Meidän harrastevuosi lepäsi Tikon ja Pojun hartioilla. Se, että Kennelliitto muutti näyttelysääntöjä täksi vuodeksi, aiheutti Ubille muutaman ylimääräisen näyttelykäynnin ja ison yllätyksen.
Ubille taisi olla ainut suunnitelma Whippet-Harrastajien erikoisnäyttely veteraaniluokassa ja Virossa veteraanititteliä kokeilemassa. Sitten tulikin Suomeen myös veteraanititteli näyttelyihin ja Terhi päätti kokeilla muutamissa näyttelyissä kuinka käy. Näyttelyt olivat pieniä 10 ryhmän näyttelyjä ja Ubin saadessa veteraanisertin päätti Terhi jatkaa näyttelyissä käyntiä Ubin kanssa ja sitten tulikin iso pommi. Ubi oli näyttelyn paras uros saaden veteraanisertin lisäksi sertin ja samalla valioitui Suomeen. Ubilta jäi veteraanimuotovalio titteli saamatta, mutta iloiten otettiin vastaan Suomen muotovalio-titteli. Melkoinen yllätysten Ubi. Ubi oli myös isänä Mistyq-kenneliin. Ubilla on nyt 16 kpl jälkeläisiä.
Svea ja Ola ovat molemmat oloneuvoksia ja molemmilla oli terveysongelmia, niin kuin aikaisemmin kirjoitin. Ola pääsi terveysongelmien takia Terhin kanssa koirajumppaan. En tiedä saiko Terhi enemmän jumppaa kuin Ola, mutta Olalle teki hyvää jumppa. Olan koko olemus on ollut parempi. Aikaisemmin vaivannut takajalkojen liike on paljon parempi. Tätä jumppaa yritetään jatkaa. Svea taas alkaa olemaan mummo-koira. Svea saa viettää vanhuuttaan parhaaksi katsomalla tavalla tai ainakin melkein. Välillä joutuu pakosta ottaa mukaan lenkille, missä Svea kuitenkin reippaasti kävelee. Aika usein irti.
Haaveilin, että Tiko saataisiin uudelleen mittauksessa normikorkuiseksi ja parempiin lähtöihin radalla. Tämä olikin sitten ainoa asia mikä meni haaveiden mukaan ja sen takia oli enemmän odotuksia ratakaudelle ja lisäksi maastoihin. Kauden 2021 viimeiset ja Tikon kohdalla ainoat maastokisat menivät niin hyvin, että olin ajatellut maastokisoja Tikolle enemmänkin. Kevään maastokisat menivät sitten plörinäksi säiden takia ja Tikon maastokisojen aloitus tälle kaudelle siirtyi. Olimme viikoittain käyneet maneesissa juoksuttamassa koiria. En osannut tulkita Tikon tilannetta oikein. Ensimmäisistä ratakisoista tulikin sitten diski toisesta lähdöstä. Tätä toista lähtöä ei olisi pitänyt juosta. Helppo jälkikäteen kirjoittaa. Tampereelta oli pitkä matka ajella kotiin ja miettiä mitä nyt oikein tapahtui. Sen tuossa ajellessa tajusin, että Tikolla ei ole hirveetä viettiä vieheeseen. Kyllä Tiko yksin viehettä retuuttaa, mutta jo mukana oleva kaveri on mielenkiintoisempi kuin viehe. Tämä sai sitten vahvistuksen, kun vein Tikon maastokisoihin Äänekoskelle. Tikosta lähdön kilpakaveri oli mielenkiintoisempi kuin viehe. Paljon mielenkiintoisempi. Nyt oli vieläkin pitempi matka ajella kotia ja miettiä mitä ihmettä olen tehnyt väärin. Seuraava asiat on minulta "törkeätä", mutta koin valtaisan helpotuksen, kun Tikon siskot saivat diskit maastokisoissa. Asia painoi minua kovin ja nyt kun siskot diskattiin, niin olin helpottunut, että ei ne Tikon diskit pelkästään minusta taidakaan johtua. Olihan se jo tiedossa Tikoa ottaessa, että Tikon isä oli ottanut diskejä maastossa, mutta ei yhtään radalla. En Tikoa edes maastoon ajatellut, mutta silti kokeiltiin. Näiden tapahtumien takia jätin Tikon kilpailuttamisen ja ajattelin yrittää lisätä viehevarmuutta. Leikin Tikon kanssa räteillä ja aina meni hyvin, kun oltiin kahdestaan. Muutaman kerran otin mukaan kaikki muut paitsi Pojun ja silloin viehevarmuus katoaa. Kaikilla muilla on katse terävänä vieheeseen, mutta Tikoa häiritsee muut ympärillä. En tiedä olenko ajatukseni kanssa yhtään edes jyvällä. Ensikaudesta en tiedä vielä mitään. En suunnittele mitään.
Poju oli otettu lähinnä näyttelyharrastus mielessä. Juoksuhommat piti hoitaa Tikon kanssa. Nyt taitaa käydä niin, että Poju joutuu ottamaan myös juoksuhommat hoitaakseen. Joka tapauksessa Poju ylitti näyttelyodotukset. Kausi meni niin hienosti, että Poju oli Whippet-Harrastajien urosten vuoden näyttelykoiralistoilla kuudes. Eikä Poju käynyt koko vuoden aikana suomessa kuin seitsemässä näyttelyssä. Upea suoritus Pojulta ja Terhiltä. Lisäksi Terhi kävi Baltiassa muutaman kerran ja Poju sai sieltä muutaman cacibin. Poju sai myös Suomesta cacibin, joten Poju on yhtä cacibia vaille kansainvälinen valio. Kun vaan ikää tulee lisää ja säännöissä vaadittavat aika rajat täyttyvät, niin eiköhän Terhi jostain yritä cacibia. Nyt cacibeja on jo tarpeeksi monesta maasta, joten ei ole niin väliä mistä maasta sen saa. Samoin Poju on yhtä sertiä vaille Suomen muotovalio. Nyt kun näin kirjoittelen, niin cacibit ja sertit tulevat olemaan tiukassa eli voivat jäädä saamatta. Mutta Poju on Terhin näyttelykoira, joten näyttelyissä sopivissa kohdin käyvät. Näyttelyissä ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Sen sai kokea Poju Messarin voittajanäyttelyssä joulukuun alussa. Pojun sijoitus oli ihan ok, mutta arvostelussa Pojun kerrottiin olleen keittiökunnossa eli lihava. Tämä oli sikäli mielenkiintoista, sillä kesällä saimme kuulla, että Pojua oli sanottu aivan liian laihaksi näyttelyihin. Tämän takia olen antanut Pojulle vähän enemmän ruokaa Hailuodon maastokisojen jälkeen, mutta tuntuu, että whippettien näyttelykondiksen ylläpitäminen on vähän sama asia kuin ripulin hoitaminen pieremällä.
 |
| Pojulle kaikki varret ovat mahdollisia vieheen vetämiseen |