lauantai 12. joulukuuta 2015

Winneri- ja Voittaja-näyttelyt Helsingin messukeskuksessa on klassikko, jota en osaa ohittaa. En vaikka koirani eivät ole voittaja-aineista. Niinpä tänäkin vuonna vietimme Messarissa sekä lauantain ja sunnuntain. Ja vaikka omaa menestystä ei tullutkaan, oli taas kiva katsella hienoja koiria ja tavata uusia sekä vanhoja tuttuja. Messaroinnissa (kiitos Katarinna, uuden verbin keksimisestä) on vaan sitä jotakin.
Meillä messari meni siis tasapaksusti. Koirat saivat omannäköisensä arvostelut ja esittäjä oli lauantaina tyytyväinen Ubin esittämiseen, mutta tyytymätön Svean esittämiseen. Sunnuntaina taas Ubia ei huvittanut kehässä lainkaan ja Mari ystävällisesti esittikin sitten Svean. Kiitokset siitä.
Vaan se on kyllä sanottava, että whippetien kanssa on mukavaa olla isossakin sisänäyttelyssä. Ne osaavat kulkea kivasti melkoisen koirajoukon keskellä eivätkä ärise eivätkä purise. Kiitokset myös Lauralle, joka toimi taas "perinteiseen" tapaan kenneltyttönä.
Ubi taisi nauttia enemmän näyttelyssä kehänlaidalla saamistaan rapsutuksista ja muiden koirien tapaamisesta. No, sosiaalisen koiran "kiitos" isosta näytelystä saatiin sitten tänään, kun Ubi alkoi ihan tosissaan vetää "vintille" eli sai useita reverse sneezing -kohtauksia. Diagnoosina nenäpunkki (oletettavasti Messari-tuliaisena) ja koko laumalle Strongholdia niskaan.

Ja tässä arvostelut. Ensin Ubi:

lauantai & Tuula Plathan ERI AVK4
"Sopusuhtainen kooltaan. Alaleuka voisi olla hivenen voimakkaampi, muuten kaunis pää. Jalo kaula. Oikea ylälinja rodulle. Rungon tulee täyttyä ja rintakehän syventyä. Hyvä takaosa ja häntä. Liikkuu varsin tasapainoisesti."

sunnuntai & Gavin Robertson EH

"Good skull, too narrow in muzzle. Eyes too full. Steep on shoulder. Too flat in back. Good length of rib. Very good feet. Correct size. Moderate rear. Poor carriage on the move. Needs more fill in front."

Ja sitten Svea:
lauantai & Tuula Plathan ERI
"Hyvässä lihaskunnossa esitetty narttu, jolla tyylikkäät ääriviivat. Alaleuka voisi olla hivenen voimakkaampi, muuten kaunis pää. Varsin hyvin rakentunut. Saisi esiintyä vapautuneemmin, ja odotin maatavoittavampaa liikettä tällä rakenteella. Pöydällä läpikäytynä kuitenkin varsin tasapainoinen narttu."

sunnuntai & Gavin Robertson ERI AVK2

"Flat skull. Little fine in undertow. Long neck. Out at elbow. Would prefer a bit more depth of chest. Good back. Strong rear. Very nice feet. Firm condition. Good breed type. Just prefer a slightly better front."