On taas venähtänyt liian pitkä aika blogin päivittämisestä. Taatusti ei muista kaikkea.
Svea on nykyään mummo-koira. Kovasti vanhentunut. Jättäisi mielellään kaikki lenkit väliin. Illalla haluaa vain rapsutuksia. Jos niitä ei saa, niin moottori käynnistyy ja alkaa hirveä sohvatyynyjen kapsutus. Välillä kyljellään maaten kapsuttaa selkänojaa niin, ettei televisiosta mitään kuule. Hassu mummo. Terveysasioissa ei mitään ihmeempää. Propalinia söi ja se on toiminut. Sen maku ei enää niin haittaa. Vaihdettiin silti Caniphedrin pilleriin mitä kokeillaan. Meillä oli ripulikierre jossain vaiheessa ja Sveakin siitä kärsi, mutta siitä oli jo toukokuun päivityksessä. Sieltä saadut tropit toimivat ja mummo toipui. Joskus kun muita ei ole lähellä, saattaa Svea ottaa lelun ja alkaa sillä leikkiä.
Ubista ei mitään ihmeempää kerrottavaa. Kesällä kuitenkin valioitui veteraanivalioksi. Paappakoiraksi sitä kutsutaan. Lupasin Ubille ratasuoralla juoksun 10v lahjaksi. Sen lunastaminen venyi, mutta onneksi saatiin se tehtyä. Ubi oli aivan liekeissä, mutta pettynyt ilme paistoi kasvoilta, kun sai juosta vain maalisuoran 480m kopeilta. No pupu sai silti kyytiä vanhaan malliin. Ubi on aina ollut äänekäs, mutta nyt iän myötä tuntuu, että äänen käyttö on vain lisääntynyt. Vaatii kaikkea äänekkäästi.
Terhi kirjoitti FB:n hienon tarinan Olasta, joten laitan sen tähän.
Ola eli Besties Zephyr the West Wind sai neljä ensimmäistä cacibia yllättävän helposti. Kävimme tammikuussa 2019 Kaunasin kv-näyttelyissä ja Ola oli siellä molempina päivinä hienosti vsp. Niinpä Liettuasta tuli heti ensimmäisellä yrittämällä kaksi cacibia. Seuraavaksi kävimme kevättalvella Tallinnan näyttelyssä, mutta sieltä Ola sai "vain" vara-cacibin, kun se oli PU2.
Seuraava yritys oli elokuussa Luigessa ja sieltä tulikin jättipotti, kun Ola oli ensimmäisenä päivänä ROP ja toisena VSP. Näin myös Virosta oli kaksi cacibia plakkarissa.
Seuraavaksi oli suunnitelmissa Riian kv-näyttely, mutta tuli korona ja reissut toisensa jälkeen peruuntuivat.
Ja sitten kesällä 2022 tapahtui jotakin ikävää. Ola liukastui sisällä, kaatui eikä päässyt itsenäisesti enää ylös. Tuen avulla saimme sen seisomaan, mutta takajalat eivät kunnolla toimineet. Hiljalleen se palautui, mutta käveli hyvin hitaasti. Veimme sen Aistiin ja neurologi totesi sillä hidastuneen asentotuntoaistin oikeassa takajalassa. Erotusdiagnoosi oli välilevytyrä ja pehmytkudosvammat.
Pikkuhiljaa Ola alkoi liikkua paremmin, mutta edelleen se raahasi oikeaa takajalkaa. Halusimme kuntouttaa sitä ja aloitin sen kanssa aktiivisen koirajumpan. KoiraKumpulan koirajumpassa saimme todella hyviä vinkkejä erityisesti takajalkojen vahvistamiseen. Jumppasimme koko syksyn ja Olan liike parani koko ajan. Raahaaminen muuttui pieneksi pompotukseksi ja pikkuhiljaa sekin jäi pois.
Todella ihanaa oli se, että Ola itse innostui jumppaharjoituksista. Se meni aina ihan häntä tötteröllä jumppaamaan ja teki erilaisia liikkeitä iloisena.
Kävimme jumpassa säännöllisesti koko syksyn ja talven. Ola oli iloinen harrastaja ja liike saatiin kuntoon. Olin niin iloinen.
Tästä innostuneena uskalsin kokeilla Olan kanssa näyttelyjä vielä kerran ja niinpä lähdimme kv-näyttelyyn Riiaan. Ihmeellistä menestystä ei tullut, mutta Ola sai kuitenkin liiketuomareina tunnetuilta tuomareilta molempina päivinä SA:n. Ola sai myös Latvian sertin, mutta en ole saanut aikaiseksi anoa sille Latvian valion titteliä.
Samaan aikaan KoiraKumpulan kurssivalikoimiin tuli Koiranäyttelyt 2.0 -kurssi. Ajattelin, että veisin Pojun sinne, mutta Helin innostamana aloitinkin kurssin Olan kanssa. Ja olipa mielenkiintoinen ja hyvä kurssi. Erjalta sain kullanarvoisia vinkkejä ja ohjeita, miten Olan voisi esittää paremmin. Asetimme kurssin tavoitteeksi sen viimeisen cacibin.
Niinpä kesäkuussa lähdimme vielä kerran kokeilemaan cacibia Latviasta. Ensimmäisenä päivänä Ola ei saanut edes SA:ta, mutta sunnuntaina se olikin PU2 ja sai vara-cacibin. Paras uros -palkintorivissä en tiennyt, että PU1 oli jo C.I.B, mutta olin silti iloinen Olan hienosta sijoituksesta. Ihmettelin, kun muut rivissä innolla onnittelivat meitä ja vasta sitten tajusin, että Olan vara-cacib muuttuisikin cacibiksi. Voi sitä onnen tunnetta.
Ihana OIa sai vihdoin erilaisten vaikeuksien jälkeen hienon tittelin!
Kaiken parasta oli kuitenkin se, että tittelin lisäksi olimme saavuttaneet todella paljon kaikenlaista hienompaa. Ensinnäkin olimme saanet koiran trauman jälkeen kuntoutettua, toiseksi keksimme Olan kanssa uuden kivan harrastuksen jumpassa ja kolmanneksi sain ihan valtavasti uusia näkökulmia sekä Olasta että koiraharrastuksesta.
Kiitos kaiken tämän saavuttamisesta kuuluu Helille, jonka kanssa olen reissannut paljon ja joka innosti minua jatkamaan Olan kanssa, Elisalle, joka lähti kanssani Riiaan kesäkuussa, Marille, joka on Olan kasvattaja, KoiraKumpulan Erjalle, joka avasi ihan uudenlaisia juttuja minun ja Olan harrastamisessa, sekä tietysti Harrille, jonka kanssa yhdessä tämä kaikki tehtiin. 💖
 |
| Ola Virossa kesällä 2019, kuva Heli Poikonen |
Tikon terveys on ollut vähän huonolla jamalla. Tikon kanssa käytiin radalla harjoittelemassa ja yksi kisakin juostiin. Minulla alkoi taas mielenkiinto heräämään ratakisoja kohtaan, kun kaikki meni niin hyvin. Suunnittelin jo talveksi harjoittelua, mutta kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Tikolla on ilmeisesti epilepsia, joten jätetään kilpaileminen. Tiko sai keväällä jo yhden kohtauksen. Kerrottiin siitä Annelle ja saatiin kuulla, että samaa oli muutamalla muullakin sisaruksella. No kesä kuitenkin meni rataharjoituksissa ja juuri ennen viimeistä ratakisaa, minne olin ajatellut Tikon ilmoittaa, tuli toinen kohtaus. Oltiin tulossa lenkiltä ja tulin hiljakseen pihapolkua talolle Svean kanssa, kun vastaan juoksee Tiko aivan oudossa asennossa. Pää vasemmalle kallellaan ja tassut huitovat miten sattuu. Luulin, että jotain on kiinni Tikossa ja nappasin Tikon kiinni. Heti tajusin, että jokin kohtaus menossa. Tiko syliin ja sisälle ja pyysin Terhin ottamaan kohtauksen videolle. Vaikea sanoa kauanko kohtaus kesti, mutta alle 15 minuuttia kaiken kaikkiaan. Sitten koira on taas normaali. Ehkä väsynyt. Annelle viestiä ja video. Anne olikin sitten näyttänyt Tikon videota ja yhden sisaruksen videota eläinlääkäreille ja kaikki sanovat, että selvä epilepsia. Yksi Tikon siskoista saa nyt estolääkitystä, mutta me mennään vielä ilman, koska kohtaukset ovat lieviä ja hyvin harvoin. Mutta tämän kanssa mennään päivä kerrallaan. Tiko oli myös kovassa ripulissa mikä ei meinannut helpottaa. Eläinlääkäristä saatiin taas paremmat lääkkeet ja toipuminen alkoi heti. Giardiaa epäiltiin myös, kun kaikilla on ollut ripulia pitkin vuotta. Tikosta saatiin ulostenäyte, mutta giardiaa ei onneksi löytynyt. Kaikesta huolimatta Tiko on hassu oma itsensä. Ai niin. Kauriit ovat saaneet pihalla Tikolta kyytiä. Ihmettelin yksi aamu, kun Tiko jäi seisomaan talon nurkalle. Menin Tikon luokse ja sitten minäkin kuulin, että joku kävelee pimeässä hangella. Olin varma, että se on kauris ja se kävelee naapurin puolella aidan takana. Yllätys olikin suuri, kun huomasin pensaiden takaa ilmestyvän kauriin meidän puolella ja tulee meitä kohti. Etäisyyttä kymmenen metriä. Tiko ampui saman tien kauriin perään ja näin niiden juoksevan peräperää alapihalla. Olin varma, että Tiko menee kauriin perässä kauas. Onneksi oli aikainen aamu ja ei liikennettä, mutta silti annoin suloisen ääneni kantaa juosten niiden perässä. En nähnyt Tikoa enkä kaurista. Seurasin jälkiä ja näin onneksi Tikon jääneen meidän puolelle, mutta en vaan erottanut kuusiaitaa vasten. Helpotus oli suuri. Sulosointuinen ääneni oli tehonnut Tikoon. Kiitin Tikoa vuolaasti, kun ei ollut hypännyt aidan yli kauriin perässä. Ei se aita olisi Tikoa pidellyt. Kaurista en nähnyt missään.
Pojusta tuli isä joulun aikaan. 2 tyttöä ja 3 poikaa syntyi. Meidän kakara on isä. Pojua on kyselty astutukseen ulkomaita myöten, mutta kyselyn asteelle toistaiseksi jäänyt. Pojun ja Terhin tekemiset on siis huomattu. On Poju tänäkin vuonna pärjännyt näyttelyissä todella hyvin. Meinasin kirjoittaa, että ei Poju ole paljoa näyttelyissä käynyt, mutta on niitä silti kymmenen koko vuodelta. 4 kertaa paras uros ja aina laatuarvostelussa erinomainen. Nämä siis kotimaassa ja on Terhi käynyt myös ulkomailla. Se, että heti ensimmäisessä näyttelyssä Ruotsissa tuli Ruotsin valioksi, on aika uskomatonta. Tietysti kansainvälisen muotovalion tittelin saavuttaminen ja sen virallistaminen kolmevuotislahjaksi oli käsittämätön saavutus. Ei meillä koskaan ole tällaista ollut. Näyttelyt edellä tähän vuoteen lähdettiin, joten Pojua ei ole harjoitettu juoksemista varten. Vaikka Poju ei ollut millään lailla kunnossa keväällä, niin ilmoitin Pojun maastoderbyyn, koska se on vain kerran eläessä. Sopivissa väleissä sitten ilmoitin Pojun maastokisoihin. Kuusi maastokisaakin tuli vuoteen ja yhdestä serti. Hyvin lähelle serti-pisteitä koko ajan. Hiton hienosti. Sillä tuntuu, että uroksissa varsinkin, ei niin paljoa enää käy näyttelylinjaisia maastokisoissa, mutta toki enemmän kuin ratakisoissa. Pojulle maastokisoissa usein sattui juuri se ratalinjainen pariksi ja epäilen sen verottavan Pojun pisteitä, kun on aina vähän jäljessä. Käytiin myös Pojun kanssa rataharjoituksissa koko kesän säiden niin salliessa ja yhden ratakisankin Poju juoksi. Sen juostuaan tuli täyteen Whippet-Harrastajien vaatimukset Kaunis juoksija -titteliin. Eli Pojun kanssa on harrastettu ja hyvä harrastuskoira on ollutkin.
 |
| Saana-äiti ja viisi pentua, kuva Tiina Luhtala |
