perjantai 29. tammikuuta 2016


Iikka 
(Kumpeli Isokari)

28.7.2004-29.1.2016

maanantai 25. tammikuuta 2016

Arthur Pennin loistavassa elokuvassa "Pieni suuri mies" vanha intiaanipäällikkö lähtee vuorille kuolemaan, mutta palaa takaisin leiriin ja tokaisee: "Tänään ei ollut hyvä päivä kuolla." Samalla tavalla kävi meille tänään. Varasin perjantaina Iikkalle sen viimeisen eläinlääkäriajan maanantai-illaksi, niin huonossa kunnossa koira oli. Uusi lääke ei auttanut ja meillä oli vaikeuksia saada sitä sen suuhun. Itkin koko perjantaipäivän, kun olin kotona etätöissä.
Sitten aloimme vähän säätää. Ensin keksimme, miten saimme Iikan syömään hermokipulääkettä. Savulohen kanssa se meni mainiosti alas. Viikonloppuna kävimme paikallisesta savustamosta hakemassa superherkullista tuoretta savukalaa ja nams, nams Iikka nuoli kupin lääkkeineen puhtaaksi. Sitten hieman lisäsimme hermokipulääkkeen määrää ja annoimme sitä koiralle kolme kertaa päivässä aikaisemman kahden kerran sijasta: yksi annos aamulla, yksi päivällä ja yksi yötä vasten. Kas, saimmekin nukkua yöllä vähän pidempiä pätkiä. Iikka herätti meidät ehkä 2–3 kertaa yössä aikaisemman jokatuntisen herätyksen sijaan.
Ja tänään, kun koira piti viedä piikille, se oli loistokunnossa. Pissa tuli ulos, ei sisälle ja koira nukkui rauhallisesti ja ruoka maistui.
Niinpä päätimme yhdessä eläinlääkärin kanssa, että tänään ei ollut Iikan viimeinen päivä.
Nyt katsellaan millaiseksi tilanne kehittyy. On mahdollista, että tämä oli vain yksi hyvä päivä ja jo huomenna mennään jo alamäkeä. Eikä sitä tiedä oliko tuosta meidän "säätämisestä" apua vai mistä tämä hyvä päivä johtuu. Mutta nautitaan nyt tästä. Kyllä siinä elokuvassakin sen intiaanipäällikkö sitten tiesi, kun se oikea päivä tuli. Pidetään peukkuja, että se päivä tulisi vasta muutaman vuoden päästä. Sitä ei tiedä vielä. Mietitään sitä sitten huomenna (ja taas tuli elokuva mieleen, nyt klassikkoelokuvan Tuulen viemää viimeinen repliikki).
Eikä ihme, että päässäni pyörii elokuvarepliikkejä. Melkoista tunteiden vuoristorataa olemme viime päivät eläneet: murheenlaaksosta ilon ihmeeseen.

Pieni Suuri Mies

maanantai 18. tammikuuta 2016

Miten yhteen viikonloppuun voi mahtua niin paljon: iloa, surua, söpöyttä, mukavia tapahtumia, pelkoa ja epätoivoa. Sellainen viikonloppu meillä oli viime viikonloppu. En oikein edes tiedä mistä aloittaisin, joten ehkä etenen ihan kronologisesti.
Lauantaina olimme Ubin ja Svean kanssa Turussa näyttelyssä. Ja olipas taas kivaa. Turussa oli paljon tiimiläisiä, joten juttuseuraa löytyi. Molempien koirien tuomari oli muuttunut, mutta samapa tuo, me olimme pitämässä hauskaa ja oppimassa. Hieman meidän päivää tosin varjosti se, että Iikan pissavaivat vaikuttivat lauantaiaamuna taas pahemmilta. Iikka on syönyt joulusta saakka antibioottia, tulehduskipulääkettä ja virtsaputkea rentouttavaa lääkettä pissavaivoihinsa. Tilanne oli jo parempaan päin, mutta lauantaiaamuna ei pissaa taaskaan tahtonut tulla.
Niinpä päätimme, että Hapa lähti Ubin arvostelun jälkeen takaisin kotiin Iikan luo ja minä jäin Svean kanssa Turkuun. Pummasimme sitten kyydin kotiin Jennalta. Kiitokset siitä.
Molemmat koirat saivat arvosteluksi ERI:n, joten ihan tyytyväisiä olimme näyttelyn saldoon. Tässä arvostelut:
Leif Ragnar Hjort Norjasta sanoi Ubista seuraavaa:
"Utm. typ. Kunde ha ngt mera längd. Välformat huvud. Korrekt bett. Mkt bra vinklar. Kunde önska djupare bräst. Kunde ha ngt mera spänst i muskulatur som skulle ge stabilare rörelser." 
Ja Sveasta Markku Kipinä sanoi näin:
" Hieman kookas, kaunis pitkälinjainen, tasapainoisesti rakentunut narttu. Hyvin kulmautunut, hyvä luusto, raajat. Pitkä syvä rintakehä. Vahva lanne. Hyvä purenta. Riittävän täyt. kuono-osa. Liikkuu hyvällä maatavoittavalla askeleella."
Ilta sujuikin sitten lenkkeillen, sillä pakkanen paukutteli kahtakymmentä ja ulkoilutimme jokaisen koiran erikseen. Näin kenenkään ei tarvitse odotella toista ja palella odotellessaan. Iikan pissavaivat jatkuivat.
Sunnuntaina aamulla Iikka vaikutti jo paremmalta. Tosin yöllä se herätti meidän pariin otteeseen pissalle. Tätä se on tehnyt jo kuukauden verran. Koirat olivat irti. Whippetit juoksivat umpihankijuoksua ja Iikka töpötti omaa vauhtiaan polkua pitkin. Aurinko paistoi ja oli kiva lenkki. Olimme ulkona puolitoista tuntia ja kun tulimme sisälle, Iikka pissasi sisälle. Todella outoa, tätä ei ollut tapahtunut moneen viikkoon. Tilanne kuitenkin rauhoittui ja lähdimme Marille katsomaan pentuja. Ne ovat ihania! Niin söpöjä ja kasvaneet viikossa hurjan paljon.
Kun tulimme kotiin, Iikka oli omituinen. Ajattelimme, että sillä on kakkahätä ja lähdin lenkille sen kanssa. Alkulenkki meni hyvin, mutta pissaa siltä ei tullut enää pisaraakaan. Koira yritti myös kakata, siitä ei tullut mitään. Sitten se sai monen yrityksen jälkeen kakattua - ulvomisen kanssa. Tämän jälkeen se yritti ja yritti epätoivoisesti pissata, mutta mitään ei tullut. Lopulta se ei enää pystynyt kävellä vaan jäi selkä koukussa seisomaan. Ei muuta kuin päivystykseen Vantaalle Aistiin. Siellä Iikka yhdentoista aikaan illalla katetroitiin ja se sai opiaattia. Kotona koira ja Hapa olivat puoli yhden aikaan yöllä.
Tänään kävimme omalla eläinlääkärillä pohtimassa Iikan tilannetta. Se ei ole hyvä. Sen eturauhanen on pieni ja pehmeä, pissaongelmat eivät johdu siitä. Myös virtsarakko näyttää pieneltä ja siistiltä. Kiteitä ei tällä hetkellä ole. Eläinlääkärimme mukaan kaikki viittaa siihen, että ongelma on hermostoperäinen - ja sitä on hankala hoitaa. Kokeilemme nyt hermosärkylääkettä jospa se auttaisi. Mutta epätoivoiselle tämä tuntuu. Voi Iikka-parkaa!

Itse kehittämä värinrgatiivi. Iikka jäätyneellä tiellä.


Ubista on kivaa näyttelyissä. 

Shampanja siskot Turussa näyttelyssä. Svea, Muumi ja Stella.

Iikka

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pakkanen paukkuu nurkissa, mutta se ei koiria haittaa. Ei varsinkaan Sveaa, joka osaa nopeasti käydä pissalla ja kakalla - ja sitten kiireesti sisään. Pojilla on vähän hankalampaa, kun ulkona olisi kiva kävellä, mutta varpaat jäätyy. Niitä hyviä tossuja ei ole vieläkään siis löytynyt. Eivät suostu kävelemään noissa kaupan tossuissa meidän koirat.
Jonkinlainen uudenvuodenlupauskin pitäisi varmaan tehdä. Otan mallia Sveasta ja yritän olla rennompi. Ei aina tarvitse spennata ja pohtia niin tarkasti huomista, eikä varsinkaa murehtia murheita, joita ei ehkä tulekaan vastaan. Ubi ei kakannut illalla, no, se kakkaa sitten aamulla - tai pyytää yöllä ulos. Asia hoituu ennemmin tai myöhemmin.
Asiasta kolmanteen. Pääsimme sunnuntaina katsomaan Marille Muusan pentuja. Voi hyvänen aika, millaisia herttaisia patukoita. Ja sydämen vei myös mammakoira. Se tervehti meidät suukkosilla ja antoi huoletta meidän tutkia ja sylitellä pentuja. Se oli todella rento, ystävällinen ja murheeton. Aivan supertapaus.







perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi vastaanotettiin taas erittäin rauhallisesti. Siuntion kunnan 555 juhlavuosi päättyi ja sen kunniaksi ammuttiin raketteja jo klo 19:00. Matkaa meille on ammuntapaikalta n. 3 km ja pauke kuului meille sisälle sen verran, että Ubi alkoi kuunnella jytinää. Ääni oli ilmeisesti sen verran erilaista, niin se aiheutti Ubissa kiinnostusta. Mikää muu pauke ei sitten koiria kiinnostanut. Oltiin päivällä kävelty kolme tuntia lenkkejä, joten oltiin kaikki aika väsyneitä illalla.

Tänään testailin vähän salamoilla kuvaamista. Hauskaa. Taustat täytyy saada vielä kuntoon, niin sitten alkaa näyttää jo hyvältä. Tämä on jo paljon sanottu omista kuvista.



Ubi on helppo kuvattava, mutta Ubi halusi myös leluja kuvaan mukaan



Iikka on vaikea kuvata, koska aina kun Iikalta pyytä jotain, niis se luulee,
 että nyt kammataan tai trimmataan ja Iikka yrittää kadota jonnekin.
Herkkupaloilla assistentti sai Iikan poseeraamaan.