Talvi oli huono juoksuttaa koiria, kun sitä lunta ei tullut. Kynnen juuresta oli varpaat auki aika pian karhealla jäisellä hangella. Tästä syystä me käytiin Ubin kanssa ahkerasti uimassa. Se uimala, missä kävimme, joutui sulkemaan ovensa maaliskuun lopussa, joten uiminen jäi vajaaksi suunnitellusta. Vielä kun kevät oli sitten kylmä, niin juoksuttaminen oli hankalaa, koska vähäiset jäiset lumet vaan pysyivät maassa. Kun maa oli vähän kuivunut, niin tarkoituksena oli vetää pitkiä vetoja, mutta ne jäivät kokonaan pois. Muutama monttuilureissu kyllä tehtiin, mutta Ubi ei oikein syty niissä. Kuitenkin olin näkevinään mukavia merkkejä Ubin menossa. Talvimaastoissa käytiin kisailemassa, mutta Ubilla oli siellä aivan omat kuviot. Tämä intoilu talvimaastoissa sai minut sitten tittelinkipeänä tekemään ehkä kuitenkin väärän päätöksen. Ubi juoksi kolme maastokisaa toukokuussa peräkkäisinä viikonloppuina. Käytännössä kahden viikon sisällä kolme maastokisaa. Tarkoituksena, että intoilu vähenisi ja koira juoksisi paremmin. Näinhän siinä kyllä kävi. Valioitumiseen tarvittava serti tuli jo vappuvipellyksessä, joten olisi voinut peruuttaa loput kisat, mutta niin ei tehty. Viimeisenä olleeseen Suomi Cup -kisaan mentiin, koska ei Ubi todennäköisesti enää koskaan sinne pääse. Siellä Ubin finaalijuoksu olikin kaikista paras. Koska maastokisoja oli joka viikonloppu, niin en tehnyt Ubin kanssa yhtään mitään harjoitteita tuossa välissä, vaan annoin toipua. Sitten tulikin ensimmäiset ratakilpailut ilman ensimmäistäkään rataharjoitusta. Siellä kello oli armoton ja olin kyllä ihmeissäni. Valmentaja rupesi analysoimaan ja laitoin kaiken maastokisojen syyksi. Olen edelleen sitä mieltä. Tuossa kohdin olisi pitänyt vetää kovavauhtisia vetoja ja lyhentää matkaa kesäkuuhun mennessä. Maastokisoissa mennään liian hapoille ja se syö nopeutta. Ajattelin myös, että kyllä se vauhti juoksemalla sieltä tulee, jos on tullakseen. En ajatellut mitään lepoa. Ei me niin paljoa oltu harjoiteltu. Sitten yhtäkkiä heinäkuussa muutamassa päivässä Ubi juoksi samalla radalla saman matkan puoli sekuntia nopeampaa. Nyt alkoi – jo kerran haudattu – viimeinen serti toive nostaa taas päätään tittelinkipeään mieleen ja ilmoitin Ubin 480m matkoille muutamassa kisassa. No, niissäkin oli yli puolen sekunnin parannuksia kuukauden takaiseen, mutta kisat olivat niin tasaisia, että jäi kv-aika saavuttamatta ja se johtui lähinnä Ubin tavasta juosta. Ne olivat silti hyviä kisoja. Hyvinkäällä harjoituksissa ajat olivat koko ajan hyviä, joten odotin Turku Cup -kilpailua. Heinäkuussa oltiin Turussa kilpailemassa, mutta silloin rata vaikutti erittäin pehmoiselta, joten ajat oli kauttaaltaan melko huonoja. Ennen Turku Cuppia seurasin säätiloja ja varsinkin saderintamia, että miten ne menevät Turun yli. Heti paikan päälle saavuttua katsoin rataa ja se vaikutti hyvältä, mitä se sitten olikin. Ubi juoksi hyvän ajan ja sai viidennen ratasertinsä. Nyt kun Ubi valioitui radalle, niin mieli tyhjeni kokonaan. Mitäs me nyt tehdään? No, kausi loppuun ja kohti kunkkuja, missä minusta Ubi juoksikin alkuerät mallikkaasti. Loppukausi pelasti kauden. Ubi alkoi olla omalla mittapuullaan hyvässä kunnossa. Kaksi pientä parannusta 280m matkalla omaan ennätykseensä tänä vuonna ei tietysti paljoa ole, mutta edes ne ja se riittää minulle.
Muutama asia, mitä olen pohtinut Ubin juoksemisesta: Ubilla on tapana mennä ohi vasta loppusuoralla eli loppukiri on hyvä. Tälläisiä kisoja ei montaa ollut. Loppukiri jää tulematta, jos kilpakumppania ei ole sopivasti edessä. Jos ero on huima, niin silloin sitä ei tule. Vaikka Ubin lähtökiihdytys ei ole hyvä, niin on se parempi kuin viime vuonna. Kertun videoista myös huomaa, että muut jatkaa kiihdyttämistä, kun Ubi on jo maksimissa. Ero syntyy yhtäkkiä. Ubin vauhtikestävyys on kyllä hyvä, mutta maksimivauhti ei.
Mitä sitten tulevaisuudessa? Kovasti tekisi mieli ratalinjaista whippettiä, mutta olen ajatellut, että ongelmana olen minä. En minä osaa valmentaa. Jos yhtäkkiä saan koiran, joka on sekunnin Ubia nopeampi, niin en minä voi tietää olenko tehnyt asiat hyvin. Ubi on minun mittarini tällä hetkellä. Olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että valmennan valmentajaa eli itseäni. Ei Ubi enää montaa vuotta kilpaile ja ajattelin jo, että ensivuonna kilpaillaan muutenkin vähemmän. Jo siitä tulee vähennystä, että en maastokilpailuja juoksuta (ehkä talvimaastot ja wh:n maastomestaruus). Sitä pelkoa ei kyllä ole, että valmentaisin Ubia liikaa. Siihen minä olen liian laiska. Kyllä minä silti seuraan, mitä penturintamalla tapahtuu. Jossain vaiheessa pitää se pentu ottaa kasvamaan, jos aikoo ratajuoksuharrastusta jatkaa. Tietysti onhan meillä Ola vielä kasvamassa. Toivottavasti saadaan Olasta etanalähtöihin menijä. Tällähetkellä se on toivotaan toivotaan -asia.
Kertun kuvaama video Team Race lähdöistä 280m. Ubi valkoisella. Kiitos taas Kerttu hienoista videoista.
 |
| Team Race sijoituslähtö. Kuva Jenna Tähtinen |
