Kuinka voi yhden koiran poismeno viiden koiran laumasta vaikuttaa elämään näin paljon? Koira ilmoitti heräämiset, ruoka-ajat, lenkitykset, ym. Nyt kukaan muu neljästä jäljelle jäänneestä ei näistä kerro. On aika iso osa elämää poissa. Oletin aina, että Ubi eläisi todella vanhaksi. Ubissa ei ikä näkynyt kuin naamassa. Nopeasti kaikki kääntyi päälaelleen. Ensiksi oireili kaula- rintarangan alue huhtikuussa. Ubi jopa ontui vasenta etujalkaa silloin. Hoidoksi valittiin konservatiivinen hoito eli kipulääkecoktaili ja eläinlääkärissä pyysivät tarkkailemaan halvaantumisoireita. Kipulääkkeillä tämä viheliäinen tila saatiin hoidettua. Kaikki oireet olivat pois ja kipulääkkeitä oltiin vähennetty. Tulevaisuus vaikutti taas hyvältä.
Sitten yksi lelun heitto pihalla muutti kaiken. En edes heittänyt lelua Ubille vaan Svealle, joka harvinaista kyllä intoutui leikkimään. Mutta ei Svea nyt tähän heittoon lähtenytkään. Ubi lähti hakemaan lelua, mutta juoksikin lelun ohi ja jatkoi pihalla kierrosta juosten minua kohti onnellisena. Minun takana teki käännöksen vasemmalle, jolloin kaatui. Kauhea ulina. Ubi ei päässyt ylös, vaikka kuinka yritti. Takajalat olivat halvaantuneet. Selkärangassa oli jotain pahasti vialla, koska vamma oli nyt eri kuin keväällä.
Tarkoitus oli kirjoittaa Ubin lopusta erittäin kunnioittavasti suurta koiraa kohtaan, mutta en minä osaa. Oma suru, itsensä syyttely tehdystä ja siitä, että menikö kaikki kuitenkaan, niin kuin olisi pitänyt mennä, sotkevat ajatuksia koko ajan. Varsinkin suru repii ja raastaa syvältä. Tämä kirjoitus saattaa olla omaa surutyötä.
Joskus kirjoitin blokiin, että jos olisi tv-sarjan Westworldin kaltainen virtuaalitodellisuus, niin tekisin semmoisen, missä olisi sen hetkinen Ubi. Nyt haluaisin, niin kovasti sinne mennä ja halata Ubia.
 |
| Tämä filmikuva jäi viimeiseksi Ubista |