Kesäkuulumisia. Aloitetaan Sveasta. Svean aloitettua sydänlääkityksen on mummeli piristynyt. Siis sen verran, että huomaa. Lenkeille on lähtenyt mukaan lämpöisillä keleilläkin, niin reippaasti, että yleisilme on selkeesti sutjakkaampi. Toivottavasti johtuu liikkumisesta eikä ole mitään muuta taustalla. Svea on viihtynyt pihallakin mitä ei viime kesänä paljoa tehnyt. On Svea toki haurastunut. Vanhuus näkyy kaikessa.
Ubissa taas vanheneminen ei juuri näy kuin naamassa. No sen olen huomannut, että varoo tosi paljon pihatouhuja eli kun heittelen fribareita Tikolle, Olalle ja Pojulle, niin Ubi tarkkailee sivummalla ja sopivana tilaisuutena käy nappaamassa jonkun lelun ja juoksee täysii sisälle. Eli varovaisuutta on Ubille tullut. Lenkit kyllä huitelee aina kärjessä. Terhi on tehnytkin Ubin kanssa kahden lenkkejä, kun ukko menee reippaasti eteenpäin.
Ola joutui hammasremonttiin. Olalta huomattiin jo vuosi sitten, että kulmahammas on musta. Sille ei tehty mitään, kun ei se näyttänyt häiritsevän. Ola on ollut pitkään huono syömään ja ajateltiin, että nyt se hammas on alkanut vaivaamaan. Eläinlääkäri oli samaa mieltä ja samalla röntkattiin koko hammaskalusto. Takahampaista löyti haljenneita hampaita, jotka poistettiin myös. Tosin toiselle puolen jäi vielä, kun Olan narkoosi ei kestänyt tarpeeksi pitkään. Eli vielä joutuu kaluston poistoon syksymmällä. Syöminen on parantunut, mutta ollaan pyritty vähän enemmän myös vaihdella eri ruokia Olalle. Niin ja Ola sai kiviä anturaan. Itse otin pois sen minkä pystyin.
Tiko nyt on koira parhaassa iässä. Ei mitään ihmeempää ole tapahtunut. Toista koiranruokaa kokeiltiin Tikolle, kun M&M:stä saatiin tarjous koiranruuista. Närästyksen takia pyydettiin ruokasäkkiä M&M:stä. Suosittelivat Britcare Sensitiveä. Ei se ainakaan närästä Tikoa. Ainoa huonopuoli on, että tavaraa tulee toisesta päästä enemmän.
Poju on telonut itseään urakalla. Ensin lähti anturasta reipas pala pois ja kun se parani, niin satutti kynsivallinsa pahasti. Tämän seurauksena suunnitelmat Luhtisaalistukseen kariutuivat, kun koira oli kuukauden juoksematta lukuun ottamatta pientä pelleilyä pihalla. Poju ei ontunut vammojaan, joten Terhi kävi Kartanolla koiranäyttelyssä. Ei Poju sijoittunut luokassaan, mutta tuomari antoi silti SA:n. Tuomari BLÜTECHER KNUT: “strong and wellmade champion of excellent type and size. masculine head with a bit round scull, good eye. strong wellmade neck that flows into strong topline. wellmade body with excellent depth of chest. a bit heavy in front, strong wellmade hindquarters with excellent low hocks. he is a nice mover from side, but a bit broad coming. excellent coat”.