyt Ubi juoksi yhden parhaan juoksunsa, mitä minä olen nähnyt. Sama rata kuin alkuerässä, mutta toisin päin. Radan luonne muuttui nyt ihan toiseksi, kun nyt alussa ei ollut mahtikurveja, joten Ubi sai painaa alussa pitkään kovaa. Ubi ei myöskään saanut alkuerästä mitään traumoja, vaan vieheellä saivat olla molemmat ilman tappelua. Ubilla on viisas ja hyvä luonne. Ubi sai pisteitä finaalista ihan mukavat 232 (odotin enemmän) ja nousi kuudenneksi. Olisi hyvä, että olisi videointi näistä juoksuista, niin voisi hyväksyä annetut pisteet. 

Kaikesta tästä minulle tyypillisestä negatiivisesta kirjoittelusta huolimatta päivä oli tosi mukava. Päivä oli kaunis ja oli mukavaa seuraa. Ennen kaikkea minä olen ylpeä Ubista. Olin vähän pelkoperseessä tästä peräkkäisten viikonloppujen kisaamisesta. Onneksi Ubin fysiikka kesti hienosti eikä mitään ongelmia ole tullut. Ubilla viikot olivat vain huilaamista ja vain venyttelystä yritin pitää huolen. Tosin ei me ainoita kolmen viikonlopun kilpailuttajia oltu ja hyvin myös muidenkin koirat voivat. Joten tästä täytyy vetää johtopäätös, että jos koiralle ei ole mitään ongelmia tai loukkaantumisia aikaisemmin, niin hyvin voi juoksuttaa useampana viikonloppuna. Tämä on niin koirakohtaista. Tähän viimeiseen, minusta niin loistavaan finaalijuoksuun, on hyvä lopettaa Ubin aktiivinen maastokilpailu-ura. Tullaan vaan höpsöttelemään sopivissa kohdin.

Finaalilähtö

Hyvin aukeaa vaikka on kuudes maastojuoksulähtö kahden viikon sisällä.

Ubi ja Ola leikkivät pikkukoiran kanssa kisapaikalla todella nätisti. 

Whippet-Harrastajien maastomestaruuskilpailu meinasi mennä meiltä sivu suun, kun Hapalla oli samana päivänä koulua. Yhdistelmä Keuruu, minä, auto ja maastokisa tuntui vähän haastavalta. Onneksi pala palalta kaikki loksahti paikoilleen ja Ubi pääsi puolustamaan viimevuotista mestaruuttaan. No, totta puhuen emme lähteneet takki auki mestaruutta puolustamaan. Oppi "maastojuoksu on nuorten koirien laji" on nyt osoittanut paikkansapitävyyden Ubin kohdalla. Viime vuonna sille napsahti pari voittoa, tänä vuonna niitä ei ole odotettavissa. Onneksi koira sai vappuna sen viidennen sertinsä, niin kisapaikalla saattoi nyt olla rennolla mielellä pitämässä hauskaa.
Joka tapauksessa kiertopalkinto piti lähteä viemään Keuruulle ja koira kisaamaan samalla. Ja mikäs muukaan kuin kunnon tiimityö oli taas salaisuus siihen, että sekä kiertopalkinto, koira että minä pääsimme kisapaikalle. Matkaan lähdin yhdessä Jennan kanssa ja Mari suostui ystävällisesti lähettämään Ubin. Suuret kiitokset molemmille. Besties-tiimissä on kyllä kiva harrastaa, kun täti-ihmistä autetaan kaikissa hommissa.
Täytyy kyllä sanoa, että aikamoista sissihenkeä taas lähtö vaati. Kello herätti aamuyöllä kolmelta ja Jennan kanssa treffattiin neljän maissa. Eipä ollut Tampereen moottoritiellä ruuhkaa ennen aamu kuutta! Ja yhdeksän aikaan huomasin, että söin jo sen päivän kolmatta aamiaista. Vaan matka meni kyllä rivakasti. Mistä meillä taas riittikin juttua Jennan kanssa tuntitolkulla?
Kannatti mennä, sillä olipa hienosti järjestetyt kisat. Kaikki sujui kuin rasvattuna. Ihan supertoimintaa! Kivaa siis oli ja kun aurinko paistoi, niin naama palaneena lähdettiin kotimatkalle ja perillä oltiin joskus iltayhdeksältä. Kiitokset taas kaikille seurasta!
Ai, ne Ubin tulokset: no, Ubi juoksi kohtuulliset 430 pistettä ja sijoitus oli 9. Hauskaa sillä oli ja ehjänä säilyi, joten tavoitteet täyttyivät.
Olin jo kisan jälkeisinä päivinä epätoivoinen, kun mitään kuvia ei Ubista löytynyt. Eilen sitten löytyi – ja ihan mahdottoman hyvät kuvat. Kiitos Sirpa Lihavaiselle hienoista kuvista, niistä taas näkyy kuinka koira nauttii, kun saa pinkoa "pupun" perässä.

Kiitos Marille lähettämisestä ja Sirpa Lihavaiselle hienoista kuvista.

Kuva Sirpa Lihavainen.

Kuva Sirpa Lihavainen.

Mikään ei koskaan mene niin kuin suunnittelee. Oltiin Wappu Wipellys -maastokilpailuissa Ravijoella ja tämän piti olla vain Ubin herättelykilpailu seuraaviin kahteen maastokilpailuun, mistä sitten vasta olisi odotettu sitä puuttuvaa sertiä. Nyt Ubi juoksikin sen puuttuvan sertin ja valioitui maastoon. Taas se Ubi oli yllätysten mies. Koko viikko tuli tuijoteltua  säätiedotuksia, ne muuttuivat melkein päivittäin eikä aluksi kovin hyvää säätä lupailtu. Lauantaina satoi vielä lumi maahan, mutta onneksi se suli pois sunnuntaiksi ja vain kova tuuli häiritsi. Juoksupellot olivat tästä huolimatta hyvässä kunnossa, ja pellolle oli tehty kaksi rataa. Alkuerien rata oli selkeä juoksurata. Pitkää suoraa eikä pahoja kurveja. Ubin alkueräkaverina oli Miina. Miinalle Ubi on radalla hävinnyt  reilut pari sekuntia, joten tiedossa oli kylmää kyytiä. Varsinkin kun Miina on juossut hyvin myös maastossa. Miina voittikin ylikorkeat. Mutta Miina oli hyvä pari Ubille. Heti ensimmäistä mutkaa Ubi ennakoi väärään suuntaan (aina väärään suuntaan) ja sen takia sitten oikaisi seuraavalle juoksupätkälle ja pääsi Miinan edelle. Oli hienoa katsoa, kun Ubi meni urku auki harjun päältä rinnettä alas ja Miina jonkin matkaa perässä. Raija totesi vieressä, että juokse se kiinni ja samalla Miina pisti vauhtia lisää. En voinut kuin nauraa ja sanoa, että jumalauta se menee kovaa. Ubi sai alkuerästä 237 pistettä ja oli kuudes. En muista onko Ubi koskaan saanut alkueristä näin hyviä pisteitä. Tällä kertaa tuomarit olivat höveleitä pisteissä. Tästä syystä minua alkoi sitten jännittää finaali, koska nyt oltiin sertivauhdissa. Finaali-rata olikin sitten vähän teknisempi ja sillä oli eri tuomarit, joten Ubi ei saanut sieltä hääppösiä pisteitä, mutta sertiraja rikkoontui ja Ubi valioitui maastoon. Sijaksi tuli 6/12. Hyvä Ubi! 

Päivä oli pirun pitkä, mutta oli tosi hauskaa siitäkin huolimatta, että järjestelyt ontuivat pahemman kerran. Normaalisti minä olisin polttanut päreeni jo heti klo 7:40, mutta nyt ei ollut mitään ongelmaa. Ei koko päivänä. Hyvä Hapa!

Tiimiläisiä oli myös paikalla ja hyvällä menestyksellä. Alma juoksi hienosti viidenneksi ja sai sertin. Olan äippä Muusa juoksi myös sertin. Daisy jäi sertistä hivenen, mutta hauskaa silläkin oli. Hyvä kaikki!

Kuva Mari Kääriäinen

Kuva Mari Kääriäinen

Kuva Mari Kääriäinen

Kuva Mari Kääriäinen

Kuva Mari Kääriäinen

Kuva Mari Kääriäinen

Kuva Mari Kääriäinen

Daisy

Alma

Muusa

KVA-M