torstai 27. lokakuuta 2016

Kirjoitin kesällä sairaslomalla seuraavan jutun ja se julkastiin Cairn-lehti 2/16 numerossa.

26 vuoden tarina



Vuonna 1989 syksyllä kävimme hakemassa Velkuanmaalta urospennun Brandon. Siitä alkoi yli 26 vuotta kestänyt Kumpeli-koirien jakso, joka päättyi tammikuussa 2016. Muutettuamme meille vieraaseen paikkaan, Turkuun, alkoi nuoripari haikailla koiraa. Westiehen päädyttiin, mutta niitä ei ollut saatavilla. Cairnia myös kyseltiin ja saimme kuulla pentuvälityksestä, että melko lähellä Velkualla olisi pentueellinen cairneja. Soitto Aulille Kumpeli-kenneliin ja jo olimme seuraavana viikonloppuna menossa katsomaan pentuja. Matka Velkuanmaalle ei silloin ollut niin yksinkertaista, vaan yhteysaluksella mentiin. Niin siinä sitten kävi, että pentueesta meille tuli Kumpeli Brando. Auli ohjeisti koiranhoidossa ja Aulilta saimme tietää koirantrimmaajasta, Sadusta. Sadun kautta tutustuimme Turun muihin cairn-omistajiin ja varsinkin joka maanantaiset näyttelykoulutukset olivat erinomaisia paikkoja nuorenparin oppia cairneista ja tutustua uusiin ihmisiin. Jo vuoden päästä Aulin ja Sadun ehdotuksesta meille tuli Kapu, Kumpeli Drake. 90-luvun alun lama sotki sitten elämää ja jouduimme muuttamaan kauas Turusta, Juankoskelle. Välimatkasta huolimatta yhteys Auliin ja Satuun säilyi ja Sadun yhteyksillä meille tuli englannista 8kk vanha cairn-tyttö Tossu (Lindcoly Golden Star). Näyttelyissä käytiin, mutta ei mitään sen kummempaa menestystä tullut, mutta hauska harrastus se on. Muutto takaisin etelään pääkaupunkiseudun kiireisiin ja koirien vanheneminen hiivutti myös meidän koiraharrastuksen. Brandon, Kapun ja Tossun elämä oli melko normaalia koiranelämää aina yli kymmenvuotiaaksi asti. Brandolle puhkesi paha allergia ja haiman vajaatoiminta. Ruokinnalla ja lääkkeillä selvittiin muutama vuosi, kunnes SE päivä tuli aivan yllättäen. Kuukautta vajaa 13-vuotiaana Brando-pappa nukuttetiin pois. Aivan järjetön tuska raastoi rintaa Brandon poismenon johdosta. Brando oli kiltti jästipää, joka oli ensimmäinen yhteinen koiramme. Brandolla tulee olemaan aina erityinen paikka omissa muistoissa.  Puolitoista vuotta oli elämä Kapun ja Tossun kanssa melko helppoa, kunnes Tossulla diagnosoitiin syöpä. Olimme jo aikaisemmin päättäneet, että kun jommasta kummasta koirasta aika jättää, niin aletaan hankkia uutta koiraa. Nyt oli sen aika. Meidän naapurissa oli kaksi whippet-urosta ja minä olin ihastunut niihin ja niistä tuli ajatus toisesta rodusta. Mutta käynti erikoisnäyttelyssä sai mielen takaisin cairnien pariin. Vielä samalla, kun saimme kuulla, että Auli oli astuttanut Mollan, niin päätös oli helppo. Haluamme Mollan pennun. Olimme ihastuneet Mollaan jo aikaisemmin. Niin meille sitten tuli Iikka-uros, Kumpeli Isokari. Iikka ja Tossu kerkesivät olla viikon yhtäaikaa meillä, kun tuli kaikkien ihmisten ja koirien kaverin Tossun vuoro nukkua pois. Tossun poismenon tuskaa helpotti Iikka-pentu. Oli muuta ajateltavaa pienen pennun kanssa. Kapu oli myös alkanut osoittamaan pahoja dementia-oireita, mutta lääkityksellä Kapun elämä oli ihan mallillaan ja painimatsit Iikan kanssa menivät hyvin. Iikka kerkesi oppia elämistä vanhan koiran kanssa vain  puoli vuotta, kun Kapun tilanne paheni. Kroppa oli vielä hyvässä kunnossa, mutta dementia sekoitti pään. Vaikea päätös, mutta toivon, että minulle joku tekee joskus saman. Kapu, reipas kukkulan kuningas, eli yli 14-vuotiaaksi. Näin alkoi Iikan yksinelo aina 9-vuotiaaksi asti. Iikan kanssa kaikki meni todella hienosti. Iikka oli helppo koira. Jostain syystä meillä oli päähän pinttynyt ajatus, että iikka ei koirakaveria tarvitse. Kuinka väärässä olimmekaan. Kun Iikka alkoi lähestyä 9 vuoden ikää, niin jostain syystä minulle tuli ajatus, että nyt on aika hankkia toinen koira. Nyt varasimme whippetin. Vain kaksi viikkoa ennen pennun tuloa Iikan eturauhanen suureni niin suureksi, että ei virtsa eikä uloste eikä myöskään kaasut tulleet ulos. Iikka oli aivan ummessa. Koira ulvoi tuskaansa ja parin katetrointikerran jälkeen Iikka kastroitiin. Tämä helpotti elämää ja Iikka toipui juuri ennen kuin whippet-pentu Ubi tuli taloon. Kaksi viikkoa meni ennen kuin Iikka alkoi pennun kanssa leikkimään, mutta Ubista ja Iikasta tuli hyvät kaverit. Iikka sai paljon virtaa elämäänsä uudesta koirakaverista. Ainoastaan pieni notkahdus kävi yleiskunnossa ja eläinlääkäri epäili heti kilpirauhasen vajaatoimintaa ja sitä testitkin osoittivat. Lääkkeellä Iikka piristyi. Samalla turkki alkoi kasvaa hyvin ja aloimme epäillä olisiko vajaatoimintaa ollut vähän jo pitemmän aikaa. Viime kesänä Iikka kulki mukana vinttikoiratapahtumissa aivan kuin se olisi aina niissä ollut. Luultiin kaiken olevan kunnossa, kunnes marraskuussa Iikan virtsaamattomuus uusiutui. Ongelmaa hoidettiin tulehduksena, mutta kuriin sitä ei saatu, vaikka mitä yritettiin. Sitten tuli se päivä, jolloin eläinlääkäri sanoi, että hän ei enää osaa mitään tehdä. Oli todella vaikea päätös luopua koirasta, joka oli mieleltään ja ruumiinvoimiltaan täydessä vedossa. Mutta se tuska ja vaiva mikä Iikalla oli, kun virtsaa ei kunnolla tullut, oli vaikea katsella. Tammikuussa 2016 11,5 vuoden iässä Iikka nukutettiin. En ole vieläkään toipunut Iikan poismenosta ja luulen, että Iikan paikkaa ei kukaan voi viedä. Joku koira voi menestyä paremmin kaikissa mahdollisissa kilpailuissa, mutta parempaa koiraystävää ei voi enää tulla. Kiitos Aulille, että saimme elää suuremmoisen koiran kanssa tämänkin ajan. Iikka oli niin hyvä koira, että olisi vaikeaa ottaa siihen enää cairnia. Ehkä vielä joskus, mutta nyt mennään whippetien kanssa. Niitä onkin jo hyvin lyhyessä ajassa kertynyt meille kolme. Toivottavasti kirjoitus ei mennyt liian surumieliseksi, mutta päälimmäisenä on kuitenkin ollut hyvä, yli 26 vuotta kestänyt, elämä kaikkien cairnien kanssa. Haluaisin myös kertoa, että olemme kiitollisia Heikki Caseliuksen apuun meitä pohdittaneisiin asioihin. Heikki oli aikansa internet-tietopankki. Kiitokset myös Anna Koskivaaralle, joka vuonna 1989 kertoi meille pentueesta Velkualla ja vielä trimmasi Iikan 26 vuotta myöhemmin.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Vaikka ei ole enää kisakausi menossa, niin silti sitä keksii kaikenlaista menoa koirille. Ubin kanssa käytiin keskiviikkona sydänultrassa. Ubille on moni eläinlääkäri sanonut kilpailuissa, että sydämestä kuuluu sivuääni. Mutta samana päivänä toisessa tarkastuksessa ennen seuraavaa juoksua ei ole enää mitään ylimääräistä kuulunut. Meidän oma eläinlääkäri sanoi, että kun näillä ei ole paksua karvaa eikä läskiä ja rodulla on iso sydän, niin sitä luulee kuulevansa ylimääräistä. Kaikki kuuluu niin selkeästi.  Hyvä se oli silti tarkistaa, kun siihen nyt tuli mahdollisuus yhteistarkastuksessa ja Ubilla on terve sydän. 
Svea oli käynyt verikokeessa heinäkuussa, joten sitä alkoi Sveaa taas katselemaan sillä silmällä, että onko sillä kaikki hyvin. Joten pakkohan se oli Sveakin käyttää kontrollissa ja katsoa veriarvot. Ne olivat loistavat, joten huoli pois. 

Tänään sunnuntaina oltiin Besties-teamin yhteislenkillä. 8 kilometriä käveltiin kuivassa syyssäässä. 16 whippetiä sulassa sovussa. On tää hieno rotu.





keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Entäpä Svean ja Olan juoksukausi? Juu. Ovat juosseet. Svea ja Ola ovat menneet tonttia ympäri kyllä todella paljon. Olan kasvaessa vauhti on vaan lisääntynyt ja rallaaminen on kestänyt pitempään ja pitempään ja sitä on tapahtunut monta kertaa päivässä. 
Svealle oli tarkoitus hankkia ratakirjat ja suorittaa kolme starttia Kaunis Juoksija -palkintoa varten. Svealle aloitettiin koppiharjoitukset pentu- ja aloittelijoiden harjoituksissa Hyvinkäällä torstaisin, koska viime vuonna oli ongelmia kopituksessa. Hyvin Svea Anteron opeissa kehittyikin ja Svean kanssa siirryttiin tiistaiharjoituksiin. Svean jalka on vaan ongelma, koska Olan kanssa rallaaminen pihalla nopeuden noustessa aiheutti taas jalan kipeytymisen pariin otteeseen. Aika sen aina parantaa, mutta tästä syystä tuli taukoja rataharjoitteluun. Svean koppilähdöt olivat lopulta jo hyviä ja yksin juoksut menivät hyvin. 
Olin ajatellut aloittaa Svean maastouran uudestaan Luhtisaalistuksesta ja tämän takia Svea juoksi myös tiistai-harjoituksissa maastovedon. Se näytti hienolta. Enempää harjoitusta maastoon Svea ei tarvinnut. Luhtisaalistuksessa Svean ensimmäinen juoksu on minusta edelleen huikea. Toinen ei minusta ollut. Tuomareiden mielestä asia oli juuri päinvastoin ja Svea sai sertin. Tämä on niitä maastojuoksun mysteerejä, kun en saa tolkua arvostelusta. Nyt kun Svea sai maastotuloksen, niin pitihän se Svea ilmoittaa myös sm-maastoihin. Siellä Svean jalka alkoi taas oikutella ensimmäisen vedon jälkeen, joten Svea vedettiin kilpailusta pois. Taas oli pidettävä taukoa rataharjoituksista ja ryhmäkoejuoksu siirtyi edemmäs. Mutta saatiin me Svealle ryhmäkoejuoksu. Sveasta se oli hauskaa. Siis niin hauskaa, että ei toista ryhmäkoejuoksua enää otettu, vaikka ensimmäinen hyväksyttiin. Ei sitten tässäkään suunnitelmassa onnistuttu. Taitaa Svean rooliksi jäädä treenari ja siinä se onkin kiihkeä. Viime kesänä Svea juoksutti Ubia ja tänä kesänä oikein urakalla Olaa. 

Ola on juossut kyllä todella paljon enemmän kuin Ubi pentuna. Svea laittaa Olan juoksemaan ja niin ne menevät pitkin tonttia kunnes meno loppuu aina siihen, että molemmat ovat kieliposkella. Lomani aikana näitä juoksuja saattoi olla useita päivässä. Ubi ei näihin juoksuihin lähde, vaan menee syrjään katselemaan. Olan juoksuharjoittelusta ei ole siis tarvinnut pitää huolta. Ainoastaan Svean jalan kipeytyessä, on Olaa pitänyt juoksuttaa, jos Ola on alkanut kiivetä seinille.
Ola aloitti myös heti keväällä pentuharjoittelut Hyvinkäällä. Anteron ohjauksessa koppiharjoitukset etenivät hyvin. Heti ensimmäisellä kerralla Ola juoksi myös maastoharjoitukset ja Kaistu ilmoitti, että tervetuloa tiistai-harjoituksiin. Joten Ola juoksi tiistaisin myös aikuisten maastoharjoituksia. Olaa on siis juoksutettu. Valvotussa ohjauksessa tiistaisin aikuisten maastovedon ja torstaisin koppilähtöjä ja maastovetoja.  Tähän lisäksi Svean houkuttelemat holtittomat pihajuoksut. Torstain viimeisissä pentuharjoituksissa Ola juoksi kopista moottorin perässä 280m. Siitä on helppo ensi vuonna alkaa katsella ratakirjoja. Mutta ikävä juttu minun kannalta on se, että Ola pitää maastojuoksusta enemmän. Siihen Ola suhtautuu paljon kiihkeämmin. 

Luhtareiden torstaisissa pentu- ja aloittelevien harjoituksissa sai kyllä hyvää opetusta ja loistavaa tietoa. Nyt minäkin opin alkeita.



tiistai 11. lokakuuta 2016

Elämäni ensimmäinen whippetien juoksukilpailukausi on ohi. Se oli kaksijakoinen. Viime vuonna Ubin kanssa käytiin yksi maastokisa ja kaksi ratakilpailua. Se kesä meni harjoitellessa lajia ja ratakirjojen hankkimiseen. Alunperin ollaan täysin näyttelyihmisiä, mutta avoimin mielin kerrottiin kokeilevamme kaikkea, mikä liittyy whippetien kanssa harrastamiseen. Maastokilpailuihin suhtauduin hyvin epäilevästi, kun sain tietää lajin olevan arvostelulaji. Minä vain pidän siitä, että sekunnit, metrit tai maalit ratkaisevat. Ihastuin varmaan sen takia välittömästi ratakisoihin.

Tämä kesä oli Ubilta hieno. Täysin näyttelylinjaiselta whippetiltä. Liian nopea etanaksi, mutta hidas ratajuoksija. Olen ylpeä sen tekemisestä. Lauantaina Ubi oli vielä juoksemassa TeamRace-tapahtumassa kaksi sijoitusmatkaa olleen molemmissa viimeinen. Ajat menivät samaan luokkaan kuin aikaisemmin. Jonkun verran oli hidastumista ja sitä voi analysoida koko talven. Ja se on hauskaa. Minussa on aina asunut pieni valmentaja. Kävin aikanaan valmennuksen alkeiskurssin ollessani alle parikymppinen. Olisin päässyt jo silloin valmentamaan, mutta se, mitä minulle tarjottiin, oli semmoista, että en uskaltanut siihen lähteä. Mutta nyt voin valmentaa. Tämä on yksi asia lisänä rokassa, miksi pidän koirien juoksukilpailuista tai oikeasti pidän vain ratajuoksusta. Koirat tykkää kovasti maastojuoksusta. Ei minun koirien tarvitse voittaa. Pelkkä kehitys riittää. Tämän kehityksen voi nähdä vain radalta. Imen kaikkea tietoa, vaikka kilpailujen eläinlääkärin tarkastusjonossa, jos pystyn sen avulla analysoimaa omaa tekemistä. Aloitetaan kauden läpikäyminen sillä toteamuksella, että ei me olla kunnolla harjoiteltu.

Talvi
Ainoa oikea harjoittelu oli talvella se, että Ubi kävi uimassa tammikuusta huhtikuuhun 10 kertaa. Osa uintikerroista meni vielä uimisen opetteluun. Talvimaastoihin mentiin myös sillä mielellä, että Ubi saisi juosta kovaa. Ubin talvimaaston voitto oli yllätys ja edelleen mysteeri. Omalle pihalle kolasin uran, missä olisin vetänyt vetoja kuminarulla, mutta kovin usein sitä ei voinut tehdä, kun piha oli jäässä.

Toukokuu
Vappuna mentiin Maastomestaruuskisoihin katselemaan ja oppimaan, koska se oli ensimmäinen isompi kilpailu. Ubin voitto oli paikan päällä mysteeri, mutta Kertun videoista pääsi vähän jyvälle lajin saloihin ja pystyi katsomaan miten muut juoksivat. Tämä valmentaja on niitä videoita tiuhaan katsellut. Toukokuussa alkoivat myös rataharjoitukset. Liedon Derby-maastokilpailut eivät menneet enää niin hyvin kuin aikaisemmat maastokilpailut. Toki Ubi sai sertin ja olin silloin iloinen siitä. Oma polvileikkaus toukokuun puolivälissä hillitsi minun menemistä elokuulle asti. Terhi joutui pitkään hoitamaan kaikki koirien lenkitykset ja ei päästy aina rataharjoituksiin. Vielä kun Ubi on semmoinen mitä pitää juoksuttaa, niin kovaa juokseminen jäi Ubilta toukokuun lopussa vähiin.

Kesäkuu
Ollessani kotona sairaslomalla sohvalla makaamassa,  pieni valmentaja minussa analysoi kevään kilpailuja ja asetin tavoitteen elokuun lopussa oleviin Suomenmestaruusmaastokisoihin. Olihan Ubi juossut kolme maastokisaa, joista kaksi voittoa. Katsoin kalenterista kilpailut ja mietin, mitä voin tehdä elokuussa loman aikana niin, että Ubi olisi parhaassa mahdollisessa kunnossa elokuun lopussa. Aikaisempia miettimällä tein suunnitelman. Kesäkuussa aloitettiin myös ratakilpailut kahdessa kilpailuissa, missä Helsingissä Ubi paransi omaa ennätystään muutamalla sadasosalla.

Heinäkuu
Alunperin minun ei pitänyt lähteä heinäkuun alussa Kouvolan maastoihin, mutta ahneus iski. Ajattelin, että mennään hakemaan se yksi serti pois ja Ubista tulisi maastovalio. No ei tullut valiota ja Ubi sai tämän vuoden huonoimmat pisteet. Se vähän myllersi valmentajan päätä, että mitä nyt. Ubin reittivalinta heti startista lähtien oli outo ja sen tiesi jo siitä, että tämä kisa oli tässä. Hyvää oppia valmentajalle. Et voi tietää, mitä elävä olento meinaa tehdä seuraavaksi. Oli siinä vähän huonoa säkääkin. Järjestäjät olivat laittaneet punaiset starttaamaan oikealta puolelta. Missään muussa kilpailuissa näin ei ole tehty. Jos olisi (huom. JOS) laitettu starttipaikat, niin kuin muissa kisoissa eli punaiset vasemmalle, niin Ubilla ei olisi ollut tilaa tehdä omaa manööveriään. Tämä oli kaikille sama, joten jossittelu on turhaa. Mutta valmentaja analysoi. Heinäkuussa Ubi juoksi kaksi ratakisaa, joissa molemmissa kaksi lähtöä. Tämä malli sopi hyvin Ubille sillä toinen juoksu oli aina parempi. Ja tietenkin heinäkuussa mentiin Luhtisaalistus maastokilpailuun. En odottanut siitä yhtään mitään. Se oli enemmän Svean paluukilpailu. Ubi juoksi ilman outoja manööverejä ja sai vähän paremmat pisteet kuin Kouvolassa. Rataharjoituksissa Hyvinkäällä aloin suunnitelman mukaan juoksuttamaan Ubia 480m matkalla. Harjoituksissa ajat olivat tällä matkalla yllättävän hyviä. Ilmoitinkin Ubin jo seuraavaan kisaan 480m sijoituslähtöön, mutta muita tulijoita ei silloin sille matkalla ollut, joten jouduttiin vaihtamaan matkoja. Silti 280m matkalla alkoi tulla ennätyksiä, joten valmentaja oli tyytyväinen.

Elokuu
Elokuun loman aikana olikin sitten sitä ohjelmaa. Ensimmäisellä viikolla tiistaina Hyvinkäällä rataharjoitukset (480m), torstaina uiminen ja lauantaina Tampereella Moshin kisat. Tampereella sai Ubi juosta 480m sijoituslähdön. Ubi alitti kv-ajan reilusti ja sai sertin. Tämä Moshin malli järjestää kisoja oli minusta kesän paras. Toisella viikolla tiistaina Hyvinkäällä rataharjoitukset 280m, torstaina uiminen. Kolmannella viikolla maanantaina uiminen, keskiviikkona HVK cup 480m ja lauantaina Hyvinkäällä 280m+350m matkat. Tässä kohtaa alkoi somessa olla jo mainintoja, että kilpaileepa Ubi paljon. Eikö se saa huilia? Todellisuudessa täydellisiä huilipäiviä oli viikossa enemmän kuin harjoitus- ja kilpailupäiviä. Tein Ubin kanssa myös sopivissa väleissä kickbike-lenkit siten, että Ubi ravasi täysin omilla ehdoilla. Matka oli vajaa 6 kilometriä. Nyt oli harjoitukset tehty ja kyllä voin sanoa, että tähän osui kuntohuippu. HVK Cupissa tuli minusta hieno kv-aika 480 metrillä ja Hyvinkäällä kasvattajakilpailun sijoituslähdössä tuli 280m uusi ennätys. Harjoituksissa Hyvinkäällä meni jopa 280 metrillä kv-aika rikki, mutta ne ovat harjoituksia. Valmentajalle ne antavat silti hyvää tietoa.

Neljännellä viikolla tiistaina oli vielä radalla juostu 280m ja sitten olikin vuorossa se minun suunnitelman h-hetki eli sm-maastot. Kilpailupaikka oli minusta hieno ja radan ajattelin sopivan Ubille. Varmaankin Ubille oli myös kehitystä tapahtunut, kun pisteet olivat taas nousseet serti-rajan tuntumaan. En tosin ole varma. Asiaan vaikuttaa niin moni muu tekijä. Niistä muista tekijöistä minä en pidä, joten tämä sai jäädä viimeiseksi maastokilpailuksi. Joka tapauksessa valmentaja epäonnistui suunnitelmassaan, mutta siinä sivussa tuli hienoja asioita.

Syyskuu
Syyskuun alussa olikin se ainut varma ratakisa minne olin päättänyt mennä jo edellisenä syksynä. Ubin ensimmäinen oikea ratakilpailu Turku Cup. Ainakin Ubi oli nopeammassa kunnossa kuin viime vuonna samaan aikaan ja sai kaksi kv-aikaa. Sen jälkeen tulikin kahden viikon tauko kilpailuista ja Ubi ei ollut oikein oma itsensä enää Kuninkuusjuoksuissa. Ensimmäinen lähtö oli erittäin tukkoista. Toisessa lähdössä meni jo paremmin ja kv-aika alittui. Nyt sain ohjeeksi, että pitäisi lepuuttaa koiraa.

Lokakuu
Lepuutin Ubia aika paljon ennen Team Race -kilpailua. Väliä edelliseen kilpailuun oli kolme viikkoa. Vain yksi kova juoksu viimeisissä rataharjoituksissa Hyvinkäällä. Team Race kilpailuissa lauantaina Ubi juoksi selkeästi hiipuvat ajat. Ensimmäinen 350m sijoituslähtö oli tosi tukkoisen näköistä. Toinen 280m sijoituslähtö oli parempaa ja aika olisi ollut kesän alussa ennätys.

Kyllä minä tällä hetkellä vedän sen johtopäätöksen, että Ubin kohdalla kehitystä radalla tapahtui elokuun aikana, jolloin tehtiin kolme rankempaa suoritusta viikossa. Uinti sopii Ubille hyvin, koska Ubi ui täysiä. Menee hyvästä vetoharjoittelusta, mutta se ei rasita kroppaa. Elokuun harjoittelu ei kantanut kovinkaan pitkälle, vaan oltaisiin tarvittu syyskuulle ehkä lisää uintia tai pitkiä vetoja. Voi olla, että valmentajan analyysi vielä muuttuu talven aikana.

Ensi vuonna kehitys ei ehkä menekään näin, koska Ubi vanhenee. Nyt periaatteessa oli se Ubin paras ikä. Tämä tekee valmentamisen mielenkiintoiseksi. Nyt valmentaja kyllä epäonnistui suunnitelmassaan, mutta en voi olla pettynyt. Ubi sai radalla 4xsertin ja maastossa 3xsertin, niin onhan se huikea saavutus. Vaikka jotkut halveksivat ratapuolen kv-aikoja turhina, koska kaikkihan sen ajan kuulemma saavuttaa, niin kyllä kv-ajan eteen on kuitenkin töitä tehty. Kun sen sitten saavuttaa, niin kyllä se tyydytystä valmentajalle antaa.
Kai Ylenille olen kiitollinen. Sieltä tuli selkeät ohjeet ja perustelut. Vaikka en ole aivan niin tehnyt, niin olen pystynyt soveltamaan ohjeita Ubille. Kaistulle iso kiitos.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Oi meidän Olaa - se on käynyt nyt ihan ulkomailla! Olimme Helin, Olan, Pikan, Blondin ja Dustyn kanssa viime viikonloppuna näyttelyreissulla Tallinnassa. Ja kuinka tyytyväinen olen pentuuni. Se ei ennakkoon oikein tuntenut yhtäkään mukana olevista koirista, mutta se osasi käyttäytyä suht' mukiinmenevästi ja matka sujui hienosti.
Kun ajattelen, kuinka paljon kaikkea uutta Olalle tuli tällä reissuilla vastaan, niin päätä huimaa. Laivamatkat, siirtymiset hyttiin, hotelliasuminen, kaikki uudet koirat, sisänäyttely (no, tätä vähän harjoiteltiin Whippet-Harrastajien syystapahtumassa) ja kahden näyttelypäivän putki. Kaikki ihan uutta juuri 9 kuukautta täyttäneelle Olalle.
Ja ovat nämä whippetit kyllä ihmeellisiä: meidän neljän koiran uuslauma, jossa oli kaksi narttua ja kaksi urosta, kulki sopuisasti matkassa.
Kiitos Helille hauskasta matkaseurasta ja kaikesta opista, jota sain kahden päivän reissun aikana. Ainakin minulla oli tosi kivaa!
Tuloksellisesti Olan matka oli todellakin opintomatka. Kotiintuomisina ei ollut ruusukkeita eikä himoittuja juniorisertejä. Olipa kuitenkin kaksi erinomaista arvostelua.
Ai niin, olihan meillä kotiintuomisiakin. Sekä Dusty että Blondi valiotuivat reissulla. Sain kunnian esittää Blondin ja oli se vaan hienoa juosta ROP-kehässä sen kanssa!
Tässä Olan arvostelut. Tulokset siis ERI JUK2. Pahoitelut, että launtain arvostelussa on monta kysymysmerkkiä. Kehäsihteerin käsiala oli niin kummallisen pyöreää, että siitä ei ottanut selvää.
Tuomari Kitty Sjong:
"Good head & expression & long lines (?), good (?), correct bite, would like a bit darker eyes. good neck & toppling & underline, good movement, could be a bit stronger, good bones & feet, correct coat texture."
Tuomari Thomas Hehir:

"Correct type & size. Pleasing outline. Good front, neck & shoulder. Good toppling & good rear angulation. Standing covering the grounds. Movement ok both ways."

Kyllä me ennätetiin jopa vanhaan kaupunkiin lenkille.

Hotelli sijaitsi Kalamajan alueella ja oli oikein kelpo. Ola relasi Blondin kanssa.

Sunnuntaina ennätetiin lenkille Kadriorgin puistoon. Hieno ilma ja upea puisto.