Ubi-whippet

Reissumies Ola oli taas matkoilla. Tällä kertaa maastokisoissa Virossa. Se olikin jännä juttu. Jännäksi sen teki se, että Olahan ei ole kisannut vielä kertaakaan maastossa. Viime kesänä emme sitä halunneet kisauttaa, kun vaikutti, että se oli turhan innostunut parista. Tänä kesänä tekemämme testin perusteella uskaltauduin lähtemään sen kanssa kisaamaan. Ja heti kv-kisaan Viroon.
Täytyy sanoa, että päätös oli oikea. Ilmoitin Olan "täytekoiraksi", jotta kisaan saatiin tarpeeksi koiria. Päätavoite oli saada Almalle se viimeinen cacil, jotta se saavuttaisi kansainvälisen maastovalion tittelin. Sitä varten kisaan tarvittiin ainakin kuusi koiraa.
Olan kanssa minulla ei ollut muita tavoitteita kuin saada koiralle siisti juoksu. Jännityskerrointa lisäsi myös se, että minä olen kisauttajana ihan nolla. Hapa on hoitanut koirien juoksupuolen, minä näyttelyt ja muut hupailut. Olen nyt tänä kesänä harjoitellut Olan kopittamista radalla ja se on ollut kyllä niin helppoa, että uskoin selviäväni lähettämisestä kunnialla. Ja jos vielä vähän jännitysmomenttia haetaan, niin sitä toi se, että Hapan polvi leikattiin maanataina ja olin lähdössä Olan kanssa reissuun seuraavana lauantaina.
No, Hapan polvi parani leikkauksesta pikavauhtia, joten reissuun lähdettiin.
Koska olimme vain yhden yön Virossa, olin etsinyt Tallinnasta eläinlääkäriaseman, jonne suuntasimme heti suoraan laivalta antamaan ekinokkimadotukset. Klinikka löytyi helposti ja siellä madotus hoitu hyvin. Kyseinen asema on auki joka päivä kello yhdeksään, joten se kannattaa laittaa muistiin, jos joskus vaistaisuudessakin tarvitsee samankaltaista palvelua.
Tällä kertaa meidän Airbnb-majoitus EI ollut ihan nappi. Se oli aika kamala, homeen hajuinen murju. Onneksi meidän ei tarvinnut viihtyä siellä kovin montaa tuntia. No, lakanat olivat puhtaat ja mökin yläkerrassa sijainnut makkari suht siisti, joten muutama tunti tuli nukuttuakin. Koirat kyllä nukkuivat hyvin. Ympäristö on hiljainen ja rauhallinen.
Aamulla sitten kohti kisapaikkaa, joka sijaitsi noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Parkkipaikka oli paikallisella juna-asemalla ja kisarata oli junaradan ja maantien välissä sijaitsevalla pellolla. Pellolla kasvoi aika pitkää, vähän apilaa muistuttavaa kasvia. Hyvää oli se, että pellon pohja vaikutti melko pehmeältä ja huonoa se, että kasvusto oli aika pitkä. Jännitti, että tuleeko Olalle ensikertailaisena heti hukka.
Normiwhippetejä oli kisassa kaikkiaan seitsemän. Niinpä meillä varakoirana olleen Mokan ei tarvinnut tällä kertaa juosta. Arvonnassa kävi niin, että Ola ja Alma juoksivat parina. Ola oli kisapaikalla todella cool, mutta kyllä sen sydän alkoi tykyttää, kun se lähdössä tajusi, mistä oli kyse. Hienosti poika lähti vieheen perään eikä se välittänyt paristaan mitään. Minun silmään se jossakin pidemmässä kohtaa vähän pomppi eli etsi viehettä, mutta hyvin se tuli loppuun asti eikä sen kunto todellakaan loppunut kesken. Olin niin tyytyväinen. Pisteitä Ola sai 238 ja se oli alkuerän jälkeen neljäs.
Jäähdyttelyn ja nesteytyksen jälkeen viemme koirat autoon. Ola pisti pään peiton alle ja nukahti. Se ei todellakaan hötkyillyt eikä välittänyt kisapaikan äänistä mitään. Ihmettelinkin Jennalle, että onkohan tuo koira finaalijuoksussakin ihan unessa. Kun otin sen autosta, se ravisteli itsensä ja alkoi heti ryhdikkäästi ja innolla seurata tapahtumia. Niin mainio kisakoira!
Koska Alma oli alkuerän jälkeen kolmas, Ola ja Alma juoksivat parina myös finaalin. Finaali alkoi pitkällä vauhtisuoralla ja sen jälkeen tiukalla kurvilla. Siinä Olalla meni pitkäksi ja se paukkasi suoraan pitkään karheikkoon. Se ei kuitenkaan lannistunut, vaan pääsi nopeasti taas mukaan kisaan ja jahtaamaan viehettä. Ajaessaan se haukkui hienosti ajohaukkua ja kun näin sen ilmeen sen lähestyessä loppusuoraan, se näytti todella onnelliselta koiralta. Onnellinen olin kyllä minäkin. Ola juoksi oikein mainosti tämän  kisan. Niin hienoa!
Finaalista Ola sai mainiot pisteet ja sen kokonaispistemäärä oli 490 pistettä. Se oli kisan neljäs ja koska Virossa jaetaan sertit koiramäärän mukaan eli Suomen vanhoilla säännöillä, me emme saaneet ruusukkeita kotiintuomisiksi. Mutta meidän tavoite täyttyi moninkertaisesti. Joskus voi olla niin tyytyväinen ihan vaan siihen, että koira juoksee puhtaasti. Hieno Ola!
Meidän päivän kruunasi se, että Alma-tyttö paineli finaalin niin hienosti, että voitti koko kisan! Se juoksi 510 pistettä ja sai cacilin. Näin Jenna voi hakea Almalle kansainvälisen valion titteliä. Niin siistiä!
Reissu oli siis nappisuoritus kaikin puolin (no se mökki oli vähän karu). Näin ensikertalaisena ja vähän kisaa jännittäneenä voin suositella Virossa kisaamista. Meno  kisapaikalla oli rentoa ja iloista. Se vähensi ainakin minun jännitystä. Sinne vaan kokeilemaan!

 Kiitos Jennalle, Almalle ja Mokalle reissuseurasta. Kiitos Jennalle myös siitä, että uskalsi ottaa Olan ja minut kisaan mukaan ja kannusti minua lähtemään kokeilemaan kisaamista. Oli se vaan hienoa! On meillä upeat koirat ja mahtava tiimi!

Joo, tällainen majoitus tällä kertaa. Onneksi koirat viihtyivät.

Alman kankku oli Olan mielestä oikein hyvä tyyny.