Cairnit


Nyt on Elisan palvelut minun kohdalla päättyneet ja vanhat sivut eivät enää näy. Laitetaan vanhojen koirien jutut tänne näytille.

Aloituskuvana Brando vuodelta 1989.

 Iikasta tehdyt "päiväkirjamerkinnät" saavat olla aloituksena.

Iikka (Kumpeli Isokari)


28.7.2004-29.1.2016

 

Keskiviikkona 28.7. syntyivät Kumpeli Isokari, Kumpeli Ilmarinen, Kumpeli Ilmatar ja Kumpeli Itämeri Velkualla Velkuanmaalla. Kaksi punaista poikaa ja kaksi tummaa tyttöä.

Seuraavat seitsemän viikkoa sujuivat Molla-äidin ja kasvattaja-Aulin huomassa. Aina silloin tällöin kävi uteliaita ihmisiä ihastelemassa somaa nelikkoa. Ne kaikki olivat heti pienestä pitäen tomeroita pusukoneita.


Lauantaina 18.9. Kumpeli Isokari lähti pentueen viimeisenä. Ennen lähtöä otettiin vielä painit Molla-äidin kanssa, Auli leikkaisi kynnet ja nyppi vielä lurpallaan olleet korvat. Täyteltiin papereita ja lähtöpussukkaa. Pussukkaan kertyikin vaikka mitä: niiden virallisten papereiden lisäksi pentuopas, penturuokaa, sydämen paloja, vinkulelu sekä cairnin pään mallinen lasityö! Sitten Terhi nappasi syliin ja matka kohti uutta kotia alkoi. Ensin köröteltiin hiekkatietä - ei pelottanut yhtään. Sitten seilattiin lossimatka - ei pelottanut yhtään. Seuraavaksi ajettiin kiemuraisella asvalttitiellä - ei pelottanut yhtään. Taas mentiin lossilla - eikä vieläkään pelottanut yhtään. Matka jatkui kohti yhä suurempia valtaväyliä - ja pikkupentu jo koisasi. Nummen kohdalla pääsi pisu, mutta heti sen jälkeen unet taas jatkuivat. Matka meni upeasti. Iikka-nimen saanut pentu heräsi vasta kun saavuttiin kotipihaan. Kotiovella odottikin yllätys: isoisoeno Kapu sekä isoisotäti Tossu. Iikka ei taaskaan pelännyt, häntä pystyssä se käveli kohti päiväunilta yllätettyä Kapua ja Tossua, jotka molemmat olivat ihmeissään. Iikka osoitti olevansa aikapoika ja kävi heti poikamaisin elkein Tossun takajalan kimppuun. Tossu ei ollut kovin mielissään ja antoi heti kuulua kuka määrää. Myöskään Kapu ei sietänyt liiallista lähentelyä. Jalat jäykkinä se köpötteli ja murahteli Iikkaa komentoon. Hyvin pikkupoika uskoi, teki vaan alistumiskuperkeikkoja vanhusten nenän edessä. Ruoka maistui heti, pisut ja kakat tulivat säännöllisesti, mutta iltaunia ei olisi millään malttanut nukkua, sillä Hapa ja Terhi leikittivät hassunhauskasti. Yöllä sitten uni maittoi. Ei vikinöitä, ei mitään. Aina välillä piti kurkistaa onko Hapa sängyssä ja pussata ihan kamalasti.




Sunnuntaina 19.9. Aamukuudelta ylös ja kylläpä elämä on ihanaa. Häntä viuhtoi ja kieli lipoi. Aamuruoka maittoi ja heti sen päälle paperille kakalle. Iikan rytmiksi näytti muodostuvan parin tunnin leikit ja sen päälle parin tunnin unet. Ensimmäiset vieraat tulivat ihastelemaan Iikkaa. Suloinen pentu sai ansaitut kiitokset Sikeltä, Saaralta ja Ramilta. Tuliaisiakin tuli: hiiri, jota voi vetää narun päässä. Kun vieraat lähtivät, maistuikin uni.




Maanantaina 20.9. Työpäivä, mutta tänään vain Terhillä. Hapa jäi Iikka-vahdiksi. Poika nukkui puolet päivästä. Kasvuakin tapahtui, toinen korva nousi jo pystyyn. Takapiha osoittautui aarreaitaksi, sieltä löytyi mitä ihanimpia lehtiä ja juuren kappaleita, joita piti kantaa terassille ihmeteltäväksi.


Tiistaina 21.9. Terhi taas töissä ja Hapa kotona. Hiipi salaa sängyn alta Tossun ja Kapun lähelle nukkumaan. Vanhukset eivät huomanneet mitään. Molemmat korvat pystyssä. Hieman myös yksinoloharjoittelua, kun Hapa kävi päivällä Kapun kanssa ulkona.




Keskiviikkona 22.9. 8 viikkoa vanha. Hapan kanssa kotona. Aamulla ulkona takapihalla, mutta harakan "laulu" sai Iikan palaamaan sisälle. Kapu innostui jo hieman leikkimään. Muuten komenteleva murahtelu jatkui. Tossu seuraa Iikkaa, haistelee ja nuolee aina välillä, mutta ei anna hyppiä päälle. Harjoittelua remmissä etupihalla. Illalla remmissä pihalla naapureiden ihasteltavana. Pissat tulivat jo ulos.

Torstaina 23.9.  Nyt töihin lähti Hapa ja kotiin jäi Terhi. Heti aamulla ulkona remmissä, nyt jo vähän kadullakin. Toisen kerran "lenkillä" puoliltapäivin. Harjaus- ja kampausharjoittelua. Harjoiteltiin myös pöydällä seisomista ja hampaiden katsomista. Yhdet pissat ulos, kaksi kertaa kävi niin, että oltiin ulkona ja heti kun tultiin sisään, tulivat pissat paperille sisällä!

Perjantaina 24.9. Hapa Turussa keikalla, Terhi kotivahtina. Normaalirytminen päivä, ehkä vähän enemmän unta kuin torstaina. Ruoka ainakin maittoi erinomaisesti, Iikka ei millään malttaisi odottaa, kun ruokakuppia täytetään. Kuppi on aina nuoltu putipuhtaaksi. Iikka hoitaa myös Tossun ja Kapun kuppien tiskaamisen. Kapukin syö nyt vauhdilla, kun Iikka kirittää vieressä. Kokeiltiin myös Kapulle ostettua "terapiapalloa", mihin laitetaan makupaloja sisälle ja koira saa palloa pyörittämällä palkinnon. Iikka äkkäsi heti miten pallo toimii. Pyörittely sujui mallikkaasti ja nappulat hävisivät Iikan suuhun. Fiksu koira. Illalla vanhusten kanssa eläinlääkärillä, samalla autoiluharjoittelua. Ilta oli vanhusten osalta synkkä. Tossun vatsasta nähtiin ultraäänitutkimuksella, että kesäkuussa diagnosoitu kasvain on "syönyt" lähes koko maksan ja levinnyt myös muualle maksan lähelle. Ilmankos koira on ollut viime viikkoina vaisu ja väsynyt. Eläinlääkärin suosituksesta Tossulle varattiin viimeinen eläinlääkäriaika ensi viikon maanantaiksi. Samalla keskusteltiin myös Kapun tilanteesta. 14-vuotiaan vanhuksen dementian todettiin syventyneen. Hoitona voidaan kokeilla ihmisille sopivia dementialääkkeitä. Mietitään mitä tehdään. Eläinlääkärireissun jälkeen maistuivatkin aikaiset unet, mutta kun Terhi kömpi nukkumaan puoli kahdeltatoista, Iikka heräsi ja oli pirteä kuin peipponen. Tossu pelastautui sänkyyn unille ja Iikka temmelsi vielä puolilta öin Tikrun ja naruluun kanssa. Vielä valojen sammuttua kuului sängyn alta melskettä.

Lauantaina 25.9. Aamuherätys heti kuudelta. Syömiset, leikit ja sitten taas nukkumaan. Autoiluharjoitukset veivät Nummelaan. Iikalle ostettiin vihdoin oma panta ja remmi. Tähän asti on tultu toimeen Tossun vanhalla näyttelyhihnalla ja -pannalla, mutta ne olivat liian tyttömäiset. Nyt Iikka sai hienon niittipannan ja nahkaremmin - kyllä kelpasi. Iikka katseli sylissä rauhallisesti touhua Nummelan torilla, olisi vaan ollut niin mukava käydä tutustumassa kaikkiin. Nummelasta ostettiin myös puruluu. Se maistuikin niin hyvältä, että kun Harri, Teemu ja Siiri tulivat katsomaan pentua, se oli melkoisen tylsä luunnakertaja. Kun luun pureskelu alkoi tympiä, Iikassa ilmeni uusi piirre. Se on jemmaaja. Puruluun se piilotti tarkasti sohvan alle kulmaan. Veti vielä kuonolla pölykoiria päälle. Sama jemmausvietti veti pihalla. Iikka löysi ihanan kävyn, mille oli pakko kaivaa pensaan alle kuoppa ja piilottaa aarre sinne. Samanlainen jemmaaja oli myös Brando. Se piilotti aina kaikenlaista, milloin löytyi puoleksi syöty siankorva sängystä tyynyn alta, joskus taas oksennukset oli piilotettu sohvan viltin alle. Hauskaa, että Brandon sisarenpojantyttärenpoika jatkaa samaa perheelle tuttua perinnettä! Kapu, Iikka ja Tikru leikkivät päiväruuan jälkeen jo pidempään. Kapu kirmasi Tikrun perään ja Iikka Kapun. Kapu otti uuden leikkikaverin mielellään mukaan leikkiin. Illalla keskusteltiin Tossun tilanteesta 4 ja 1/2 -vuotiaan kummipojan Epun kanssa. Tai oikeammin sanottuna ei keskusteltu, sillä Eppu kielsi puhelimessa aiheen käsittelyn myös äidiltään. "Kato, kun tulee Terhille paha mieli ja riitaa, jos siitä asiasta puhutaan. Se (Tossu siis) kun on ollut niillä aina!", näin kuului yksiselitteisesti Epun kommentit.

Sunnuntaina 26.9. Iikka nukkui peräti puoli seitsemään! Ennätys! Päivällä oli pötkittävä pakoon, kun esille otettiin imuri. Terhi ja Hapa saivat siivota ihan rauhassa, sillä Iikka nukkui sängyn alla koko suursiivouksen ajan. Edes moppiriitelyt eivät kiinnostaneet. Ehkä sitten seuraavana siivouspäivänä. Päivä oli aurinkoisen lämmin, joten päivää kului paljon myös takapihalla. Iikka teki myös ensimmäisen karkuretkensä. Takapihan aita on sen verran harvaa verkkoa, että pentu pääsi aidanraosta toiselle puolelle. Onneksi maailma näytti niin avaralta, ettei sitä uskaltanut lähteä ihan ominpäin tutkimaan. Hapa nappasi karkulaisen heti kiinni. Sen jälkeen veijaria vahdittiin pihalla supertarkoin silmin. Ehkäpä aitaa täytyy hieman modifioida pennulle sopivammaksi.

Maanantaina 27.9. Hapa töissä ja Terhi Iikan kanssa kotona. Päivä oli erittäin sateinen ja synkkä. Ulkona ei paljon tehnyt mieli käydä. Aamupäivän Iikka nukkui. Se heräsi vasta päiväruualle puoli kahdeltatoista. Sen jälkeen menoa riittikin. Harjoiteltiin taas kampaamista sekä hieman jo seuraamista ja paikallaan seisomista. Tosin ihan muutaman sekunnin ajan vain. Kapu otti Iikan kanssa jo riehumisleikkejäkin. Ihan hyvin meni! Illalla Kapu ja Iikka jäivät kahdestaan kotiin (tosin eristettyinä omiin huoneisiinsa), kun Tossu vietiin eläinlääkärille saamaan viimeistä piikkiä. Tossu oli jo todella väsynyt ja huonossa kunnossa. Tossusta lisää kohdasta Iikan perhe. Terhi ja Hapa viipyivät melko pitkään, mutta nähtävästi Iikka oli nukkunut koko poissaoloajan, sillä mitään tuhoja ei ollut tapahtunut. Illalla esiin otettiin myös valtava pehmolelu - elefantti. Siinä riittikin riehumiskaveria. Sinnikkäästi Iikka raahasi itsensä kokoista pehmolelua ympäri asuntoa.

Tiistaina 28.9. Iikka 2 kuukautta vanha. Syntymäpäivän kunniaksi Iikalla oli riiviöpäivä. Hapa oli iltatöissä ja Terhi sai kotona harmaita hiuksia. Iikka roikkui joko Terhissä tai Kapussa tai sitten se repi mattoja. Kaikista seurasi joko murinaa tai tiukka Ei-komento ja siltikään mikään ei tuntunut auttavan. Välillä piti mennä ulos jäähdyttelemään. Terhi puki epätoivoissaan elefantin päälle Hapan vanhan cairn-paidan ja yllytti pentua riekkumaan siinä. Hetken lelu kiinnosti, mutta heti kun Kapu vähänkin liikahti, oli Iikka sen kimpussa. Meno äityi niin hurjaksi, että Terhin piti ottaa sängyn edestä rahi pois (se on siinä, jotta Kapun on helpompi hypätä sänkyyn), jotta Iikka ei pääsisi kiusaamaan sänkyyn turvaan paennutta Kapua. Riehuminen jatkui vielä puoli yhdeksän aikaan kun Hapa tuli kotiin. Kun väsy tuli, yöunet maistuivatkin sitten erinomaisesti.

Keskiviikkona 29.9. Iikka 9 viikkoa. Kiltteyspäivä. Terhin kanssa kotosalla. Päivä oli kaunis, joten nyt ulkoiltiin todella paljon. Takapihallakin pystyi taas olemaan, muutamat pissat tuli ulos. Kun läheltä kuului ison koiran haukahduksia, Iikka pötki sisään. Iikka oli sylilenkillä Kapun kanssa monta kertaa päivän aikana, kierrettiinpä jopa koulunlenkki iltapäivällä. Päiväunet Iikka veti sängyn alla. Sinne se pakeni kauheaa imuria. Kapu sai ensimmäisen dementialääkkeensä ja Iikka matokuurin. Yöpuulle painuttiin hieman apeilla mielin sillä Kapu kurmotti Iikkaa puoliltaöin, yöpissan jälkeen.

Torstai 30.9 Nyt kotiin jäi Hapa ja Terhi lähti töihin. Iikka näytti Hapalle "parhaat puolensa" ja oli todellinen ilkiö; roikkui Hapassa tai matossa. Terhi saikin töihin viestin: tuo puruluita ja paljon! Illalla puruluut maistuivat. Erityisen hyvää tuntui olevan Terhin ostama jäniksen korva. Paras tuliainen oli kuitenkin uusi jalkapallo, joka vinkui vimmatusti. Sen kanssa Iikka pelasi ja touhotti niin, että pelisession jälkeen kieli roikkui pitkällä. Hetken huilit ja taas pallon kimppuun. Terhi, Hapa ja Kapu pitelivät korviaan, pallo piti nimittäin kamalaa ääntä.




Perjantaina 1.10. Kotona Hapan kanssa. Kaunis päivä, joten ulkoilua paljon. Melko normaali päivä. Iikka Hapan kimpussa, aina välillä puruluiden jemmausta ja jalkapalloa. Vaikka Iikka on villi pentu, se selvästikin nauttii silittelystä ja rapsuttelusta. Se malttaa hyvin pysyä paikallaan, kun sitä rapsuttelee. Muutenkin se on oikea nautiskelija; se köllii mielellään selällään ja myös puruluut maistuvat ihanalta selällään maaten. Ilta sujui puruluita pureskellen. Perjantai-illan huuma piti Iikan hereillä aina puolille öin.




Lauantaina 2.10. Uusi ennätys - Iikka nukkui puoli kahdeksaan! Fiksu koira osaa nukkua pitkään viikonloppuisin. Aamupäivällä Iikka kävi Helsingissä. Suomen pääkaupunki on nyt nähty! Hienosti meni. Iikkaa ei pelottanut yhtään, häntä vaan heilui. Syy Iikan Helsingin vierailuun oli kantokassin ostaminen. Stockmannilta löytyi hieno Sherpa-kantokassi, jota kokeiltiin heti. Taisi ensikyyti tuntua hieman huteralta. Autossa maistui hienosti uni. Kun päästiin takaisin kotiin, kokeiltiin jalkapallon pelaamista myös ulkona.




Sunnuntaina 3.10. Herätys seitsemältä ja sitten täyttä menoa. Iikka oli syliaamulenkillä Kapun kanssa. Sitten leikkiä ja kun Hapa ja Terhi yrittivät vaihtaa lakanoita, täyttä riiviöintiä. Kaikilta meni hermot! Päiväunien jälkeen taas aurinkoinen, ihana ja kiltti pentu. Kynnet leikattiin ja käytiin katsomassa ihan uutta paikkaa: metsää. Iikka oli ihastunut. Ilta menikin sitten mukavasti uusia kokemuksia sulatellen.

Maanantaina 4.10. Raskas työpäivä, jonka Iikka osasi ottaa lunkisti. Hurjasti uusia kokemuksia, mitkä kaikki IIkka otti vastaan häntä pystyssä avoimin mielin. Ensi matkustettiin Terhin kanssa tunti bussilla. Se meni loistavasti. Iikka nukkui osan matkasta omassa kassissaan, osa matkaa kului kasissa istuskellen ja maisemia ihaillen. Kassi toimi hyvin. Iikka viihtyy siinä ja sen on helppo matkustaa. Sillä on kassissa omaa makuutilaa ja rauhaa. Terhin töissä kaikki ottivat pennun ihastuneena vastaan. Reilu tunti meni paikkoihin tutustuessa, sitten Iikka pysyi hyvin Terhin rakentamien barrikadiesteiden takana ja nukahti. Kaikkien uusien kokemusten jälkeen Iikka vetelikin unia kolmisen tuntia, joten Terhi pystyi mainiosti tekemään töitä. Sitten päiväruoka, pissat, kakat, vähän leikkimistä ja taas nukkumaan. Iikasta kehittyy tätä menoa oiva toimistokoira. Kotimatka bussissa meni jo "totuttuun" tapaan hyvin. Illalla sitten pitikin näyttää kaikki pahat tavat Terhille ja Hapalle, väsynyt pentu riiviöi totaalisesti. Eikä nukuta yhtään!

Tiistai 5.10. Iikka tänään ensimmäistä kertaa yksin n. 4 tuntia. Hapan kanssa kotona aamupäivän. Käytiin aamulla taas metsälenkillä ja Hapa luuli koiran nukahtavan sen jälkeen, mutta Iikka touhusi koko aamun seitsemästä kymmeneen. Hapa antoi koiran nukkua tunnin verran ja kolisutteli ruokakuppeja, niin johan heräsi. Syötiin ja lähdettiin taas pikku ulkolenkille. Puoliltapäivin Hapa lähti töihin ja Iikka jäi nukkumaan. Ilmeisestikin oli nukkunut siihen asti, kun Terhi tuli vähän jälkeen kolmen kotiin. Ei ainakaan mitään tuhoamisia ollut tapahtunut. Kapu tosin oli jätetty turvaan mielipaikalleen makuuhuoneeseen. Illalla tuli Iikan isän Pojun isäntä Jouko käymään. Ensi kommentit olivat: "Onpas se pyöree". Hähää. Me vaan luotamme Pihlan ja Heikin ohjeisiin, jotka ovat 70-luvun cairnlehdistä. Kolme kuukautta vanhana vasta pitää alkaa vatsalinja muodostua. Terhi soitti Iikalle sähköpianoa ja viulua. Viulun soittoa Iikka meni sängyn alle piiloon, mutta lattialla olevan sähköpianon näppäimistön päällä Iikka käveli, joten voisi sanoa, että Iikka soittaa pianoa. Tosin ensin se yritti "tappaa" sen.

Keskiviikko 6.10. Terhi jäi Iikan kanssa aamuksi ja lähti kymmenen aikaa töihin. Iikka jäi nukkumaan. Hapa tuli kotiin puoliltapäivin työkaveri Pekan kanssa syöttämään koiria ja itsekin syömään. Ainoastaan Polar-sykemittarin anturi löytyi lattialta, mistä lie siihen joutunut. Onneksi se oli kyllä täysin ehjä. Iikka näytti ensin Pekalle parhaat puolensa ja sitten pikkuhiljaa ne vähemmän parhaat. Iikka ihastui Pekan kauluspaidan nappeihin ja näytti taas terrierimäistä itsepäisyyttä yrittämällä vaan koko ajan niihin nappeihin. Iikka vesisateessa ensikerran, yritti ottaa vesipisaroita suu ylöspäin auki.

Torstaina 7.10. Iikka vietti tiimipäivää. Terhin työporukka pohti tulevaisuuden suunnitelmia metsäkämpällä Nuuksiossa ja Iikka pääsi mukaan. Ensin mentiin taas bussilla ja sitten jatkettiin henkilöautolla. Iikka viihdytti tiimiläisiä aamiaisen ajan ja nukkui tyylikkäästi lounaaseen asti. Sitten taas vähän ulkoilua ja leikkiä, joten seuraavaa palaveria saatettiin taas pitää rauhassa pikkupennun uinuessa. Iikka nautti mökkielämästä ja nukkui autuaasti kaminan ja takkatulen loisteessa. Iikasta taitaakin tulla oikea Armas-tiimin maskotti. Oli mukavaa, kun kaikki yhdeksän tiimiläistä silitti, rapsutti ja leikki. Ei voisi olla parempaa koiranelämää!

Perjantaina 8.10. Iikka kokeili sujuuko kaikki yhtä hyvin Hapan työpaikalla ja sujuihan se. Iikka tutustui työkavereihin ja nukkui sitten tyytyväisenä pöydän alla. Kommentit myös Hapan työpaikalla olivat ihastelevat. Erityisen hauskaa oli, kun Heli lainasi sille tennispalloa, jonka perässä saattoi juosta käytävällä. Kotimatka yksin Hapan kanssa autollakin sujui hyvin - Iikka koisasi jälleen kerran omassa kassissa. Jälleen kerran hyvä kokemus Iikan reippaudesta.

Lauantaina 9.10. Iikka oli aamupäivällä kahdestaan Kapun kanssa (jälleen eri huoneissa), kun Terhi ja Hapa kävivät kaupoissa ja kirjastossa. Ei tuhoja. Kauniin, aurinkoisen päivän kunniaksi käytiin metsälenkillä ja sitten vähän filmattiin pianonsoittoa. Siivoushommista Iikka jäi paitsi imuroinnista, sillä silloin oli turvallisempaa nukkua sängyn alla. Tällä kertaa kuitenkin moppaus jo kiinnosti. Väsy meinasi iskeä, mutta ruoka-aika koitti ja jälkiruuaksi Iikka sai nuolla Voimariinirasian. Ihanaa! Koko koiran pää oli rasvattu, kotona keikisteli Iikka, Grease-tähti. 50-luku taitaakin tulla pian muotiin.




Sunnuntaina 10.10. Iikalla voimat kasvaneet. Hapa ihmetteli ihmeellistä rapinaa selän takana ja Iikka siinä sängylle kiivenneenä repi dvd:n suojamuoveja. Iikka oli hypännyt rahille ja siitä sänkyyn. Koira on ilmiselvästi kasvanut. Kapun rauhallinen paikka mennyttä, sillä se itsekin tarvitsee rahin jotta pääsisi sänkyyn. Koirille on jätetty vanha nojatuoli makuuhuoneeseen, missä voivat maata, niin siihen Iikka ei vielä pääse vaikka kovasti yrittääkin.

Maanantaina 11.10. Iikka oli taas Terhin kanssa töissä. Terhin työkaveri Tommi otti Iikasta valokuvia studiossa. Iikasta se oli mukava paikka, sillä siellä oli iso paperi mihin kakata, nimittäin studion taustapaperi.

Tiistaina 12.10. Hapalla iltakeikka, joten Hapa oli aamupäivän koirien kanssa. Käytiin metsässä lenkillä ja menomatkalla oli traktori kaivuuhommissa. Sille piti vähän rähjätä. Tossu oli hirvittävä traktorirähjääjä. Jos ei pitänyt varaansa, niin se kävi niiden kimppuun. Toivottavasti Iikasta ei tule ihan yhtä kovaa traktorirähjääjää. Terhin tultua töistä ja ollessa koirien kanssa lenkillä, Iikka teki ison yllätyksen. Iikka kakkasi ulos. Ja toisen kerran iltalenkillä. Illalla Iikka koetteli Hapan ja Terhin hermoja tosissaan. Iikka keksi mennä kukkapöydän taakse. Rakonen ei ollut suuren suuri, mutta sinne se itsensä tunki. Eikä tullut pois vaan repi kukanlehtiä. Ainoa tapa ottaa koira pois, oli nostaa niskasta. Kun Iikka laskettiin maahan, se juoksi suoraan takasin pikkurakoon. Ei uskonut mitään. Välillä tuota terrieriluonnetta kiroaa tosissaan.

Keskiviikko 13.10. Iikka 11 viikkoa. Terhi jäi tekemään etätöitä aamuksi ja yritti tehdä töitä. Iikan ponnistusvoima vaan kasvaa. Nyt se hyppäsi olohuoneen nojatuolille jemmaamaan luuta. Terhi teki pyykinkuivaustelineen tasoista esteitä, että Iikka ei pääsisi kukkapöydän taakse, kun Terhi lähti töihin. Todennäköisesti Iikka on nukkunut kokoajan, sillä kun Hapa tuli töistä kotiin, oli kotona mitä iloisin koiranpentu, vähän aikaa. Kun oli lenkillä käyty ja syöty, tällä kertaa kakattu sisälle, alkoi taas armoton rumba. Ei ollut Terhin esteistä mitään apua, kun Iikka pyyhkäisi pyykkitelineen pinnojen välistä kukkapöydän taakse. Pinna antoi periksi, kun Iikka tunki itsensä esteen läpi.

Torstai 14.10. Iikka Espoossa Hapan kanssa töissä. Iikka oli kovin väsynyt jostain syystä. Otti pieniä nokosia koko päivän ja vähän tarkkaili tilanteita. Kun Hapa söi työkaveri Pekan kanssa pizzat, niin koira ei jaksanut edes kerjätä. Kotiin tultaessa oli iloinen Kapun tervehdys. Sääli, että Kapu ei juuri siihen reagoi, tosin ei se enää murahtele Iikalle joka välissä. On vaan aika välinpitämätön. Ihmiset kadulla kyselevät onko vanhus mustasukkainen. Mustasukkainen Kapu ei ole koskaan ollut. Se ei ole koskaan ollut ainut koira, eikä sen ole tarvinnut erityisemmin kerjätä huomiota. Ei se kuulu Kapun tyyliin. Kuningasluonne kun on.

Perjantai 15.10. Hapa kotona koirien kanssa sairaslomalla viisaudenhampaan poistosta. Iikka ei olisi aamulla jaksanut herätä, oli yön aikana herännyt monta kertaa, kun Hapa vaelteli särkynsä kanssa. Ruokakupin kilinä oli sitten liikaa ja Iikka nousi. Sitten meillä olikin väsynyt koira, joka ei uskonut mitään. Repi vaan mattoa, mutta sekin loppui, kun Hapa laittoi revittyyn kohtaa pippurijauhoa. Koirankin rauhoituttua ja nukuttua muutaman tunnin, käytiin normaalit lenkitykset ja päivän rutiinit.

Lauantaina 16.10. Lähdettiin Kotkaan ja Pyhtäälle sukulaisiin. Porvooseen asti Iikka nukkui tai seuraili tilannetta, mutta sitten alkoi käyskennellä levottomasti. Oli muutenkin tarkoitus pysähtyä Porvoossa ja heti autosta ulos päästyään Iikka pissasi. Hyvin jaksoi pidättää ja selkeästi antoi ymmärtää, että nyt olisi tarve. Loppumatkan sitten nukkui. Hapan ja Terhin tukikohta on ollut Terhin vanhempien luona Pyhtään Huutjärvellä, siellä Iikka oli heti kuin kotonaan. Iikka jatkoi Brandon perinnettä viemällä Terhin isän Matin lippalakin päästä. Käytiin Hapan isän Taiston luona ja siellä Iikka sai leikkikaluksi kaapista löytyneen vanhan lapintuliaisen puupölkkypeikon, mikä oli päällystetty poronkarvalla. Oli kovin mieluinen. Illalla käytiin vielä Hapan äidin Siken luona. Iikka alkoi olla tosi rätti, mutta ei malttanut nukkua uudessa paikassa vaan sai hepulikohtauksia. Huutjärvellä sitten Iikka nukahti olohuoneenpöydän lehtitasolle.

Sunnuntaina 17.10. Yö sujui mukavasti. Koko porukka koisasi tyytyväisenä siskonpedissä patjoilla. Iikka ja Kapukin vetelivät unia vierekkäin. Uni maistuikin, Iikka teki uuden ennätyksen ja nukkui kahdeksaan. Vierailukierros jatkui. Käytiin pikaisesti katsomassa Terhin Joske-serkun uutta taloa, sitten leikkimään Eppu-pojan kanssa Huutjärvelle. Meno olikin raisu, kun sekä 4-vuotias pikkupoika että 11-viikkoinen koiranpentu innostuivat. Välillä Iikka innostui repimään Eppua verkkarin puntista, mutta Eppu pääsi pakoon sänkyyn. Leikin tuoksinassa Eppu tokaisi aina välillä: "Perhana, se puri." Tohinan jälkeen siirryttiin Paanaselle jatkamaan leikkejä. Erityisesti Santerin kanssa oli hauska leikkiä "kalaa". Upeat voltit ilmassa naurattivat kaikkia. Nelli-tyttö pakeni Iikkaa sohvalle ja vasta 1-vuotiasta Tuomasta Iikan toilailut hieman pelottivat. Näin päädyttiin siihen, että joko Iikka tai Tuomas olivat vuoroon sylissä. Kotimatka sujui rutiinilla - pissatauko pidettiin pyydettäessä hieman Porvoon jälkeen. Kotiinpaluu oli huvittavan riemastunut - Iikka selvästi tunnisti kotipihan ja vaikutti ilahtuneelta päästessään kotiin.




Maanantaina 18.10. Rankan viikonlopun jälkeen oli vuorossa työpäivä. Hapan kyydissä Espooseen, sieltä linja-autolla Terhin kanssa Helsinkiin. Työpäivä Kynämiehessä sujui jo rutiinilla - aamupäiväunillekin Iikka malttoi käydä jo yhdeksältä. Terhi sai tehtyä rauhassa töitä. Iikka joutui myös tosissaan töihin, sillä sitä kuvattiin lehtikuviin. Tällä kertaa studion taustapaperille tuli pissa - iso taustapaperi on paperisiistille koiralle lyömätön houkutus. Kuvaaminen oli raskasta, mutta hauskaa. Ainakin makupaloja tuli runsaasti. Jännittävää nähdä onnistuvatko kuvat. Paluumatka kotiin meni mukavasti - rahastajatätikin kävi rapsuttelemassa ja kertoi tyttärensä koirasta. Iikkaa vähän pissatti ja kakatti, mutta iso poika jaksoi taas pidätellä kotiin asti. Pissat tulivat jopa ulos!

Tiistaina 19.10. Nämä päivät alkavat mennä samaa kaavaa. Muutosta ei tapahdu kuin koiran koossa. Maanantaista jäi kertomatta Kapun ja Iikan riehuminen. Maanantai-iltana Kapua ainoastaan lenkitettiin, koska Iikka oli Helsingin reissulla jo tarpeeksi kävellyt. Oli vielä sadeilma ja lenkin jälkeen Kapu jouduttiin suihkuttamaan hiekoista. Kapu aina juoksee pienen asunnon käytävällä hirveätä kyytiä suihkun jälkeen. Lieneekö tarkoituksena kuivatella. Koska tiedettiin taas Kapun juoksevan suihkun jälkeen, otettiin Iikka syliin valmiiksi. Oli Iikalle kova paikka katsella sylistä toisen riehumista. Terhi ei olisi laskenut Iikka sylistä, mutta Hapa lupasi vahtia. Kapu keksikin irvistellä Iikalle juostessaan, joten Iikka juoksi Kapua karkuun ja kun Kapu aloitti uuden kierroksen paineli Iikka perään. Tätä kesti useita minuutteja. Terhi oli kauhuissaan. Kyllähän se hurjan näköistä oli, kun isompi koira tulee suu irvessä pienemmän perässä, mutta kertaakaan ei yrittänyt edes näykkästä. Pelkkää leikkiä.

Keskiviikkona 20.10. Iikka 12 viikkoa. Iikan saisi jo rokottaa, mutta meidän eläinlääkäri ei keskiviikkoisin tee ilta-aikoja. Muutoin kyllä. Torstaina hänellä on leikkausilta, joten saimme Iikalle rokotusajan perjantaille. Samalla otamme Tossun uurnan eläinlääkäriltä. Iikka oli Espoossa Hapan työpaikalla. Iikalla tylsää. Joukolle tiedoksi, että Hapan työkaveri sanoi: "IIkka ei ole enää niin pyöreä". Kun Iikka kotona ilkeili Hapalle, niin Hapa nappasi koiran kainaloon ja alkoi nyppiä pentukarvaa. Hirveätä taistelua. Karva irtoaa kyllä hyvin, joten eiköhän pentukarva nypitä pois lähipäivinä. Molemmat kivekset tuntuvat ihan hyvin, mutta purenta on tällä hetkellä kyllä yläpurenta. Hampaat alkavat kyllä olla jo aika pienet tuohon leukaan, joten purennasta ei vielä tiedä ennen kuin hampaat vaihtuvat.

Torstaina 21.10. Terhi aamupäivän Iikan kanssa tekemässä etätöitä. Hapa kurssilla. Iikka oli elämänsä pisimmän ajan, 6 tuntia, iltapäivällä yksin ja hyvin meni. Hapan tullessa viiden maissa kotiin ei mitään tuhoja ollut nähtävissä. Vain iloinen koira, joka tervehti erityisen onnellisena oven takana makuuhuoneessa turvassa ollutta Kapua. Sitten Iikka jaksoikin riehua koko illan. Se on alkanut purra jo kovaa, joten taisteluleikit on loppu. Nyt pelataan vaan palolla ja painitaan norsun kanssa. Illalla IIkka saikin norsun mahan avattua, Terhi-kirurgi ompeli mahan kiinni ja toivoi, ettei "norsunsuolia" olisi joutunut Iikan mahaan kovin paljon. Myöhemmin illalla IIkka löysi vielä vanhojen koirien pehmolelukäärmeen. Myös sen avaus sujui pennulta nopeasti ja käärme pääsi amputaatioon - puolet pois ja uudet ompeleet.

Perjantaina 22.10. Aamuviideltä Iikka oksensi kasan "norsun suolia" eli täytettä - nähtävästi se kuitenkin ole ahmaisut sitä. Kaikki taisi kuitenkin tulla ulos, sillä aamupäivällä pentu kakkasi vielä pumpulikakat. Iikka on niin ahne, että sen kanssa saa olla tarkkana. Se syö kaiken. Terhi ei muistanutkaan, että tienvarsilla on niin paljon purkkaa. Koko ajan saa olla hihkumassa: "Iikka, irti." Iikka oli taas yksin kuusi tuntia ja kaikki ok. Illalla mentiin rokotuksille. Ensin eläinlääkärin vastaanotto pelotti Iikkaa, mutta hetken odottelun jälkeen se jo haukkui vieressä odottavan kultaisennoutajan, joka sähelsi koko ajan. Varsinainen rokotus meni hienosti. Iikka ei edes huomannut mitään, kun sitä pistettiin. Se vaan rouskutteli tyytyväisenä eläinlääkäriltä saamaansa makupalaa. Lääkäri kuunteli sydänäänet, katsoi hampaat, kokeili kivekset ja hännän ja kertoi Iikan olevan priimapoika! Eikä yhtään lihava




Lauantaina 23.10. Iikan selkä nypittiin pentukarvasta puhtaaksi. Se oli suhteellisen kiltisti trimmauspöydällä, ei pahemmin yrittänyt purra, mutta ei sitä huvittanut olla kovin pitkään paikallaankaan. Nyt on helpoin kohta nypitty. Seuraaviksi päiviksi jätettiin vaikeimmat paikat. Iikka näyttää nyt todella hassulta, ihan kuin sillä olisi punainen villapaita päällä. Ainakin pohjavillaa on runsaasti ja karkeaa punaista karvaa tulee jo kohinalla. Iikka taitaa olla varhaiskypsä, monelta pennulta pentukarva otetaan vasta 4 kuukautta vanhana ja Iikalta jo nyt, vaikkei se ole vielä edes kolmea kuukautta. Aamupäivällä Iikka ja Kapu telmivät taas kunnolla. Näin pitkiä leikkejä Kapu ei vielä kertaakaan ole leikkinyt. Kaikki alkoi palloleikistä ja jatkui ihan kunnon telmimisellä. Iikka hyökkäili Kapun päälle ja Kapu nakkaili sitä kuonolla kumoon - ei murinaa ollenkaan. Hieno juttu!

Sunnuntaina 24.10. Jatkettiin Iikan trimmaamista. Vielä jäi jalat ja pää nyppimättä. Iikka ei pelännyt enää imuria, tarkkaili vaan.




Maanantaina 25.10. Iikka joutui olemaan kotona kuusi tuntia yksin tai Kapun kanssa. Ei mitään erikoista ollut tapahtunut. Iikka ja Kapu ottivat taas painimatsit. Iikka tulee Kapun päälle kylkimyyryä ja Kapu painaa Iikan pois kuonolla. Kapun nopeus ei oikein tahdo riittää.

Tiistaina 26.10. Iikka hämmästyttää Hapaa todella. Kesken mitä hurjimpien riehumisien Iikka pysähtyy istumaan ja kuono kohti kelloradiota. Radiosta tuli Tauno Palon ja Ansa Ikosen Rosvo Roope. Iikka kuunteli koko laulun. Varsinkin Ansa Ikosen kohdat Iikka kuunteli päätä pyöritellen. Harmi, että Hapa ei ottanut videolle. Olisikohan Auli laulanut Velkualla Rosvo Roopea ja Iikalle tuli muistot mieleen. Hähää

Keskiviikkona 27.10. Iikka 13 viikkoa.  Iikka nukkui Hapan, Terhin ja Kapun kanssa sängyssä. Iikka oli taas stressileluna Kynämiehessä. Nyt Hapaa ja Terhiä alkaa huolestuttaa ja mietityttää Kapun tilanne. Kapun kanssa käydään pitkiä lenkkejä ja silti se kakkaa sisälle lenkin jälkeen. Nyt se on tehnyt sitä muutaman päivän peräjälkeen. Tänään hirveän murinan kera. Koiralla täytyi olla tuskia. Pakko tilata taas eläinlääkäri.

Torstaina 28.10. Iikka 3 kuukautta. Aamupäivä kotona Hapan kanssa. Kaunis aurinkoinen päivä, joten päästiin taas metsälenkille. Sitten viiden tunnin unet yksin kotona ja Terhin saapuessa puoli viiden aikaan Iikka jaksoi taas hyvin leikkiä. Iltalenkillä ihmetytti urheilukentälle pystytetty sirkusteltta. Iikka olisi halunnut sirkukseen, sillä sieltä kulkeutui nenään ihana popcornintuoksu. Ei Iikasta sirkuskoiraa tule, se sai pysytellä Terhin ja Kapun tahdissa. Kapu taas reippaampi, ehkä sillä oli mahakipuja eilen.




Perjantaina 29.10. Iikka Espoossa työnhäiritsijänä. Iikka oli kyllä tosi kiltisti. Hapa joutuu ravaamaan paljon eri paikoissa konttoria ja Iikka kulki mukana. Nyt jostain syystä Iikkaa voi kuljettaa vapaana. Se tuli koko ajan luokse kutsuttaessa ja kulki nätisti mukana. Välillä pilkahtaa oppivainen koira tuon penturiiviön alta. Kotiin tultaessa hurjat Kapun tervehtimiset. Piti vähän yrittää rauhoittaa Iikka. Kapu ei oikein unisena innostunut. Lenkin ja ruuan jälkeen Kapu oikein juoksi Iikan kimppuun. Siitä alkoi hurja painimatsi. Nyt Hapa sai painit videolle. Täytyy laittaa tänne esille.

Lauantaina 30.10. Iikalla on selvästi bulimia. Syö ruokansa valonnopeudella ja sitten oksentaa. Iikka ei paljon ruokaansa pureskele, se vaan kauhoo kaiken ruuan avoimeen kitaansa. Moisen ahmimisen päälle se lauantaina oksensi. Muuten Iikka oli lauantaina kiltti, pieni koira. Selvästi kasvua havaittavissa. Jälleen lauantaiaamuna Iikka ja Kapu painivat kunnon matsit.

Sunnuntaina 31.10. Vietettiin pihatyöpäivä. Iikka oli Terhin kanssa aidatulla takapihalla. Hapa puolestaan haravoi etupihalla, kun yks'kaks viereen juoksi Iikka. Ei paljon aidat pidätelleet. Tunnin hommailun jälkeen Iikka piti viedä sisälle, kun se kaivoi savisesta pihasta itselleen mutaponnin, jossa kaivuuhommat tekivät koko pikkupennun yhdeksi savikasaksi. Pentu oli pestävä pesuhuoneessa. Terhi yritti ensin lavuaaria, mutta muovinen vati osoittautui parhaaksi pennunpesupaikaksi. Kun Terhi ja Hapa jatkoivat pesun jälkeen hommia takapihalla, sisälle kuivattelemaan jätetty Iikka katseli kaipaavasti ulos kohti ihanaa mutakasaansa.

Maanantaina 1.11. Iikka vietti Terhin kanssa Helsingissä työpäivän. Oli siellä rauhallinen pikku enkeli. Kotona raivopäinen pikku piru. Ei usko mitään. Ihan sekopää.

Lauantaina 6.11. Nyt on jäänyt päivitykset vähemmälle, mutta eipä tässä mitään ihmeempää ole tapahtunutkaan. Iikka on ottanut tavaksi käydä meidän sänkyyn nukkumaan ja sitten siityy lattialle jossain vaiheessa nukkumaan. Neljän viiden välillä on sitten kömpinyt takaisin sänkyyn. Mutta ei tänään, Iikka tuli sänkyyn vasta puoli kahdeksan ja jatkoi uniaan. Ymmärtää viikonlopun päälle. Iikka on myös alkanut vahtia kaikkia puruluita lattialta. Niitä mitä se ei ole jemmannut. Ihmiset saa kyllä luihin koskea, mutta ei Kapu. Iikka päästää sellaisen rääkäisyn jos Kapu on alkanut syömään jotain luuta. Ei meinaa auttaa vaikka antaisi uuden luun Iikalle, Kapulla on se oikea. Vaikka ne vaihtaisi. Täytyy kuria lisätä.

Keskiviikkona 10.11. 15 viikkoa. Päivitysväli harvenee. Alkaako Iikasta tulla arkipäiväinen rutiini. Iikka on alkanut tekemään pissat joka lenkillä ja kakatkin ainakin kerran päivässä lenkillä ulos. Iikan rohkeus välillä ihmetyttää. Lenkillä tuli vastaan pystykorvainen suursnautseri ja Iikka häntä heiluen suoraan luokse. Koira on ystävällinen, se me tiedettiin ennestään, mutta Iikka voisi kyllä olla varovaisempi. Tosin kun suursnautseri alkoi leikkimään kohtuullisen suurin liikkein, niin onneksi sitten Iikka älysi mennä kauemmaksi juoksemaan remmejä solmuun. Iikka pelästytti Hapan perusteellisesti. Lenkiltä tullessa ulko-oven edessä Hapa otti uhkarohkeasti Iikalta remmin pois, niin kuin Kapultakin aina. Sieltähän tuli mopo ja Iikka ampaisi perään. Hapa ei kerennyt muuta kuin haromaan tyhjää ja huutamaan vienolla äänellään Iikan perään. Onneksi Hapan ääni on niin "vieno", että Iikka pysähtyi kuin seinää ja tuli heti takaisin. Ei auttanut muuta kuin kiittää koiraa, kun tuli kutsuttaessa.




Perjantaina 12.11. Iikka taas Terhin kanssa Helsingissä töissä. Kamala myrsky. Iikka oli hieman peloissaan rakennustyömaita ohitettaessa, kun suojamuovit paukkuivat. Töissä kiltisti, samoin bussissa.

Lauantaina 13.11. Iikka trimmauspöydällä. Nyt otettiin jalat ja pää, samoin kropan pentuhötöä otettiin vielä pois. Iikka antoi trimmata pään oikein nätisti, mutta jalat tuntuvat olevan Iikan arka paikka, sillä jalkoja trimmatessa pentu parkui. Nyt Iikka näyttää ihan aikuiselta. Se on kauttaaltaan punainen, tosin kuonon musta maski on vielä jäljellä.

Sunnuntaina 14.11. Iikka herätti aamulla seitsemältä, kävi pissalla ja kakalla ulkona ja jatkoi sitten tyytyväisenä unia aina kello yhdeksään asti. Ihana pentu. Terhi ja Hapa aikoivat soittaa Jokikuntaan kysyäkseen voisiko Iikka tulla isäinpäivävierailulle, mutta kodin siivous veikin niin paljon aikaa, että suunnitelma romuttui. Leikattiin Iikan kynnet.

Maanantaina 15.11. Iikan jemmaama luu löytyi olohuoneen sohvalta. Nähtävästi pentu oli hypännyt sohvaan sillä välin kun Terhi oli aamusuihkussa. Ei mikään ihme, vaikka Iikka sohvaan jo pääsisikin. Se nimittäin hyppää todella kevyesti esimerkiksi olohuoneen koiranojatuoliin. Nyt Iikka on siis valloittanut kaikki kodin nukkumapaikat.

Keskiviikkona 17.11. Iikka 16 viikkoa. Iikka haukkui illalla kovasti mikropopcorneille. Nehän paukkuivat niin kurjasti.

Torstaina 18.11. Iikan ensilumi. Heti aamulenkillä Iikka näki ensimmäistä kertaa lunta. Ensin pikkupentu hieman ihmetteli, mutta seuraavaksi Iikka otti lunta suuhun ja maisteli sitä. Ja maistuihan se. Illalla Iikka kävi tehosterokotuksessa ja sai mikrosirun. Rokottamista se ei huomannutkaan, kun taas oli ruokaakin tarjolla. Mikrosiru laitetaan sen verran suurella norsupyssyllä, että jopa Iikkakin inahti. Kipu unohtui kuitenkin samassa, sillä eläinlääkärin apulaisen tarjoamat makupalat maistuivat heti. Eläinlääkäri kehui Iikkaa mukavan iloiseksi ja avoimeksi luonteellaan. Totta, Iikka haluaa tervehtiä kaikkia ihmisiä ja koiria. Se on todella rohkea eikä jää muistelemaan, jos jotakin ikävää tapahtuu.




Perjantaina 19.11. Iikka ei tällä viikolla käynyt lainkaan töissä. Ensimmäinen viisipäiväinen viikko. Yksinolo on mennyt ihan hyvin. Ainakaan vielä ei kotona ole tapahtunut mitään tuhoja. Tosin Terhi ja Hapa ovat sovittaneet työaikansa niin, ettei koirien tarvitse olla kuin 5-6 tuntia päivässä yksin. Tämän viikon aikana Iikka on osoittanut myös edistymistä sisäsiisteydessä, enää vain harvoin pissa tulee sisälle. Perjantainakin Iikka jaksoi hyvin pidätellä ulos asti, kun Terhi tuli viideltä töistä kotiin. Pikkukoira pidätteli urheasti koko remminkiinnitysoperaation yms ja pissasi pitkän pissan vasta ulos. Hieno poika!

Lauantaina 20.11. Terhi kotona ja Hapa töissä. Pikkukoiran päivärytmi näyttää asettuneen arkiseksi. Aamut ja illat riehutaan, päivät nukutaan. Imuria Iikka ei pelkää enää lainkaan, ei tosin kamalasti hyökkäile sen kimppuunkaan, mitä nyt muutamat vaanimiset per imurointi.

Sunnuntaina 21.11. Iikka nosti jalkaa, ja reilusti. Illalla Iikka oli ihan pöhkeliini. Se halusi välttämättä televisiotason taakse nurkkaan. Kieltäminen, karjuminen, maanittelu - mikään ei auttanut. Sinne se vaan pönkäsi. Kun Hapa vihdoin työnsi tason aivan seinään kiinni, Iikka lannistui; kolosta tuli niin pieni, ettei pentukaan mahtunut siitä enään kulman johtoviidakkoon.

Maanantaina 22.11. Iikan hammas heiluu. Hapa huomasi iltapäivällä, että yksi Iikan etuhampaista on aivan vinossa ja siitä tulee vähän verta. Nyt seuraillaan alkavatko hampaat putoilla - vähän aikaista, mutta minkäs teet, ei hampaita voi takaisinkaan liimata. Iikka on niin varhaiskypsä. Sunnuntainen jalannostokaan ei tainnut olla vahinko, sillä maanantaiaamunakin jalka nousi taas reilusti.

Tiistaina 23.11. Iikalta irtosi etuhammas ylhäältä.

Keskiviikkona 24.11. 18 viikkoa vanha

Torstaina 25.11. Terhi piti etätyöpäivän. Iikka ja Kapu nukkuivat lähes koko päivän ja antoivat Terhin rauhassa kirjoittaa.

Perjantaina 26.11. Hapa oli aamupäivän koirien kanssa kotona ja jätti koirat keskenään, ilman että niitä oli eristetty toisistaan. Terhi ei sitä tiennyt ja oli yllättynyt, kun molemmat koirat olivat vastassa. Iikka silti ryntäsi vanhasta muistista tutkimaan makuuhuonetta olisiko Kapulta jäänyt makupaloja ja vasta sitten tervehti Terhiä. Tapojensa orja. Mitään näkyvää ei ainakaan ollut tapahtunut.

Lauantaina 27.11. Iikan urosmaiset temput lisääntyy. Nyt jalannoston jälkeen piti vielä vähän "revitellä". Lähdettiin Kotkassa käymään. Iikka teki temput Hapan isän luona. Iikka nappasi makuuhuoneesta narun suuhunsa ja lähti juoksemaan. Narun toisessa päässä sattui olemaan Hapan vanha iso leikkikuorma-auto, jota Hapan siskon lapset ovat vetäneet perässä. Iikka juoksi kovaa karkuun rämisevää kuorma-autoa. Iikka juoksi lähes ympyrän makuuhuoneesta olohuoneen ja keittiön kautta käytävälle, kunnes älysi laskea narusta irti. Armoton rähjääminen kuorma-autolle tämän jälkeen.

Sunnuntaina 28.11. Iikka neljä kuukautta. Käytiin Hapan serkun Tarun perheen luona Haminassa. Perheeseen kuuluu myös nätti cairnterrierityttö Windy. Toivottavasti nimi meni oikein. Iikka ja Windy olivat oikein nätisti. Varsinkin Windy, koska me tuotiin vieras koira taloon ja Windy suhtautui oikein hyvin Iikkaan. Hapa vähän arveli etukäteen, että Iikka ei jätä Windyä ollenkaan rauhaan. Brando-poika viisitoista vuotta sitten, nuorempana koirana, oli koko ajan astumassa Hapan isän Tipsu-koiraa ja Terhin serkun Kiti-koiraa, kun vierailtiin kylässä. Iikka antoi Windyn olla kohtuullisen rauhassa. Tarulle taisi tulla paha tauti nimeltä pentukuume.

Maanantaina 29.11. Iikan etuhampaista on lähtenyt alhaalta neljä keskimmäistä. On häijyyn näköinen kun pelkät ikenet paistaa alhaalta.

Tiistaina 30.11. Nyt on alhaalta edestä hampaista lähtenyt kaikki paitsi yksi. Alkaa jo uutta hammasta näkymään.




Sunnuntaina 26.12. Iikka on viettänyt ensimmäisen joulunsa ja Kapu viidennentoista. Päiväkirjan päivitys on ollut epätoivoista. Helppo sanoa, että joulu, työ ja asuntokiireet ovat vieneet kaiken ajan. Lähes kuukausi on mennyt ja se on pennulle pitkä aika. Paljon on kuitenkin on tapahtunut ja kaikkea ei enää muista. Iikan kuva oli Pirkka-lehdessä. Hieno kuva. Iikan hampaista on vaihtumatta yksi kulmahammas ylhäältä. Uutta hammasta on jo näkyvissä aika paljon. Parhaillaan mietitään poistetaanko vanha hammas eläinlääkärillä, kun hammas ei edes heilu. Tosin yllättäen lähti viereinen kulmahammas, vaikka sekin tuntui olevan kovin tiukka. Iikasta on tullut myös lähes sisäsiisti. Kierrätyslehtipino alkaa taas kasvaa. Kapun kanssa on mennyt tosin hyvin. Iikan ja Kapun painimatsit ovat aika rajuja. Hapa ihmettelee, kuinka Kapun pinna on kestänyt, kun ei aikaisempia räjähtämisiä ole ollut ollenkaan. Täytyy johtua Kapun dementialääkityksestä. Se pitää Kapun hyvällä tuulella. Hapa haluaisikin samat pillerit itselleen. Iikka on jo lähes Kapun kokoinen. Painimatseissa Iikka painaakin Kapun "lyttyyn". Näyttäisi siltä, että Kapu on jo luovuttanut valtikan Iikalle, tosin pikkupentu ei sitä edes tiedä. Iikka on edelleen oma hyväntuulinen itsensä. Joka aamu se herättää Terhi ja Hapan hurjalla suukkoryöpyllä. Korvat ovat täysin päätä pitkin ja pikkupeppu pyörii yhdessä hännän kanssa. Iikka antaa nyppiä itsensä kiltisti, se lenkkeilee mielellään ja osaa kulkea melko mukavasti remmissä. Sen leikeistä on kehittynyt jo melkoisia taidonnäytteitä - esimerkiksi palloleikki kulkee aina samoja monimutkaisia kaavoja. Ulkolenkillä Iikan takajalka nousee jo rehvakkaasti.

Jos kuukausi on pikkupennulle pitkä aika, sellainen se on myös vanhalle Kapulle. Yli neljätoistavuotiaalle koiralle yksi kuukausi merkitsee valtavasti; ja toiseen suuntaan kuin Iikalla. Kapulla alkaa olla jo vaikeaa. Se ei enää pääse hyppäämään sohvalle kuin vasta monenmonituisten yritysten jälkeen. Kapun kävely on muuttunut hitaaksi ja kankeaksi, sen on vaikea löytää pissapaikkaa, sillä jalka ei tahdo enää pitää alla. Se nukkuu lähes koko ajan ja Terhi, Hapa ja Iikka ovatkin jo kerran lähteneet lenkillekin ilman Kapua, se kun ei kuullut koko lenkille lähdöstä mitään. Kapun aika alkaa olla vähissä. Se on kuitenkin siirtänyt Iikalle monta pikkukoiralle tärkeää asiaa. Nyt vain Terhin ja Hapan pitäisi tehdä vaikea päätös.

Iikan päiväkirja siirtynee nyt kuukausittaiseksi. Kerromme joka kuukausi mitä Iikalle kuuluu ja mitä on tapahtunut.




Sunnuntaina 30.1.05 Kuukausi on sujunut nopeasti ja sen aikana Iikasta on tullut iso koira. Hapa ja Terhi saivat vahvistuksen siitä, kun he viime viikonloppuna kävivät Kotkassa pitkästä aikaa joulun jälkeen. Kaikki kummastelivat kuinka paljon Iikka on kasvanut ja kuinka siitä on tullut jo aikuisennäköinen. Vaikka se ulkoisesti vaikuttaisikin aikuiselta, on se tietysti vielä täysi kakara. Leikit maistuvat edelleen ja meno on joskus melkoinen, erityisesti silloin kun Iikka saa hepulin. Silloin matot ovat rutussa ja Kapu, Hapa ja Terhi väistelevät kodissa riehuvaa tornadoa. Muuten Iikka on kiltti koira. Se on sopeutunut kodin rytmiin erinomaisesti. Yksin- tai oikeastaan kaksinolo Kapun kanssa työpäivisin sujuu ongelmitta. Koira jää kiltisti kotiin tyhjentämään aktivointilelujaan eikä ainakaan vielä työpäivien aikana ole tapahtunut tuhoja. Oikeastaan ainoa suurempi tuho, minkä Iikka on saanut aikaan, on sängyn koristetyynyjen tuhoaminen. Tyynyistä Iikka on repinyt (ja syönyt) kaikki koristetupsut ja -kukat. Tyynynpäälliset ovatkin nyt jo roskiskamaa. Tosin vielä vähän aikaa ne palvelevat Iikan ja Hapan leikeissä "taisteluhanskoina". Iikka on nyt myös vaihtanut kaikki hampaansa. Se viimeinenkin kulmahammas lähti vihdoin viimein luonnollisesti, vaikka Terhi ennätti jo tilata eläinlääkärin hampaanpoistoa varten. Onneksi hammas alkoi vihdoin heilua vain kaksi päivää ennen suunniteltua eläinlääkärikäyntiä. Iikka on myös sisäsiisti. Paperit lähtivät lattialta heti joulun jälkeen. Uuden vuoden vastaanottaminenkin sujui rauhallisesti. Paukkuraketit eivät pelottaneet Iikkaa yhtään. Se myös tietää, mikä on kurjaa. Kurailmalla se ei tulisi suinsurmin pesuhuoneeseen, sillä se tietää joutuvansa suihkuun. Muulloin pesuhuone on sen suosikkipaikka, sillä se rakastaa pesuhuoneen kaivon ritilän päällä pyörimistä ja sen irtiottamista. Kun trimmauspussi otetaan esille, Iikka pakenee sängyn alle. Tosin pöydällä se antaa trimmata itseään suhteellisen mukavasti. Iikka on myös osoittautunut älyttömän viisaaksi koiraksi. Huutjärvellä käynnin aikana se meni heti herättämään Terhin isän ja äidin, kun Hapa vähän vain vihjasi siihen suuntaan. Samoin se aloittaa leikit Kapun kanssa, kun Hapa sitä pyytää ryhtymään tuohon puuhaan. Se osaa myös mitä mainioimmin leikkiä piiloleikkejä. Se löytää vinkuvan jalkapallon vaikka minkälaisista kätköistä ja on todella innokas etsimään piilosta tavaroita. Se myös itse piilottaa mielellään yhtä rakkaimmista leluistaan, eli pientä irtonaista leikkiampiaisen silmää. Iikka työntää silmän mitä pienimpiin rakoihin ja vaatii sitten Terhiä tai Hapaa kaivamaan silmän pois piilosta ja heittämään sen Iikalle. Jalkapallon kanssa Iikka osaa myös pallotella, eli kun sille heittää pallon, se osaa pukata sen takaisin heittäjälle. Mitään järkevää Iikka ei sitten kyllä osakaan. Terhi ja Hapa ovat yrittäneet opettaa sille seuraamista, seisomista ja luoksetuloa, mutta kaikki taidot sujuvat vaihtelevalla menestyksellä. Muutaman kerran pentu on livahtanut karkuunkin, tosin se on aina nopeasti saatu kiinni. Pennun luonne on edelleen sama ystävällinen ja iloinen. Se haluaisi yhä edelleen tervehtiä kaikki, sekä ihmiset että koirat ja nuolee mielellään tervehtiessään. Häntä heiluu aina iloisesti, eikä pentu pelkää juuri mitään. Kapu puolestaan on mennyt yhtä heikompaan kuntoon. Se aika on lopussa. Se on kuihtunut erittäin laihaksi, sen vatsa on kipeä lähes joka toinen päivä ja sen olo näyttää usein tuskaiselta. Terhi ja Hapa ovatkin tehneet päätöksen, että kun Iikan tarinaa kuukauden päästä jatketaan, Kapua ei enää ole.




Sunnuntaina 6.2.05 Iikka on nyt perheen ainut koira. Luovuimme Kapusta tiistaina 1.2.05. Iikka ei juuri ole näyttänyt kaipaavansa painikaveria. Ainoastaan keskiviikkoaamuna Iikka kävi heti oman ruokansa syötyä tarkistamassa Kapun kupin vanhaan malliin.

Tiistaina 8.3.05 yli 7 kk  Iikka on ollut perheen ainoa koira yli kuukauden. Hyvin on Iikka pärjännyt. Siitä on kasvanut ISO poika. Terhi järjesti pentukoulutuksen, jonne tuli viisi muuta koiraa. Kaikkien niiden omistajat kysyivät, että onko tämä koira jo aikuinen. Niin paljon isompi Iikka oli muita pentuja. Tosin Iikka oli myös vanhin. Iikalla ja muilla pennuilla oli kyllä hauskaa temmeltäessä keskenään. Nyt, kun lenkkejä kävellään vain Iikan kanssa, huomaa kuinka paljon hitaammin vanhaherra Kapu käveli. Eivät kylän lenkkipolut riittäisi, jos kävelisimme saman ajan kuin Kapun kanssa. Iikan kanssa käytiin myös pentunäyttelyssä. Iikalla oli kyllä hauskaa näyttelyssä, mutta ei niinkään kehässä. Hapa ihmetteli kehässä, kun Iikka ei kävellyt tuomaria kohti ei sitten millään. Luuli sen johtuvan tuomarista. Terhi arveli sen johtuvan pöydästä. Joukon kuvaamasta videosta sen sitten näki, Iikka ei halunnut kävellä pöytää kohti. Pöytä on samanlainen kuin meillä kotona ja sillä Iikkaa trimmattiin. Iikka varmaan arveli, että tuollaisilla pöydillä trimmataan aina. Fiksu koira! IIkka on ollut nyt laihiksella ja kilot ovatkin vähän pudonneet, tosin Aulin mielestä olisi vielä kilo pudotettavissa. Katsotaan mihin reippaammat lenkit ja hieman vähennetty ruokamäärä vievät.




Sunnuntaina 3.4.05 yli 8kk Iikan viisaus alkaa hämmästyttää. Ilman sen kummempaa opettamista Hapa vaan kysyi Iikalta: "Missä Terhi on?" ja Iikka hetken pyöritteli päätään, lähti hirveää kyytiä juoksemaan olohuoneeseen Terhin luo ja nuoli heti naaman. Ensin Hapa luuli, että se oli vahinko, mutta se on nyt toistettu niin monta kertaa, että ei se ollut vahinko. Nyt Iikka tulee Hapan luokse samalla tavalla. Iikka tuntee siis meidän nimet. Lelujen piilottamista Iikka osaa pelata. Ei tarvitse mitenkään ohjata Iikkaa piilotettua lelua kohti, niin kuin vanhoja koiria piti. Iikka löytää lelun melko helposti. Messarin näyttelystä ostettiin syksyllä aktivointilelu. Semmoinen kuminen kuusi, mihinkä sisälle voi laittaa herkkupaloja. Helppo nakki Iikalle. Iikka ottaa kuusen suuhun, heittää sen ilmaa ja katsoo minne herkkupalat lentää kuusen pudotessa maahan. Ainakaan vielä Iikka ei vaikuta rähinöitsijälle, se sivuuttaa hämmästellen kaikki ne koirat, jotka räyhäävät sille - se itse ei osallistu rähjäämiseen mitenkään.


Sunnuntaina 8.5.05 yli 9kk Iikan menneen kuukauden teemaksi voi nostaa rakkauden. Iikka rakastui tulisesti. Meidän muiden uroksien ensirakkaus tapahtui kuonokkain. Sen sijaan Iikka rakastuu pelkästä hajuista. Kun Iikka oli saanut ihanat rakkauden hajut nenäänsä lenkillä, se ei ensin tiennyt mihin suuntaan se olisi lähtenyt menemään. Se suurinpiirtein juoksi Hapaa ympäri. Lenkki tietysti meni plörinäksi ja silloin kun mentiin, mentiin tosi kovaa ja jokaisessa risteyksessä kiisteltiin mihin suuntaan piti mennä. Kotona sitten koko ilta vikistiin ja LAULETTIIN. Siitä video. Ei meillä muut urokset noin nuorena laulaneet, itse asiassa Brando ei harrastanut sitä koskaan. Kapu kylläkin ja varsinkin vanhoilla päivillään (video). Brando rakastui omaan siskoonsa Roosaan Turussa. Hämmästytti silloin hajuaistillaan, sillä asuimme 7. kerroksessa ja Brando pyrki yhtäkkiä kovalla vimmalla ja vikinällä parvekkeelle. Hapa ihmetteli asiaa ja kurkisti parvekkeen yli kadulle, Roosahan se siellä oli lenkillä.




Tiistaina 25.5.05 Nyt täytyi vähän aikaistaa päiväkirjan kirjoittamista, kun on tapahtunut sen verran paljon. Ensimmäiseksikin Iikka on heittänyt talviturkin. Se tapahtui reilu viikko sitten perjantaina, kun olimme lenkillä järven rannalla. Järven rannalla on tasainen matala kallio, mutta reunaltaan kuitenkin jyrkähkö. Iikka uteliaana  haistelemaan järven pintaa, mutta kallio olikin liukas ja Iikka alkoi valua alaspäin.  Iikka korjasi tilanteen ponnistamalla reilusti eteenpäin järven suuntaan. Sinne koira molskahti.  Hirveä mulkaisu Hapan suuntaan: mitä tämä on?  Iikka-koira ui rantaan ja Hapa avusti hivenen rantautumista kalliolle. Kyllä oli koira ruipelo märässä turkissa. No, Iikka ei ollut moksiskaan vaan jatkoi rannan tutkimista, mutta ei mennyt enää kallion reunalle. Viime viikonloppuna olimme saaressa Tupun ja Matin luona. Oli hienot ilmat, tosin meri oli erittäin kylmä. Samalla hautasimme Tossun ja Kapun tuhkauurnat Brandon haudan lähelle. Iikka sai ensimmäistä kertaa olla irti oikein kunnolla. Ja kyllä koira painoi menemään pitkin rantoja ja metsiä. Jahtasi ja haukkui pääskysiä ja lokkeja. Vei kaloja kalaämpäristä. Kanadanhanhet tulivat rantaan katsomaan Iikan touhuja. No, Iikka pisti kovan rähjäyksen päälle. Pieniltä vahingoiltakaan ei vältytty. Pieni  verinirhaisu takatassun kynnen juureen tuli, kun piti oikaista pellon poikki ja upposi mutaojaan. Pieni pesukeikka. Iikka hyppi isohkoilla rantakivillä eikä päässytkään seuraavalle kivelle vaan liukui alas. Onneksi Hapa huomasi tämän. Hetken Hapa odotteli, että mistä päin Iikka tulisi. Kun ei mitään kuulunut, meni Hapa katsomaan mitä oli käynyt. Siellä Iikka oli kivien välistä tipahtanut pieneen välikköön, mistä se ei olisi päässyt itse pois. Hapa työnsi käden koloseen, otti niskasta kiinni ja nosti Iikan pois ja taas meno jatkui entisellään. Venekuurin lattian alle Iikka ryömi hajujen perässä eikä olisi millään tullut sieltä pois. Aloimme jo huolestua. Sunnuntaina oli Iikkakin jo niin väsynyt, tassut ja lihakset kipeänä, että meno oli jo rauhallisempaa. Paitsi tietysti pääskysiä piti jahdata, jos ne lensivät liian matalalla.




Sunnuntaina 31.7.  Kesä on kulkenut valtavaa vauhtia. Iikka on jo yli vuoden vanha, loma on ohi ja hurjasti kaikenlaista kummallista ja hauskaa on tapahtunut pienen koiran elämässä. Kesäkuun alussa Iikka oli elämänsä ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä. Se meni yllättävän hyvin. Iikka esiintyi reippaasti ja tuomari piti pojasta. Tuloksena olikin erinomainen. Kyllä Terhi ja Hapa olivat iloisia. Iikan mielestä näyttelyssä mukavinta taisi olla se, että sai tavata muita koiria. Kaiken kaikkiaan siis positiivinen kokemus. Kesäkuun puolessa välissä Terhi ja Hapa olivat viikon lomalla Saksassa ja Iikka saman ajan hoidossa Huutjärvellä. Sekin keikka meni erinomaisesti. Iikka valloitti charmillaan koko taloyhtiön. Pikkuinen ongelmatilannekin tuli, sillä Iikka vetäisi fleksin narun poikki rynnätessään kissan perään. Onneksi sekä kissa että Iikka suhtautuivat takaa-ajon jälkeen tilanteeseen rauhallisesti; ne vain tuijoittivat toisiaan kissan kotioven edustalla. Terhin äiti ennätti ajoissa hätiin, eikä mitään sen kummempaa tapahtunut. Fleksin sai toisin heittää roskiin. Heinäkuun Iikka on viettänyt lomaa. Loma alkoi menevästi, kun Iikan siskopuoli Hani tuli puoleksi viikoksi hoitoon. Ensin koirat olivat hieman mustasukkaisia leluista ja ruuasta, mutta noin vuorokauden totuttelun jälkeen jahtaus- ja painileikit alkoivat. Ne jatkuivatkin aina puolille öin joka päivä. Koirat selvästikin nauttivat leikeistä ja kun Hani haettiin takaisin kotiin, oli Iikka joko masentunut tai väsynyt - ainakin se huilasi seuraavan päivän. Hanin vierailun jälkeen Iikka pääsi leikkimään Leenan ja Kössin terriereiden Femman ja Fridan kanssa (Femma on kettuterrieri ja Frida sealyhaminterrieri). Kolmikolla oli superhauskaa ja yhteiset leikkisävelet löydettiin heti. Mökkitontti Tammelassa oli mitä mainioin koirien jahtausleikeille; suuri kokonaan aidattu tontti. Loman aikana Iikka vieraili myös Hapan mummon mökillä Pohjanmaalla. Siellä koirapojasta hauskinta oli myyrästys. Samaa hommaa jatkettiin Långön mökillä Pyhtäällä, missä vietettiin myös Iikan yksivuotissyntymäpäiviä. Synttäreiden kunniaksi Iikka sai tekstarionnittelut Hanilta ja syntymäpäivien yllätysvierailusta vastasi naapurimökillä Koivistoilla vieraillut gorgi Nepi. Nepin vierailun aikana jätkät vetivät rallia ympäri pihamaata. Iikka antoi vielä Nepin alistaa itsensä täysin, joten  minkäänlaista kinaa ei herrojen välille syntynyt. Iikka on muutenkin ollut loistava lomakoira. Se on antanut Terhin ja Hapan nukkua loma-aamuina yhdeksään. Illat Iikka on touhunnut kodin takapihalla tuomenkerhääjäkoin perhosia pyydystäen. Automatkat ovat sujuneet Iikalta rattoisasti ja uudet lomalla nähdyt paikat ja ihmiset se on ottanut tyynenrauhallisesti vastaan. Mökillä Iikka on ollut mukava koira, sillä se ei ole välittänyt lähteä ominpäin kooheltamaan metsään, vaan se on kiltisti pysynyt omalla pihalla. Edes vierailulla käyneen Nepin jälkien perään Iikka ei välittänyt lähteä. Sille on riittänyt muutama painiottelu tai jalkapallon heittely silloin tällöin. Huomenna Terhilla ja Hapalla alkavat taas työt ja vuorossa on paluu arkeen. Saa nähdä kuinka vaikeaa on taas herätä kello kuudelta.




Maanantaina 5.9. Nyt on jo syksy tulollaan. Iikka on käynyt loppukesästä parissa näyttelyssä vaihtelevalla menestyksellä. Auran näyttelyssä Iikka sai hyvän eli sinisen nauhan ja Vantaalla erittäin hyvän eli punaisen nauhan. Etukäteen oltiin jo päätetty, että suomalaisille tuomareille ei mennä ja sitten Aurassa tulikin tuomarimuutos suomalaiseen tuomariin. Me olimme jo perumassa sinne menoa, mutta menimme kuitenkin. Tuloksena sininen nauha. Ei siinä mitään, Iikalla oli kivaa Aurassa, kun sai painia siskon kanssa (video). Iikka on vielä esimerkillinen koira näyttelyssä. Käyttäytyy hyvin ja esiintyy nätisti. Molemmissa näyttelyissä luki arvostelussa, että esitetään hyvin. Se on Iikan ansiota. Iikan kanssa on harjoiteltu hyvin vähän näyttelytouhuja. Iikka vaan oppii helposti. Ei Iikasta mitään valiokoiraa tule, mutta käydään näyttelyissä niin kauan kuin Iikalla on kivaa. Katsotaan sitten uudestaan, kun alkaa murinakaudet, jos alkaa. Meillä aikaisemmat urokset ovat alkaneet pärinät ja uhoamiset n. 16kk iässä. Iikka on jo nyt hivenen jäykistynyt, kun kohtaa vieraita uroksia, mutta mitään uhoamisia ei ole ollut. Tutut urokset mennään vielä tervehtimään häntä heiluen. Niitä uroksia, jotka ovat ärähtäneet Iikalle lenkillä, ei Iikka enää noteeraa. Se ei enää vilkaisekaan niitä. Kävelee vaan ohi. Iikka on alkanut pitämään imuroinnista tolkuttomasti. Kun siivouskomerosta otetaan imuri, heilahtaa Iikan korvat päätä myöten ja koko pylly heiluu hännän mukana. Iikka pitää siis imuroida.












Sunnuntaina 11.12. Kauan on mennyt kun viimeksi on kirjoitettu mitään Iikasta. Iikan elämä menee sitä omaa rataansa. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Iikka kävi Paraisilla näyttelyssä ja sai punaisen nauhan. Se on ihan hyvä ja Iikan oikeaa tasoa. Tuntuisi vähän kyllä siltä, että punainen nauha kärsisi pientä inflaatiota, että sitä jaettaisiin samoin kuin ennen jaettiin sinisiä nauhoja. Nimittäin sinisiä nauhoja ei jaeta enää. Vanha systeemi oli ainakin Hapasta parempi ja selkeämpi. Hapan mielestä näyttelyt on muutenkin ihan akkain touhua. Ei ole näkynyt enää äijiä niin kuin 15 v sitten. Hapan puolesta näyttelytouhut saa jäädä. Iikan metsästyksestä on kerrottu vähän ja silloin myyrästyksestä kesällä. Nyt koirasta on tullut oikein kova myyrästäjä. Nyt kun Vihtiin pamahti oikein kova lumimyrsky, ovat myyrät tulleet hangen alle. Iikka on silti haistanut tai kuullut myyrät hangen sisältä ja pamauttaa vain kuonon hankeen, kunnes myyrä nousee hangelle ja lähtee juoksemaan karkuun. Siitä Iikka sen sitten niittaa. Tosin leikkii sen kanssa kuin kissa ja jopa söisi sen, jos ei kovan komennon jälkeen laskisi irti. Kaksi myyrä se on lyhyen ajan sisällä tappanut. Kesällä Iikka otti linnunpoikasen pihalta kiinni ja piti sitä vaan suussa. Hapa joutui lopettamaan linnun. Vaikka Iikka on jo ylittänyt 16 kuukauden maagisen iän, se ei räyhää eikä rähjää. Edelliset urokset alkoivat ukkoillen kukkoilemaan täytettyään 16 kuukautta. Iikka on edelleen oma ystävällinen itsensä. Se ei rähise uroskoirille, vaan häntä heiluen haluaa tutustua kaikkiin. Jos joku rähähtää Iikalle, se herrasmiesmäisesti vetäytyy tilanteesta pois. Hyvä niin.




21.2.2006
Pitkästä aikaa päivitetään Iikan päiväkirjaa. Paljon on tapahtunut, näinköhän muistaa edes kaikkea. Aloitetaan siitä että Iikka ”sairastui” vuoden vaihteessa. Joulun jälkeen koira pärski ja päivä päivältä pärskiminen vain paheni. Terhi googlasi ja teki kotidiagnoosin: nenäpunkki. Tässä vaiheessa elettiin uuden vuoden aattopäivää, joten eläinlääkäri päätettiin tilata heti pyhien jälkeen. Iikka ei ollut uuden vuoden yönä moksiskaan ilotulitteista, nukkua tuhisi rauhallisesti. Kun raketin pauke yöllä kahden jälkeen rauhoittui, Terhi ja Hapa päättivät vielä käyttää Iikan pissalla. Tällä pissareissulla Iikka sitten sai todella dramaattiselta kuulostavan ”hengityskohtauksen”. Koira ”aivasti väärinpäin” eikä voinut liikkua lainkaan. Terhin ja Hapan paniikki olisi varmasti ollut vielä hurjempi ellei Terhi olisi netistä lukenut, että tällaiset oireet ovat tyypillisiä nenäpunkkitapauksissa. Koko yö meni kohtausten merkeissä, joten Terhi ja Hapa päättivät, että jos jostakin uuden vuoden päivänä avoinna oleva eläinlääkäriasema löytyy, sinne mennään. Ja kas – netin avulla sellainen löydettiin, tosin Malmilta asti. Eläinlääkäri teki saman diagnoosin kuin Terhi ja Iikka sai näppärän lääkityksen. Tuhomyrkkyliuosta niskaan. Samanlainen käsittely annettiin kahden viikon kuluttua ja koira parani. Ihmeellistä. Sama lääke tehoaa myös sisäloisiin, joten madotuskin tuli hoidettua samalla.
Iikan talven erikoisuus on ollut myyrästäminen. Se on kehittynyt melkoiseksi taituriksi. Listalla on jo kahdeksan niitattua myyrää (joista yksi tosin ehkä päästäinen). Iikka kuulee myyrät hangen alta. Se hyppää kuin kettu, työntää päänsä hankeen ja kas, myyrä ilmestyy lumen päälle. Silloin Iikka iskee – ja myyrä on vainaa. 
Iikalla on toinenkin uusi harrastus – musiikki. Iikka soittaa vinkuleluja ja laulaa mukana. Terhi ja Hapa eivät voi pidätellä nauruaan, kun koira ottaa vinkupallon ja aloittaa. Se asettuu lattialle makaamaan, vinguttaa palloa antaumuksella ja päästelee sitten suustaan ulahduksia, vinkunaa, örähdyksiä ja kunnon pitkiä aarioita. Vinguttaminen on selvästi säestystä koiruuden hienolle laululle.
Melkoinen elämänmuutos pikkukoiralle on ollut tietysti muutto. Iikka on nyt nummelalainen, tai oikeastaan lankilalainen. Tyttöjen tuoksut tuntuvat ainakin uusilla kotilenkeillä viehättävän nuorta herraa. Hapa ja Terhi ovat ilahtuneita heti kodin takaa nousevasta harjusta, jonka rinteillä kiemurtelee tiheä polkuverkosto. Kesällä tehdään varmasti pitkiä lenkkejä! Tosin niistä on päästy tekemään jo nyt, sillä harjulla kävelee ilahduttava määrä koiranulkoiluttajia, joten polut pysyvät kunnossa. 




17.4.2006 
Aloitetaanpa Iikan nenäpunkkiongelmasta. Se nimittäin uusiutui. Nyt ilman etukäteen tapahtunutta pärskimistä. Iikka sai suoraan ”reverse sniiffing” kohtauksen ja sen jälkeen hengitysvaikeuksia nenän kautta. Oli hiihtolomakausi eikä taaskaan päästy omalle lääkärille, ei myöskään Iikkaa viimeksi hoitaneelle lääkärille. Mutta Vihdin Jokikuntaan päästiin eläinlääkäriin. Siellä vähän epäiltiin nenäpunkkia, mutta annettiin kuitenkin strongholdia niskaan ja sanottiin, että jos ei mene ohi kahdessa viikossa, niin sitten nenä tähystetään. Ohihan se lääkityksellä meni. On harmi, jos nenäpunkit uusiutuu kahden kuukauden välein. Iikka käytiin trimmaamassa Koskivaaran Annan luona. Hapa ei jaksanut itse trimmata. Iikka käyttäytyi mallikkaasti koko trimmin ajan, vaikka karva, yllättävää kyllä, ei ollutkaan vielä ihan kypsää. Uudessa kodissa Iikan lempipaikaksi on tullut ikkuna. Se istuu tuntikausia työhuoneen ikkunalla ja tarkkailee lähimetsää. Silloin tällöin metsässä kävelee koiria, joskus vilahtaa orava. Uudelle takapihalle Iikkaa ei voi vielä päästää. Ensinnäkään pihaa ei ole vielä aidattu ja toiseksi, kun nurmi ei ole vielä kasvanut, on piha yhtä mämmiä. Kevään myötä Iikassa on ilmennyt myös aikamiehen merkkejä. Se saattaa jo murahtaa vastaan tuleville uroksille, jos ne tulevat liian liki. Erityisesti metsässä irrallaan juoksevat uroskoirat kuuluvat Iikan inhokkeihin. Mikään rähjääjä se ei kuitenkaan ole. Iikka ei hauku eikä murise silloin, kun toiset urokset rähjäävät remmin päässä. Iikka vaan ylpeästi, hieman nenä pystyssä, marssii ohi. Hellyydenkipeä Iikka on edelleen. Se suosikkipaikka on Hapan kainalo, missä se nukkuu mielellään.




29.5.2006
Kesä on tullut ja Terhi ja Hapa ovat Iikan kanssa tehneet pitkiä päivälenkkejä viikonloppuisin Etelä-Suomen kansallispuistoissa ja muissa Metsähallituksen ylläpitämissä retkeilykohteissa. Hyvin Iikka jaksaa viidenkin tunnin lenkit. Tosin onhan siinä tietenkin osa huilia. Viikolla Hapa yleensä käy tekemässä Iikan kanssa pitkiä päivälenkkejä metsässä. Ollaan löydetty kolme luolastoa. Onko ketun vai jonkun muun - ei tiedetä. Kettuja Lankilan pelloilla ollaan kyllä nähty. Yhdestä luolastosta Iikka piutpaut välitti, mutta kahteen muuhun oli uteliaana, mutta varovaisesti, nenä tuhisten menossa. Hapa ei päästänyt. Näissä varmaan oli joku kotona. Hapa on myös alkanut kuvata lintuja näillä retkillä ja Iikasta on tullut myös oiva bonggari. Useammin kuin kerran on Iikka pysähtynyt tuijottamaan pusikkoon eikä Hapa ole nähnyt mitään. Kun Hapa on ottanut askeleen eteenpäin, niin lintu on lähtenyt läheltä lentoon. Pitäisi vaan luottaa Iikkaan. Vain rastaat ja varsinkin pyyt, jotka tonkivat maassa, ovat Iikalle liikaa. Nehän pitäisi päästä pöllyttämään ilmaan. Tietenkin oravat on myös haukuttava. 
Toukokuun alussa Iikka teki myös jotakin kurjaa, se karkasi. Iikka oli Terhin isän kanssa vielä aitaamattomalla takapihalla ja ykskaks koiraa ei ollutkaan missään. Onneksi Matti-isä löysi koiran melko nopeasti lähikadulta. Mutta kyllä lyhytkin karkureissu pelästytti kaikki. Sen jälkeen Iikkaa on silmätarkkana vahdittu pihalla. Pitäisi pystyttää se aita!




28.7.2006
Iikan kesä on sujunut leppoisasti. Piha on vihdoin aidattu, joten Terhin ja Hapan lomien aikana Iikka on voinut ulkoilla aina silloin, kun sitä on huvittanut. Erilaisia pikkuperhosia on taas jahdattu pihaharrastuksena. Sisälle päässeet kärpäset Iikka haukkuu ja jahtaa ympäri asuntoa. Hapan avustuksella kärpäset otetaan kiinni ja Iikka syö ne. Lenkeillä Iikka on vaaninut sisiliskoja. Liskot ovat valloittaneet myyrien vanhoja koloja ja Iikka on korvat hörössä kuunnellut, missä liskot piileksivät. Retkeilyä lähialueella on jatkettu myös loman aikana. Lomalla on bongattu Nuuksio useaan otteeseen, Tammisaaren Högholm, Porkkalanniemi ja Svartholma Loviisan edustalla. Nuuksiossa vastaan ollut tullut metso ja kauris. Metso oli ukkometso, joka klokklottaen kävi meidän kimppuun. Kun Iikka näki mikä metsästä tuli, se ei enää liikkunut mihinkään ja metsokin rauhallisesti klokklottaen siirtyi takaisin metsään. Iikka vaan ihmetteli isoa lintua. Pari kertaa on ennätetty käydä myös mökillä saaressa. Iikka on ollut mainio saarikoira sillä se on pysynyt hyvin pihalla ja touhunnut ihmisten mukana. Pääskysten jahtaus on ollut suosittu mökkipuuha. Kaiken kaikkiaan Iikka on jo kovasti rauhoittunut ja aikuistunut. Lenkkeily ja erityisesti metsälenkit ovat nuoren koiran mieleen. Iikalla on brandomaisia piirteitä. Se on alkanut kantamaan lenkeillä isoja keppejä, siis välillä liian isoja. Brando teki myös näin. Iikka sai kaksivuotislahjaksi savustetun hirven potkan. Iikka heitteli sitä ensin ja pyöri vieressä kunnes alkoi järsiä luuta ulkona pihalla. Iikka järsi luuta tunnin ja tuli sitten sisälle Terhin ja Hapan luokse. Luuta ei pihalla näkynyt. Pihalle oli kyllä ilmestynyt pieni keko. Sinne oli jemmattu luu. Brando teki myös näin.






17.3.2007
On mennyt aikaa siitä kun Iikan päiväkirjaa on päivitetty. Olisi myös paljon kuvia lisättäväksi sivuille. Iikalle ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Hapa nyppi Iikan kaljuksi maaliskuun alussa. Vuosi meni edellisestä isommasta trimmauksesta. Onhan Iikka hivenen siistitty aina silloin tällöin, mutta nyt vasta otettiin karva pois. Oli karva nyt myös kypsää ja helppo poistaa. Aikaa kului trimmaamiseen silti paljon. Kolme tuntia. Vaikka Iikkaa ei ole trimmauspöydällä trimmattu kotona aikoihin, niin silti se heti tajusi mikä trimmauspöytä on. Iikka yritti kadota piiloon, kun pöytä tuotiin sisään varastosta. Iikalla on ollut kevättä rinnassa ja lenkeillä on menty kovaa tyttöjen hajujen perässä. Ikkunalla on päivystetty ohikulkijoita ja syöty vähän vähemmän. No tämä tekee linjoille ihan hyvää.




Lokakuu 2008
Paljon on aikaa mennyt siitä kun Iikan päiväkirjaa on päivitetty. Iikka voi oikein hyvin. Muuta eläinlääkärikäyntejä ei ole ollut kuin rokotuksien uusiminen. Iikan karva kasvaa hitaasti, joten karvan kokonaan pois ottamiseen menee melkein vuosi edellisestä trimmaamisesta. Se, että Iikka ei käy enää näyttelyissä, näkyy siinä, että koiran karva on välillä ruokottomassa kunnossa. Ei takussa, mutta korvat ja tassut ovat liian pitkässä karvassa. Pitäisi tehdä pientä siistimistä useammin. 
Tänä kesänä olimme viikon Lapissa. Yöjunalla mentiin ja jos ei isännät metelissä saaneet unta, niin ei koirakaan pahemmin nukkunut. Makuuvaunu, mihin sai viedä koiran, oli heti veturista seuraava. Ei Iikka mitenkään stressaantuneelta vaikuttanut, sillä pissityspaikoissa Iikka reippaasti palasi vaunuun. Olimme viikon Pyhä-Luosto kansallispuistossa ja kävelimme siellä päiväretkiä. Reippaasti Iikka meni hankalistakin paikoista. Noitatunturin hankalissa nousuissa joutui Iikkaa vähän auttamaan, mutta muuten meni hyvin. Iikka alkoi välillä tuntien kävelyjen jälkeen hivenen hiipumaan, mutta ilmeisesti Iikka haistoi lumi paikat, koska vauhti lisääntyi aina vähän ennen viimeisiä lumikasoja. Iikka piehtaroi ja sukelsi hankeen. Joka kerta. 
Päivän päätteeksi Iikka oli kyllä puhki, niin kuin muutkin. Viikon lopulla alkoi jo tassutkin olla vähän kipeänä. Ei se Iikan vauhtia haitannut, mutta valittiin jo sellaisia reittejä, että olisi Iikan helpompi mennä. Ei ehkä pelkästään Iikan vaan kaikkien muidenkin takia. Takaisin tultiin omalla autolla ja Iikka oli oma itsensä eli hyvin rauhallinen koko 11 tunnin ajomatkan. Kolme pysähdystä riitti kaikille matkustajille.
Myyriä tuntuu olevan nyt syksyllä joka paikassa, sillä Iikka lenkeillä sukeltaa ojaa yhtäkkiä. Ojasta kuuluu hirveä tuhina ja alkaa kova kaivaminen myyrän koloihin. Itsepäisenä terrierinä ei tahdo millään luovuttaa. 
Toivottavasti tulee hyvä talvi. Viime talvena isännät hermostuivat ainaisiin sateisiin ja Iikan pesemisiin. Iikalle ostettiin Hurtta-puku. Ei Iikka siitä pidä, mutta ei myöskään vastusta puvun pukemista ja reippaasti kävelee puku päällä.






Vuodet (2009)2010-2013


Suurin muutos IIkan elämässä tapahtui, kun muutimme Siuntioon. Muuton myötä Iikka sai myös melko ison pihan, missä touhuta. Myyrästäminen vuorenkilpipellossa ja sisiliskojen vaaniminen henikossa ovat tärkeitä puuhia. Ensimmäisen vuoden aikana Iikka teki myös pieniä karkumatkoja myyrien perässä aidan alta naapurin puolelle, mutta enää se ei sitä ole viitsinyt tehdä. Aluella on myös hyvät ulkoilualueet, joten lenkit pitenivät runsaasti ja se näkyi koiran vatsalinjassa. Syyskuussa 2013 Iikka pelästytti Hapan ja Terhin, kun se sairastui hankalaan eturauhasentulehdukseen ja siltä löydetiin eturauhasesta myös kasvain. Koira kastroitiin ja nyt näyttäisi, että operaation myötä myös kasvain passivoitui.  Syyskuun aikana sairastaessaan Iikka reissasi paljon Hapan mukana töissä. Ne hommat se osasi ottaa rennosti, kun Hapa palasi palavereista, koira nukkui selällään pöydän alla. Iikka ei pahemmin stressannut. Nyt taloon on tulossa toinen koira, whippet-pentu Ubi. Toivottavasti siihen suhtaudutaan yhtä lunkisti. 

Iikan tarinat jatkuvat Ubin tarinoiden joukossa.


Iikan touhut jatkossa Ubin blokissa



KOLMEN KOPLA


Tossu, Brando ja Kapu. Kolmen kopla.
Kapu, Tossu ja Brando, kolmen kopla

Kumpeli Brando

25.9.1989 - 6.8.2002



Brando oli Hapan ja Terhin ensimmäinen yhteinen koira. Kun pariskunta muutti opiskeluvuosien jälkeen yhteen Turkuun, alkoi molempien tehdä mieli koiraa. Roduksi valittiin westie. Soitto rotuyhdistyksen pentuvälitykseen paljasti karun totuuden - westien pentua olisi joutunut jonottamaan jopa vuosia! Seuraava rotu oli sitten cairn. Cairnterrierikerhon Anna Koskivaaralla oli paljon iloisempaa kerrottavaa. Turun lähellä Velkualla olisi jopa vapaa urospentu. Seuraava puhelu otettiin Auli Tuovilalle ja sovittiin, että pentua tullaan katsomaan seuraavana viikonloppuna. Se olikin varsinainen retki! Velkuanmaalle ei tuolloin vielä päässyt lossilla, sinne matkustettiin yhteysaluksella. Alus kierteli saaresta toiseen ja vihdoin viimein päädyttiin oikealle saarelle, missä Auli odotti laiturilla. Yhteysaluksella oli muitakin pennunkatsojia, Patricia Andsten oli isänsä kanssa myös tulossa katsomaan urospentua. Pennut hurmasivat koko joukon heti. Ne olivat vielä pieniä 3-4-viikkoisia. Tummia palleroisia kaikki. Niitä nukutti melkoisesti, mutta muutama topakka tyttö jopa murisi kun ne nostettiin syliin. Pentuja oli kaikkiaan kahdeksan: kolme poikaa ja viisi tyttöä.


Brando sisarusten kanssa





Muutaman viikon odotuksen jälkeen Brando saatiin kotiin. Se pisti heti kaiken hurlumhei. Terhi oli jostakin koirakirjasta lukenut, että pennun pitää ensi muutama päivä rauhassa tutustua uuteen kotiinsa ennen kuin sitä saa alkaa komentamaan. Kun Brando laitettiin uuden kodin lattialle, se ryntäsi heti lattialla maljakossa olleiden kuivakukkien kimppuun ja levitti ne ympäri huushollia. Tätä pentua piti komentaa heti. Mutta usein komennukset tuntuivat kaikuvan kuuroille korville. Toki Brando totteli, kun sitä otti niskanahasta kiinni ja käänsi sen selälleen. Se antautui kyllä, mutta heti kun sen päästi irti, se oli jo jyrsimässä hyllyn nurkkaa tai kiinni jonkun ihmisen sukissa. Toisaalta se oli todella luottavainen ja rohkea. Se kävi mielellään kaikkialla minne sen vei. Ensimmäinen joulu vietettiin Huutjärvellä eikä Brandolla ja vanhalla sekarotuisella Tessu-koiralla ollut keskenään mitään ongelmaa - ne nimittäin olivat kuin ilmaa keskenään.


Nämä hapsut Brando myöhemmin söi





Terhi ja Hapa eivät osanneet käsitellä Brandon turkkia laisinkaan, niinpä se oli aivan kamala turnuke, kun se vietiin ensimmäisen kerran pentutrimmaukseen. Satu Stenroos pyöritteli päätään ja aloitti hommat. Samalla hän pisti myös Brandon järjestykseen, Hapa ja Terhi katsoivat silmät pyöreinä kun Satu heitti niskalenkillä rimpuilevan Brandon kanveesiin. No, tulipa koira sekä turkki järjestykseen. Brandolla oli hankala turkki hoitaa. Sillä oli epätavallisen paljon pohjavillaa ja se olisi varmastikin vaatinut paljon työtä. Lisäksi turkki kihartui helposti. Kun Kapu vielä tuli roikkumaan ja vanuttamaan Brandon turkkia, oli Sadulla taas melkoinen urakka, kun hänen piti parturoida koira näyttelykuntoon.


Brandon pääkarva oli erittäin pehmää, mutta ajan myötä siitä tuli karkeaa


Näyttelyissä Brando kävi, mutta ei pärjännyt mitenkään loistavasti. Se oli helppo esittää, sillä se kulki melko mukavasti. Sen turkki oli hankala pitää siistinä, se veti häntäänsä, sen liikkeet eivät olleet mitenkään erikoiset. Näyttelyarvostelujen skaala vaihteli SA:sta kolmoseen. Se oli todellakin koira, joka jakoi tuomareiden mielipiteet.








Näyttelyiden lisäksi Brando harrasti nuorena agilityä. Siitä se piti kovin ja olisi varmasti kehittynyt ihan hyväksikin, jos Terhi ja Hapa olisivat jatkaneen harrastusta, mutta muutto Juankoskelle katkaisi Brandon agilityuran.

Luonteeltaan Brando oli ykköskoira. Rohkea ja kiltti. Ystävällinen, mutta omatahtoinen. Sillä tuntui olevan aina pilke silmäkulmassa. Sen huumorintaju oli erinomainen ja se osasi pistää leikiksi juuri oikeassa paikassa. Se oli myös melko hidas ja tuumailevainen ja niinpä Terhin isä alkoikin kutsua sitä Professoriksi. Sen toinen osuva lempinimi oli Pappa. Se nimittäin käyttäytyi kuin vanha koira lähes koko ikänsä. Kapu oli perheen nuorukainen ja Brando oli Pappa.

Aina kun vaan oli mahdollista, niin Brando nukkui Matin verkkojen päällä koko ikänsä.

Brando oli reilun vuoden vanha, kun Kapu tuli perheeseen. Brando alistui pennulle heti. Tai melkein heti, sillä ensimmäiset kaksi viikkoa Brando mökötti sängyn alla. Sitten se vain yhtenä päivänä tuli ihmisten ilmoille ja pisti leikiksi Kapun kanssa. Brando ei koskaan haastanut riitaa Kapun kanssa. Kapu oli pomo. Isoille mustille koirille Brando ärisi ja purisi, mutta kun se kerran joutui berhandilaisen hampaisiin, se päästi sellaisen hätäparkaisun, että jättiläiskoira pudotti sen hampaistaan hetkessä.



Brando oli myös jemmaaja. Se piilotti aina kaiken mitä se ei jaksanut syödä. Samalla tavalla se piilotti myös oksennuksensa. Ulkona se kaivoi maahan kuopan ja oksensi sinne. Kuopan se sitten huolellisesti peitti. Jos oksu tuli sisälle, se löytyi mitä todennäköisemmin sohvasta viltin alta - se oli jälleen piilotettu huolellisesti.




Nuoruutensa Brando oli todella terve. Sairaudet alkoivat kasaantua, kun se täytti kymmenen. Ensin tuli allergia. Koira kapsutti ja rapsutti. Allergiakokeet kertoivat, että se oli allerginen muun muassa huone- ja siitepölylle. Loppuikänsä koira söi kortisonia. Joskus riitti pienempi annos, toisinaan piti antaa enemmän. Kortisonin myötä myös ruokahalu lisääntyi. Vähän yli yksitoistavuotiaana Brandon vatsa meni niin sekaisin, että kakka lensi ulos vetisenä ruiskaisuna. Kakkaa tuli koko ajan, myös sisälle. Eläinlääkäri totesi haiman toiminnan hidastuneen ja koira määrättiin erikoisruokavaliolle. Se toimi hyvin ja ongelma saatiin kuriin. Vanhuuttaan myös Brandon jalka alkoi oikutella. Se katkaisi saaressa polven ristisiteen, mutta polvi rustottui vielä hyvään kävelykuntoon. Silloin tällöin polvi kuitenkin vaivasi. Varsinkaan sateella Brando ei suostunut enää ulos. Fiksuna koirana Brando oppi myös hyödyntämään polvivaivaansa. Se kävi tuolin eteen ja haukahti - pyynnöstä Terhi tai Hapa nosti sen tuolille. Tätä se teki usein, monasti öisinkin. Joskus tosin ihmetystä herätti se, että töistä tullessa koira makasi tyytyväisenä tuolissa, vaikka sitä ei aamulla töihin lähtiessä kukaan sinne ollut nostanutkaan.


Viimeisenä kesänä Brando oli todella pirteä. Se käveli pitkiä lenkkejä eikä sen peräaukkoon kasvanut hyvälaatuinen kasvainkaan tuntunut vaivaavan. Loppu tuli aivan yht´äkkiä. Yön aikana koira meni niin huonoon kuntoon, että kun se vietiin puolilta päivin eläinlääkärille, oli päätös selvä: se pääsisi kivuistaan. Luopuminen oli todella vaikeaa, mutta tavallaan Brando teki päätöksen tekemisen helpoksi.Brando on sekä Terhi että Hapan mielessä aina se ykköskoira. Se oli erittäin persoonallinen koira. Sen hieman juro ulkomuoto ei välttämättä hurmannut perheen ulkopuolella, mutta kotiväkensä se lumosi täydellisesti.



Kapu (Kumpeli Drake)

11.10.1990 - 1.2.2005


Kapun pentuajasta ei ole samoja muistikuvia kuin Brandon pentuajasta, koska Brando joutui ottamaan pikkuherran kiukuttelut vastaan. Kapun hoitaminen oli tietysti Hapalle ja Terhille tuttua, kun vasta vuosi aikaisemmin oli kaikki opeteltu Brandon kanssa. Jos Brando oli pennusta lähtien luiden jemmaaja, oli Kapu kakkajemmaaja. Se kävi kakalla aina jossain piilossa. Yleensä sängyn alla. Sieltä sitten taskulampulla etsittiin kakkakasoja ja Kapu jahtasi lampun valokiilaa samalla. Tästä taskulampulla leikkimisestä tulikin Kapulle leikki koko iäksi, niin kauan kuin se näki. Se juoksi lampun valopisteen perässä lattialla tai seinän vierustaa. Ennen meille tuloa Kapu oli jo rokotettu parvoa vastaan, kun Turun seudulla riehui epidemia. Varotoimena Kapua ei edes päästetty lenkillä maahan vaan se istui Hapan takin taskussa. Taskusta näkyi vaan pää ja rimpuileva koira. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta koira sairastui parvoon. Sen hetkiset rokotukset eivät enää tehonneet ja Brandokin sairastui heti Kapun jälkeen. Eläinlääkäriltä saatiin ohjeet ja lopulta Kapu oli jo niin huonossa kunnossa, ettei vesikään maistunut. Pentu jouduttiin pakkojuottamaan vedellä ja lääkkeellä. En tiedä olisiko rokotuksesta kuitenkin ollut jo sen verran hyötyä, että Kapu ja Brando selvisivät.

Kapu oli aina perheen kuningaskoira. Heti pienenä pentuna se alisti Brandon tahtonsa valtaan ja Kapu oli se, joka määräsi, miten muut koirat käyttäytyivät eli se oli kapu nimensä mukaan. Kapun tahdon mukaan etsittiin nukkumapaikat, aloitettiin leikit ja juostiin metsälenkit. Tosin Tossu määräsi Kapulle ruokakupin paikan, Tossu saattoi näyttää herra kuninkaalle joskus hammasta, jos Kapu meni uteliaana sen ruokakupille. Tappelua ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä herrasmiehenä Kapu ei riidellyt naisten kanssa.

Muiden herrojen kanssa se olisi riidellyt, jos sen olisi annettu. Poikkeus olivat nuoret poikakoirat, joista Kapu kovin piti. Brando ei antanut riidalle mahdollisuutta, sillä Kapun valta-asema oli niin selvä, ettei Brando koskaan asettanut sitä kyseenalaiseksi tappelemalla Kapun kanssa. Kahden herran rinnakkaiselo sujui näin rauhaisasti. Erityisesti vanhemmiten Kapu oli alkanut pitää itseään koko perheen valtiaana, se saattoi joskus hoitotoimenpiteiden aikana näyttää hammasta jopa Terhille ja Hapalle. Aina se oli pienellä pärinällä ilmoittanut, ettei se pitänyt esimerkiksi trimmaamisesta.


Kapu ja suloinen Centti-sisko. 


Pienestä pärinästä huolimatta Kapu oli aina myös hellyyden- ja huomionkipeä koira. Se nukkui aina siinä huoneessa, missä ihmisetkin. Viikonloppuaamuisin se herätti Terhin ja Hapan ja vaati hyväntuulisena kapsutusta ja rapsutusta. Tahtonsa se ilmoitti seisomalla nukkuvien ihmisten rinnan päällä. Kun Kapun vatsa oli kipeä, se ilmoitti siitä heti kipuamalla syliin. Kapu oli myös nautiskelija; se etsi pehmeimmät nukkumapaikat ja uinui mielellään pää tyynyllä. Siitä on kymmeniä valokuvia, joissa se makaa selällään suu tyytyväisessä hymyssä.

Yöt Kapu nukkui Hapan ja Terhin tyynyjen välissä omalla tyynyllä. Kapun ollessa noin puolivuotias Hapa heräsi siihen, kun Kapu tökki tassulla Hapan päätä. Hapa siitä nopeasti istumaan ja kysymään mikä hätänä. No, ennen kuin kysymys oli esitetty, oli Kapu jo sykkyrällä Hapan tyynyllä. Kapu halusi tyynylle. Siitä lähtien sängyn päätyyn pedattiin kolme tyynyä. Yksi Kapulle. Vaikka Kapua ei enää ole, silti pedataan vielä kolmas tyyny.

Kapu oli aina myös hyvin tottelevainen ja reipas koira. Kapu teki mielellään pitkiä lenkkejä ilmalla kuin ilmalla, sen lenkkihuumoria ei edes rankkasade häirinnyt. Jopa 14-vuotiaana, se käveli mielellään tunnin lenkkejä. Tosin askel oli jo hidastunut ja siitä johtuen lenkit lyhenivät, mutta kestivät tunnin. Tosin keväisin Kapu heräsi nuoruuteensa, se oli kova tyttöjen perään. Kun kevään tyttötuoksut tulivat, Kapu luuli edelleen olevansa nuoriherra ja kirmasi tukka hulmuten tyttöjen perään. Sisällä laulettiin upeita lemmenserenadeja.

Kapu toimi kuin ajatus, se arvasi, mitä Terhi ja Hapa aikoivat. Lenkille lähtiessäkin tarvitsi vain ajatella tiettyä lenkkiä, niin Kapu kulki täsmälleen sen lenkkireitin mukaisesti. Kapu oli aina myös hyvä suunnistaja, se löyti metsässä polut ja tiesi reitit kotiin. Kun Terhi ja Hapa eksyivät metsässä polulta, kannatti kysyä Kapulta neuvoa. Neuvokas koira palasi kerran nuoruudessaan jäniksen jahtausreissulta jopa mopon kyydissä. Tyytyväisenä se istui naapurinpojan mopon tankin päällä, kun sitä tuotiin iltapimeällä takaisin kotiin. Oikeasti Kapu oli erikoistunut oravan metsästykseen. Ei tarvinnut kuin mainita missä orava, niin katse kohosi ylös ja alkoi hyppely puun runkoa vasten.

Ulkonäöltään Kapu oli aina niin koiratyttöjen kuin ihmisten mieleen. Erityisesti nuorempana vehnänvärinen koira, jonka musta maski korosti veikeää ilmettä, herätti ihastusta. Kapu kiersi näyttelyitäkin kohtuullisella menestyksellä, mutta selän päälle kaartuvan hännän takia siitä ei koskaan tullut näyttelytähteä. Ehkä sen ei tarvinnutkaan kerätä mainetta kodin ulkopuolelta, sillä kotona se oli aina tähti.

Kapu kävi tuurilla. Kun sillä oli hyvä mieli, oli kaikki erinomaisesti. Elämä hymyili, kaikki oli kivaa ja koira oli erityisen ihastuttava. Mutta annas olla, kun herralla oli huonompi päivä - silloin kaikki oli kurjaa ja murinaa sekä purinaa riitti. Luonteeltaan Kapu olikin samanlainen suoraviivainen tyyppi kuin isäntänsä Hapa. Ei mitään teeskentelyä.

Kapu sairasteli paljon nuorena, niinpä Terhi ja Hapa aina luulivat, että se eläisi lyhyen elämän. Mutta toisin kävi. Koirakolmikosta Kapu eli vanhimmaksi. Vanhuus kuitenkin sekoitti mukavan koiran päätä. Dementian ensioireet ilmenivät yöllisinä murinakohtauksina. Viimeisenä kesänä koira erehtyi lenkille lähtiessä yrittämään kaapin ovesta ulos ulko-oven sijaan. Harmillisinta omistajien kannalta oli se, ettei vanha koira aina muistanut esimerkiksi kakata lenkillä ollessaan, niinpä se saattoi tehdä asiansa sisälle. Kapun dementiaa yritettiin hidastaa lääkityksellä. Se söi samaa dementialääkettä kuin ihmisillekin annetaan. Tähän ratkaisuun Terhi ja Hapa päätyivät, koska koiravanhus oli muuten erittäin hyvässä kunnossa. Se jaksoi pitkiä lenkkejä, hyppi edelleen kevyesti sohvaan ja sen sydän löi vahvasti. Ikävä kyllä tosiasia oli se, että Kapustakin oli luovuttava. Se oli saanut kuitenkin elää nautiskellen ja hymy huulessa pitkän elämän perheen kiistattomana kuninkaana.




Tossu (Lindcoly Golden Star)

24.04.1992 - 27.9.2004



Ensimmäisiä kuvia Tossusta suomessa

Tossu tuli perheeseen kennelin kantanartuksi. Sellaista siitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Kun Hapa, Terhi, Brando ja Kapu muuttivat Juankoskelle, innostuttiin puuhaamaan narttukoiran hankintaa. Hapa ja Terhi olivat ihastuneet Aulin ja Sadun Iiro-koiran luonteeseen. Iiro oli hoidossakin useamman kuukauden. Niinpä tyttökoiraa lähdettiin kyselemään Iiron kasvattajalta Lindalta Englannista. Kun Linda vielä oli tulossa perheineen joulunviettoon Suomeen, keksittiin, että samalla reissulla hän voisi tuoda tyttökoiran Hapalle ja Terhille. Sopiva tyttö löytyikin. 8 kuukautta vanha, harmaabrindle Tosh, jonka Auli risti samantein Tossuksi. Tossu sai nimensä kostona, sillä Terhi ja Hapa olivat nimenneet Aulin tuoman Heroe-koiran Iiroksi.Tossu koiran nimeksi tuli ja nimi sopi sille erinomaisesti. Jo väriltään se muistutti kulunutta tohvelia; hieman likaisen harmaan raidallinen. 



Luonteeltaan se oli täydellinen tossu: todella kiltti ja ystävällinen. Se oli paha ainoastaan kissoille, 
hiirille, myyrille, oraville, siilille, lokeille - kaikille mahdollisille metsästettäville olioille. Kaikkia koiria ja ihmisiä se rakasti.Tullessaan Tossu oli jo täysikokoinen, mutta kennelkoirana täysin oppimaton sisätavoille. Niinpä se piti opettaa sisäsiistiksi. Sen se oppikin täydellisesti. Se piti itsensä niin siistinä, että kun se oli juoksuaikana hoidossa Maija-tädillä, ei missään näkynyt pisaraakaan, vaikka koira nukkui sohvalla, sängyssä ja nojatuolissa. Remmissäkään Tossu ei osannut kulkea. Senkin se oppi, mutta ei koskaan pitänyt remmin perässä kävelystä. Mieluummin se viiletti irrallaan metsässä uusien hajujen perässä. Ainoastaan uusilla lenkkipoluilla se innostui kävelemään reippaasti, muulloin se laahusti poikien perässä tylsistyneenä. Vain silloin, kun vastaan tuli ihmisiä tai koiria, se piristyi. Sen piti välttämättä päästä tervehtimään kaikkia. Ja pettymys oli valtaisa, jos joku kylmästi kävelikin sen ohi. Tossun ystävällisyydessä oli jotakin lumoavaa, harva pystyi sen ohittamaan huomiotta. Tavallisesti se sai heiluvalla hännällään ainakin hymyn ohikulkevien ihmisten huulille. Miltei poikkeuksetta myös kaikki koirat tervehtivät ystävällisesti Tossua. Tosin mitään kiistaa ei koirien välillä päässyt syntymään sen vuoksi, että Tossu alistui heti. Se heitti selälleen jopa aivan pienten pentujen edessä.


Tossu noin vuoden vanha
Tossulla itsellään ei koskaan teetetty pentuja. Niitä ei teetetty, koska Tossu sairasti demodikoosia eli siltä puuttui vastustuskyky sikaripunkkeja vastaan. Tossu itse saatiin hankalan hoidon jälkeen terveeksi, mutta kun eläinlääkäri kertoi, että ongelma on periytyvä, Hapa ja Terhi päättivät steriloida Tossun. Näin säästyttiin myös juoksuajan hoitojärjestelyiltä. Lisäksi Tossun valeraskaudet olivat hankalia, se hoivasi lelujaan ja oli masentunut.



Minttu esitti Tossua Kuopion Eloturnauksessa

Tossu kävi muutamissa näyttelyissä. Se ei menestynyt mitenkään erikoisesti, sillä se ei todellakaan ollut mikään show-girl. Se ei pitänyt näyttelyistä. Kun purentakin iän myötä muuttui kohti tasapurentaa, pakattiin Tossun näyttelyvarusteet lopullisesti naftaliiniin. Leikkauksen jälkeen Tossu myös lihahti melkoiseksi pullaksi. Sen ennen linjakas vatsalinja hävisi jonnekin, joten eipä se enää näyttänytkään upealta.
Tossu ja Brando

Tossu oli helppo ja huomaamaton koira. Se oli enemmänkin Brandon ja Kapun koira kuin Terhin ja Hapan. Sen tulo rauhoitti kummasti kuumakalle Kapunkin. Kapu sai oivallisen leikkikaverin, joka oli aina valmis peuhaamaan, etsimään piilosilla olijaa tai metsästämään. Kotona Tossu ei koskaan vaatinut mitään. Se ei kerjännyt, se vain istui hieman kauempana kuin muut koirat ja katseli. Siivoamaan se oli kova, se imuroi lattialta tarkasti kaikki murut ja tiskasi huolella myös poikien kupit.Eniten se piti metsälenkeistä ja saaressa olosta. Saaressa se myyrästi. Koirasta ei näkynyt kuin hännänpää, kun se hyppi myyrien kimppuun. Töitä se teki koko päivän, ahkerasti ja väsymättä.


Tossun pesä. Kaivettu monttu nurkassa.


Kaikki luulivat, että Tossu eläisi pitkään. Sillä ei demodikoosin jälkeen juuri ollut vaivoja. Joskus korvat vaivasivat, sillä sen korvakäytävät olivat epätavallisen ahtaat ja niiden tuuletuksesta piti pitää erityisen hyvää huolta. Polvea hoidettiin, mutta se saatiin aina lääkityksellä kuntoon. Sitten yks´kaks 12-vuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä Tossu ei enää suostunut kävelemään. Koska se oli aina ollut innoton lenkkeilijä, epäiltiin aluksi syyksi tylsistymistä. Sitten huomattiin, että sen polvinivelet olivat todella turvoksissa. Nyt ongelmaa hoidettiin niveltulehduksena. Kun ensimmäinen lääkekuuri ei auttanut, kokeiltiin toista. Sekään ei auttanut ja eläinlääkäri neuvoi menemään jatkotutkimuksiin yliopistolliseen eläinsairaalaan. Siellä diagnoosi oli odottamaton. Tossulla oli kasvain. Kun eläinlääkäri kysyi Terhiltä haluaako hän enää lainkaan herättää rauhoitettua koiraa, ei Terhi pystynyt tekemään päätöstä. Tossu saisi elää vielä hetken. Diagnoosin jälkeen se eli vielä neljä kuukautta - koko kesän. Kaikkiaan se sairasti puolisen vuotta. Kesän aikana se ei näyttänyt kärsivän. Se ulkoili hyvin lyhyesti, mutta ruoka maistui erinomaisesti ja se nukkui hyvin. Vain muutamana kuumimpana yönä sen kanssa oltiin hengittelemässä takapihan viileydessä, kun se läähätti niin raskaasti. Kun Iikka tuli taloon, Tossu oli jo hyvin väsynyt. Se jaksoi enää kävellä vain muutaman kymmenen metriä roskalaatikoille. Iikkaa se välillä jopa nuoli, mutta ei jaksanut yhtään pennun riehumista. Vasta nyt Terhi ja Hapa kuulivat ensimmäistä kertaa Tossun murisevan. Iikan tultua huomattiin myös, että Tossun vatsa oli turvonnut kovaksi palloksi. Lopun arveltiin olevan lähellä ja Tossu vietiin eläinlääkärin arvioitavaksi. Lääkäri katsoi ultraäänellä Tossun vatsaa ja totesi syöpäkasvaimen peittäneen koko maksan ja levinneen myös sen ympäristöön. Hän suositteli eutanasiaa. Tossu sai elää vielä viikonlopun. Sen viimeinen sunnuntai oli aurinkoinen, joten se sai köllötellä syysauringon viimeisissä säteissä lempipaikallaan kukkapenkissä, mistä se oli aina aikaisemmin ajettu pois. Maanantai-iltana koira vietiin surullisin mielin eläinlääkäriin. Sinne se meni, tapansa mukaan, häntä ystävällisesti heiluen. Myös eläinlääkäri oli aina ollut Tossun ystävä. Vaikka Tossun kuolemaan oli saanut valmistautua useamman kuukauden, oli suru valtava. Kiltti, vaatimaton Tossu oli koira, josta kaikki pitivät.


Viimeinen kuva Tossusta. Yli 10 vuotta kehittämättömässä filmissä. Onneksi kuvista sai vielä jotain.