sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sateinen aamupäivä oli tarkoitus viettää tulostamalla kuvia. Ubi päätti toisin. Ubi halusi jotain. Se vain makasi ja vikisi. Ilmeisesti oli tylsää. Terhi jo viihdytti kerran koiraa ja heti kohta aloitti vikinän uudestaan. Joten tulostaminen sikseen ja minä aloitin Ubin viihdyttämisen villasukkapainilla. Käsi villasukkaan ja sänkyyn. Ubi tulee perässä, käy ranteeseen kiinni. Siinä sitten nuhjattiin, kunnes Ubi rojahti kylkeeni kiinni ja laittoi päänsä käsivarrelleni ja alkoi nukkumaan. En voinut muuta kuin ottaa kirjan ja alkaa lukemaan, ja sitten minäkin nukahdin. Terhi sitten herätti ja pyysi lämpimälle amerikkalaiselle omenapiirakalle. Siis oikeasti, eikä mihinkään teinielokuva-asioille.

Sain minä sitten tulostettuakin kuvia. Kuvia on kyllä hienoa katsella tulostettuna. Varsinkin, kun kuvat on vuoden takaa Ubista.


Illalla kävimme Vantaalla agility-harjoituksissa. 



Iikan korva lurpattaa enemmän.

Ubi on heti portilla, kun Terhi tulee kotia

Ubi tarkistaa Iikan kaivaman kuopan