Ubi sai viimeisen veteraanisertinsä ja valioitui veteraanivalioksi. Ubilla on nyt kaikki tittelit mitä ukkeli voi saada. Terhin facepäivitys: Ubi tänään Harjavallassa PU3 ja ROP-veteraani. Ubi sai kolmannen veteraanisertinsä ja on nyt siis myös Suomen veteraanimuotovalio (FIN VMVA). Harjavallan näyttely on todella mukava, mutta veteraanivalioruusukkeita siellä ei ollut, joten posetukset nyt näillä olemassaolevilla ruusukkeilla.
Ilmoitin Pojun maastoderbyyn vaikka Poju ei ole missään juoksukunnossa. Silti hyvät lihakset Pojulla on, joten kuvittelen, että loukkaantumisriski on huonoa onnea. Derby on kuitenkin tarkoitettu ikäluokkansa koirille, niin piti sinne sitten mennä. Poju sijoittui neljänneksi 8 uroksen joukosta, mutta serti jäi saamatta. Finaalissa Poju juoksi oikein hyvät pisteet 231, mutta alkuerässä vain 217, niin serti jäi kahden pisteen päähän. Kokeessa juostiin kahdella eri radalla ja toisella radalla kukaan ei saanut hyviä pisteitä. Minusta pisteiden jakaantuminen oli aivan liian tasaista. Luulisi, että joku olisi edes vähän parempi. Tämä toistui kaikissa luokissa whippeteissä. Radoilla oli eri tuomarit.
Poju kävi myös Luhtilaukkaajien Luhtisaalistus-maastokisoissa ja sijoitus taas neljäs, mutta sertin kera. 14 urosta oli kisaamassa, joten sijoitus oli hieno. Pojulla oli molemmissa lähdöissä ratarassit pareina, joten odotukset ei näyttelypossulle olleet kummoiset. No kolmen kärki oli erottunut jo selvästi alkuerissä ja Poju siinä välissä toisen koiran kanssa aika isolla erolla seuraaviin. Poju sitten sai finaalissa niin paljon pisteitä, että piti paikkansa ja sai sertin, mikä oli oikein iloinen yllätys. Täällä sentään kärki sai selkeästi hyvin pisteitä, mutta joissain luokissa oli vähän nihkeämpää. En tiedä onko arvostelussa sovittu tiukempaa linjaa, ettei niin paljoa tule sertejä. Minusta se olisi ihan hyvä linja, mutta silti kärki pitäisi erottua tai sitten ei. Niin minähän en maastojuoksua ymmärrä.
Kuva Antti Ruotsalo |