Kesäkuulumisia

Kesäkuulumisia. Aloitetaan Sveasta. Svean aloitettua sydänlääkityksen on mummeli piristynyt. Siis sen verran, että huomaa. Lenkeille on lähtenyt mukaan lämpöisillä keleilläkin, niin reippaasti, että yleisilme on selkeesti sutjakkaampi. Toivottavasti johtuu liikkumisesta eikä ole mitään muuta taustalla. Svea on viihtynyt pihallakin mitä ei viime kesänä paljoa tehnyt. On Svea toki haurastunut. Vanhuus näkyy kaikessa. 

Ubissa taas vanheneminen ei juuri näy kuin naamassa. No sen olen huomannut, että varoo tosi paljon pihatouhuja eli kun heittelen fribareita Tikolle, Olalle ja Pojulle, niin Ubi tarkkailee sivummalla ja sopivana tilaisuutena käy nappaamassa jonkun lelun ja juoksee täysii sisälle. Eli varovaisuutta on Ubille tullut. Lenkit kyllä huitelee aina kärjessä. Terhi on tehnytkin Ubin kanssa kahden lenkkejä, kun ukko menee reippaasti eteenpäin. 

Ola joutui hammasremonttiin. Olalta huomattiin jo vuosi sitten, että kulmahammas on musta. Sille ei tehty mitään, kun ei se näyttänyt häiritsevän. Ola on ollut pitkään huono syömään ja ajateltiin, että nyt se hammas on alkanut vaivaamaan. Eläinlääkäri oli samaa mieltä ja samalla röntkattiin koko hammaskalusto. Takahampaista löyti haljenneita hampaita, jotka poistettiin myös. Tosin toiselle puolen jäi vielä, kun Olan narkoosi ei kestänyt tarpeeksi pitkään. Eli vielä joutuu kaluston poistoon syksymmällä. Syöminen on parantunut, mutta ollaan pyritty vähän enemmän myös vaihdella eri ruokia Olalle. Niin ja Ola sai kiviä anturaan. Itse otin pois sen minkä pystyin.

Tiko nyt on koira parhaassa iässä. Ei mitään ihmeempää ole tapahtunut. Toista koiranruokaa kokeiltiin Tikolle, kun M&M:stä saatiin tarjous koiranruuista. Närästyksen takia pyydettiin ruokasäkkiä M&M:stä. Suosittelivat Britcare Sensitiveä. Ei se ainakaan närästä Tikoa. Ainoa huonopuoli on, että tavaraa tulee toisesta päästä enemmän. 

Poju on telonut itseään urakalla. Ensin lähti anturasta reipas pala pois ja kun se parani, niin satutti kynsivallinsa pahasti. Tämän seurauksena suunnitelmat Luhtisaalistukseen kariutuivat, kun koira oli kuukauden juoksematta lukuun ottamatta pientä pelleilyä pihalla. Poju ei ontunut vammojaan, joten Terhi kävi Kartanolla koiranäyttelyssä. Ei Poju sijoittunut luokassaan, mutta tuomari antoi silti SA:n. Tuomari BLÜTECHER KNUT:  “strong and wellmade champion of excellent type and size. masculine head with a bit round scull, good eye. strong wellmade neck that flows into strong topline. wellmade body with excellent depth of chest. a bit heavy in front, strong wellmade hindquarters with excellent low hocks. he is a nice mover from side, but a bit broad coming. excellent coat”.

Ubi 11 vuotta

 

Ubi eli Besties Upper Class tänään 11 vuotta

Juhlalenkki vedettiin rantatunnelmissa parhaiden kavereiden seurassa Ranta oli tyhjä ja aurinko paistoi, joten sankari sai arvoisensa aamupäivän

Ubin lapsukaiset ja vähän muuta

Poju käväisi Viron reissulla tavoittelemassa näyttelystä sertiä Rakveressä. Sitä on Terhi yrittänyt jo muutaman kerran ja tällä kertaa onnisti. Poju valioitui Viroon. Samalla reissulla Tikku-sisko sai myös sertin ja valiotui Viroon, Liettuaan ja Suomeen. Hienosti meni.

 

Nurkkaniityn kennelin Ubin lapsukaiset ovat tulleet Derby-ikään ja Uni osallistui maastoderbyyn. Ja todella hienosti juoksikin. Sijoitus kolmas hyvin sertipistein 488. Aivan loistavaa. Uni oli myös Kalajoen Särkkä-Coursing maastokisassa sijoittuen suuressa narttu ryhmässä (30) kuudenneksi pistein 479. Unilla jo kolme sertiä maastosta. Mieletön tahti Unilla.

Mistyq-kennelin Ubin lapsukaiset tulivat kisaikään ja hienoja tuloksia sieltäkin. Hilu oli Kevätcoursingissa toinen hurjilla 493 sertipisteellä.  Sirpa samassa kisassa kuudes hyvillä pisteillä 427. Sirpa aloitti myös ratakauden juosten tähtisprinteissä 350m sijoituslähdön. Tälle matkalle ei ollut kuin kolme ilmoittautunutta, niin Sirpa joutui aivan väärien koirien kanssa juoksemaan. Mutta sitkeästi juoksi. 

Pojun sisko Tikku pääsi Suomi Cup maastokisoihin vuoden 2023 ansioiden perusteella. Ja hyvin juoksi edelleen. Varsinkin finaalivedon, missä pisteitä 244. Sijoitus 5. kovassa seurassa sertipistein 464. Toinen sisko Pipsa kävi aloittamassa kauden Särkkä-Coursing maastokisoissa melkein serttipistein 440. 

Poju kävi myös maastoilemassa Turun Juoksuissa. Nyt oli huono juoksu. Poju oli hapoilla heti parin kurvin jälkeen ja sen jälkeen oli löysää kruisailua. Poju oli huonommassa kunnossa kuin ajattelin. Alkuerästä 172 pistettä. Vedin Pojun pois finaalista, vaikka ei siellä kukaan muukaan saanut hyviä pisteitä. Pelto oli kyllä myös kurjassa kunnossa. Maa oli muuttunut kivikovaksi kuivuuden takia. Finaaliin jäi 4 koiraa, joista 3 loukkaantui finaalissa. Pojulla oli myös jarrunappula auki, mutta katsoin, että ei sitä tarvitse näyttää eläinlääkärille. Olisi ehkä pitänyt, niin olisi sekin pieni loukkaantuminen tullut tilastoihin. Nyt täytyy sanoa, että ei ehkä ollut paras mahdollinen paikka juoksuttaa koiria.

Näyttää kauhealta kuvalta, mutta Poju rimpuilee niin pirusti. kuva Burning tail visuals

En edes huomannut, että kaveri vilkuili, kun eräs vähän rimpuili. Kuva Burning tail visuals

Pojusta täytyy muistaa mainita, että vietiin Poju uimaan koirauimalaan talvella. Poju on pentuna siellä käynyt ja minulle jäi semmoinen kuva, että ei hirveesti silloin nauttinut. Siksi lähdettiin molemmat Pojua viemään, jos tarvii houkutella Pojua lelun kanssa uimaan. No ei tarvinnut houkutella. Poju meni vanhasta muistista altaalle ja meni omatoimisesti heti altaaseen uimaan. Niin hyvin sitä tuntee koiransa. Sitten ollaan käyty Pojua uittamassa useamman kerran.

 

Svea käytettiin sydänultrassa eläinlääkärissä. Läppävika oli pahentunut, joten Svea sai lääkkeet. Svea on tuosta ehkä piristynyt. Nyt kun on ollut lämpöisempää, niin Svea ei ole ”sökähtänyt” niin helposti. Pihallakin on viihtynyt viime kesää paremmin. Pakko laittaa tähän ylös muistoksi se, että tulin töistä yksi päivä kotia, niin huomasin, että Svea oli yksin pihalla. Svea tuli minua tervehtimään todella iloisesti, joten ajattelin kokeilla, alkaisiko mummo leikkimään. Heitin sille hanskan pihalle ja mummohan kirmaisi hanskan perään. Meille tuli hauska leikkihetki kahdestaan. Vaikka koirille on iloa toisistaan, niin aina välillä huomaa, että kyllä ne tarvitsisivat myös laatuaikaa kahdestaan. Toiset ottavat kaiken huomion laumassa toisten jäädessä suosiolla vähän taustalle.

 

Tikon kanssa oltiin talvella vähän ihmeissään. Tiko oli vaisu eikä syönyt kunnolla. Vatsa kuitenkin toimi hyvin. Tila kuitenkin vaihteli päivittäin, mutta olihan se mentävä eläinlääkäriin. Tiko tutkittiin verikokein, mutta kaikki oli ok. Jonkun sisäelimen tutkimus tehtiin muualla, mutta sekin oli ok. Tikon tila siitä on kohentunut ja nyt on taas normaali.

Tikosta on mainittava, että Tiko on vahtikoira. Tiko pitää huolen, että kauriit eivät tule tontille. Meillä pyöri takatalvilumien aikana kauriita syömässä maasta nousseita kukkia. Yritin niitä ikkunasta huudella pois, jos piti koirat päästää pihalle. Usein näin kävikin, mutta kerrankin jäivät aidan taakse tonkimaan lumen alta syötävää. Tiko huomasi kauriit kesken lorotuksen. Jäin seuraamaan mitä tapahtuu. Tiko lorotti rauhassa tankin tyhjäksi katse tiukasti kauriissa. Lorotuksen jälkeen Tiko ampaisi kaurista kohti kauhealla mekkalalla kauriin lähtiessä livohkaan. Tiko pysähtyi pihan puollelle aitaa. Vahtikoira oli tyytyväinen, kun sai ajaa kauriin pois.

 

Terhi kävi Ubin kanssa sydänultrassa joukkotarkissa. Niin vaan löytyi papalta alkava läppävika. On kuulemma vielä niin vähäistä, että ei tarvitse olla huolissaan. Onhan Ubi jo kohta 11 vuotta.

Ubilla oli myös vatsan kanssa ongelmia. Suunnilleen joka toinen kerta vatsa löysällä ja nämä sattui usein niille päiville, kun Terhille sattui toimistopäivä. Paappa ei pystynyt pidättämään. Ubi kävi myös eläinlääkärissä, mutta ei taaskaan mitään löytynyt. Annettiin matolääke ja se taisi auttaa, sillä nyt on onneksi vaiva poistunut.

Ubi ja Poju kävivät Whippet-Harrastajien erikoisnäyttelyssä kartanolla. Molemmat saivat erin, mutta Ubilla oli jälkeläisluokka ja nippu palkittiin kunniamaininnalla.

Svea 12 vuotta

Rakas Svea  tänään 12 v 
Elämän muhkurat näkyvät jo tätimummossa, mutta yllättävän hyvin Svea jaksaa edelleen 
Parasta elämässä on ruoka ja nukkuminen pehmeissä paikoissa.  Uusi erikoisharrastus on sängyn petaaminen eli päivän aikana sänky pistetään petauspatjaa myöten ihan uuteen sveamaiseen järjestykseen 
Pojat pidetää järjestyksessä ja lenkillä mukavinta on nykyään hajujen nuuskuttaminen. Lenkkeily sujuu tarkasti Hapan perässä kävellen, joten Sveaa voi huoletta pitää irti.
Iltaisin Svea tulee sohvalle ja vaatii rapsutuksia. Poikien viereen on sitten hyvä asettua nukkumaan, kun on saanut ensin oman hetken hellyyttä 

Tiko 5 vuotta

Ihana Tiko 5 vuotta 
Tiko on sellainen oikea KOIRA 
Se pitää vahtia eikä niin välitä vieraista koirista, mutta oma lauma on sille tärkeä. Siitä pidetään lenkilläkin huolta ja katsotaan, että kukaan ei jää jälkeen. Tiko myös putsaa ahkerasti erityisesti Olan hampaat 
Lempilelu on pallo  Iltavirkkuna koirana se aloittaisi leikit puoliyhdeksän uutisten aikaan 
Ihmisiä Tiko rakastaa ja pysähtyy mielellään kaikkien lenkillä vastaantulevien rapsuteltavaksi 
Onnea siis Tikolle, maailman parhaalle lyijärille ja lippispojalle 

Ubi isoisäksi

 Pojusta tuli isä Vinttiväen-kenneliin 22.12. Saana synnytti 2 tyttöä ja 3 poikaa. Ubi on siis isoisä. Kaksi kertaa ollaan käyty katsomassa upeita kakaroita. Toivottavasti vielä tavataan.

On taas venähtänyt liian pitkä aika blogin päivittämisestä. Taatusti ei muista kaikkea.

Svea on nykyään mummo-koira. Kovasti vanhentunut. Jättäisi mielellään kaikki lenkit väliin. Illalla haluaa vain rapsutuksia. Jos niitä ei saa, niin moottori käynnistyy ja alkaa hirveä sohvatyynyjen kapsutus. Välillä kyljellään maaten kapsuttaa selkänojaa niin, ettei televisiosta mitään kuule. Hassu mummo. Terveysasioissa ei mitään ihmeempää. Propalinia söi ja se on toiminut. Sen maku ei enää niin haittaa. Vaihdettiin silti Caniphedrin pilleriin mitä kokeillaan. Meillä oli ripulikierre jossain vaiheessa ja Sveakin siitä kärsi, mutta siitä oli jo toukokuun päivityksessä. Sieltä saadut tropit toimivat ja mummo toipui. Joskus kun muita ei ole lähellä, saattaa Svea ottaa lelun ja alkaa sillä leikkiä.

 

Ubista ei mitään ihmeempää kerrottavaa. Kesällä kuitenkin valioitui veteraanivalioksi. Paappakoiraksi sitä kutsutaan. Lupasin Ubille ratasuoralla juoksun 10v lahjaksi. Sen lunastaminen venyi, mutta onneksi saatiin se tehtyä. Ubi oli aivan liekeissä, mutta pettynyt ilme paistoi kasvoilta, kun sai juosta vain maalisuoran 480m kopeilta. No pupu sai silti kyytiä vanhaan malliin. Ubi on aina ollut äänekäs, mutta nyt iän myötä tuntuu, että äänen käyttö on vain lisääntynyt. Vaatii kaikkea äänekkäästi.

 

Terhi kirjoitti FB:n hienon tarinan Olasta, joten laitan sen tähän.

Ola eli Besties Zephyr the West Wind sai neljä ensimmäistä cacibia yllättävän helposti. Kävimme tammikuussa 2019 Kaunasin kv-näyttelyissä ja Ola oli siellä molempina päivinä hienosti vsp. Niinpä Liettuasta tuli heti ensimmäisellä yrittämällä kaksi cacibia. Seuraavaksi kävimme kevättalvella Tallinnan näyttelyssä, mutta sieltä Ola sai "vain" vara-cacibin, kun se oli PU2. 

Seuraava yritys oli elokuussa Luigessa ja sieltä tulikin jättipotti, kun Ola oli ensimmäisenä päivänä ROP ja toisena VSP. Näin myös Virosta oli kaksi cacibia plakkarissa.

Seuraavaksi oli suunnitelmissa Riian kv-näyttely, mutta tuli korona ja reissut toisensa jälkeen peruuntuivat. 

Ja sitten kesällä 2022 tapahtui jotakin ikävää. Ola liukastui sisällä, kaatui eikä päässyt itsenäisesti enää ylös. Tuen avulla saimme sen seisomaan, mutta takajalat eivät kunnolla toimineet. Hiljalleen se palautui, mutta käveli hyvin hitaasti. Veimme sen Aistiin ja neurologi totesi sillä hidastuneen asentotuntoaistin oikeassa takajalassa.  Erotusdiagnoosi oli välilevytyrä ja pehmytkudosvammat.

Pikkuhiljaa Ola alkoi liikkua paremmin, mutta edelleen se raahasi oikeaa takajalkaa. Halusimme kuntouttaa sitä ja aloitin sen kanssa  aktiivisen koirajumpan. KoiraKumpulan koirajumpassa saimme todella hyviä vinkkejä erityisesti takajalkojen vahvistamiseen. Jumppasimme koko syksyn ja Olan liike parani koko ajan. Raahaaminen muuttui pieneksi pompotukseksi ja pikkuhiljaa sekin jäi pois. 

Todella ihanaa oli se, että Ola itse innostui jumppaharjoituksista. Se meni aina ihan häntä tötteröllä jumppaamaan ja teki erilaisia liikkeitä iloisena. 

Kävimme jumpassa säännöllisesti koko syksyn ja talven. Ola oli iloinen harrastaja ja liike saatiin kuntoon. Olin niin iloinen.

Tästä innostuneena uskalsin kokeilla Olan kanssa näyttelyjä vielä kerran ja niinpä lähdimme kv-näyttelyyn Riiaan. Ihmeellistä menestystä ei tullut, mutta Ola sai kuitenkin liiketuomareina tunnetuilta tuomareilta molempina päivinä SA:n. Ola sai myös Latvian sertin, mutta en ole saanut aikaiseksi anoa sille Latvian valion titteliä.

Samaan aikaan KoiraKumpulan kurssivalikoimiin tuli Koiranäyttelyt 2.0 -kurssi. Ajattelin, että veisin Pojun sinne, mutta Helin innostamana aloitinkin kurssin Olan kanssa. Ja olipa mielenkiintoinen ja hyvä kurssi. Erjalta sain kullanarvoisia vinkkejä ja ohjeita, miten Olan voisi esittää paremmin. Asetimme kurssin tavoitteeksi sen viimeisen cacibin.

Niinpä kesäkuussa lähdimme vielä kerran kokeilemaan cacibia Latviasta. Ensimmäisenä päivänä Ola ei saanut edes SA:ta, mutta sunnuntaina se olikin PU2 ja sai vara-cacibin. Paras uros -palkintorivissä en tiennyt, että PU1 oli jo C.I.B, mutta olin silti iloinen Olan hienosta sijoituksesta. Ihmettelin, kun muut rivissä innolla onnittelivat meitä ja vasta sitten tajusin, että Olan vara-cacib muuttuisikin cacibiksi. Voi sitä onnen tunnetta. 

Ihana OIa sai vihdoin erilaisten vaikeuksien jälkeen hienon tittelin!

Kaiken parasta oli kuitenkin se, että tittelin lisäksi olimme saavuttaneet todella paljon kaikenlaista hienompaa. Ensinnäkin olimme saanet koiran trauman jälkeen kuntoutettua, toiseksi keksimme Olan kanssa uuden kivan harrastuksen jumpassa ja kolmanneksi sain ihan valtavasti uusia näkökulmia sekä Olasta että koiraharrastuksesta.

Kiitos kaiken tämän saavuttamisesta kuuluu Helille, jonka kanssa olen reissannut paljon ja joka innosti minua jatkamaan Olan kanssa, Elisalle, joka lähti kanssani Riiaan kesäkuussa, Marille, joka on Olan kasvattaja,  KoiraKumpulan Erjalle, joka avasi ihan uudenlaisia juttuja minun  ja Olan harrastamisessa, sekä tietysti Harrille, jonka kanssa yhdessä tämä kaikki tehtiin. 💖 

Ola Virossa kesällä 2019, kuva Heli Poikonen

Tikon terveys on ollut vähän huonolla jamalla. Tikon kanssa käytiin radalla harjoittelemassa ja yksi kisakin juostiin. Minulla alkoi taas mielenkiinto heräämään ratakisoja kohtaan, kun kaikki meni niin hyvin. Suunnittelin jo talveksi harjoittelua, mutta kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Tikolla on ilmeisesti epilepsia, joten jätetään kilpaileminen. Tiko sai keväällä jo yhden kohtauksen. Kerrottiin siitä Annelle ja saatiin kuulla, että samaa oli muutamalla muullakin sisaruksella. No kesä kuitenkin meni rataharjoituksissa ja juuri ennen viimeistä ratakisaa, minne olin ajatellut Tikon ilmoittaa, tuli toinen kohtaus. Oltiin tulossa lenkiltä ja tulin hiljakseen pihapolkua talolle Svean kanssa, kun vastaan juoksee Tiko aivan oudossa asennossa. Pää vasemmalle kallellaan ja tassut huitovat miten sattuu. Luulin, että jotain on kiinni Tikossa ja nappasin Tikon kiinni. Heti tajusin, että jokin kohtaus menossa. Tiko syliin ja sisälle ja pyysin Terhin ottamaan kohtauksen videolle. Vaikea sanoa kauanko kohtaus kesti, mutta alle 15 minuuttia kaiken kaikkiaan. Sitten koira on taas normaali. Ehkä väsynyt. Annelle viestiä ja video. Anne olikin sitten näyttänyt Tikon videota ja yhden sisaruksen videota eläinlääkäreille ja kaikki sanovat, että selvä epilepsia. Yksi Tikon siskoista saa nyt estolääkitystä, mutta me mennään vielä ilman, koska kohtaukset ovat lieviä ja hyvin harvoin. Mutta tämän kanssa mennään päivä kerrallaan. Tiko oli myös kovassa ripulissa mikä ei meinannut helpottaa. Eläinlääkäristä saatiin taas paremmat lääkkeet ja toipuminen alkoi heti. Giardiaa epäiltiin myös, kun kaikilla on ollut ripulia pitkin vuotta. Tikosta saatiin ulostenäyte, mutta giardiaa ei onneksi löytynyt. Kaikesta huolimatta Tiko on hassu oma itsensä. Ai niin. Kauriit ovat saaneet pihalla Tikolta kyytiä. Ihmettelin yksi aamu, kun Tiko jäi seisomaan talon nurkalle. Menin Tikon luokse ja sitten minäkin kuulin, että joku kävelee pimeässä hangella. Olin varma, että se on kauris ja se kävelee naapurin puolella aidan takana. Yllätys olikin suuri, kun huomasin pensaiden takaa ilmestyvän kauriin meidän puolella ja tulee meitä kohti. Etäisyyttä kymmenen metriä. Tiko ampui saman tien kauriin perään ja näin niiden juoksevan peräperää alapihalla. Olin varma, että Tiko menee kauriin perässä kauas. Onneksi oli aikainen aamu ja ei liikennettä, mutta silti annoin suloisen ääneni kantaa juosten niiden perässä. En nähnyt Tikoa enkä kaurista. Seurasin jälkiä ja näin onneksi Tikon jääneen meidän puolelle, mutta en vaan erottanut kuusiaitaa vasten. Helpotus oli suuri. Sulosointuinen ääneni oli tehonnut Tikoon. Kiitin Tikoa vuolaasti, kun ei ollut hypännyt aidan yli kauriin perässä. Ei se aita olisi Tikoa pidellyt. Kaurista en nähnyt missään.

 

 

Pojusta tuli isä joulun aikaan. 2 tyttöä ja 3 poikaa syntyi. Meidän kakara on isä. Pojua on kyselty astutukseen ulkomaita myöten, mutta kyselyn asteelle toistaiseksi jäänyt. Pojun ja Terhin tekemiset on siis huomattu. On Poju tänäkin vuonna pärjännyt näyttelyissä todella hyvin. Meinasin kirjoittaa, että ei Poju ole paljoa näyttelyissä käynyt, mutta on niitä silti kymmenen koko vuodelta. 4 kertaa paras uros ja aina laatuarvostelussa erinomainen. Nämä siis kotimaassa ja on Terhi käynyt myös ulkomailla. Se, että heti ensimmäisessä näyttelyssä Ruotsissa tuli Ruotsin valioksi, on aika uskomatonta. Tietysti kansainvälisen muotovalion tittelin saavuttaminen ja sen virallistaminen kolmevuotislahjaksi oli käsittämätön saavutus. Ei meillä koskaan ole tällaista ollut. Näyttelyt edellä tähän vuoteen lähdettiin, joten Pojua ei ole harjoitettu juoksemista varten. Vaikka Poju ei ollut millään lailla kunnossa keväällä, niin ilmoitin Pojun maastoderbyyn, koska se on vain kerran eläessä. Sopivissa väleissä sitten ilmoitin Pojun maastokisoihin. Kuusi maastokisaakin tuli vuoteen ja yhdestä serti. Hyvin lähelle serti-pisteitä koko ajan. Hiton hienosti. Sillä tuntuu, että uroksissa varsinkin, ei niin paljoa enää käy näyttelylinjaisia maastokisoissa, mutta toki enemmän kuin ratakisoissa. Pojulle maastokisoissa usein sattui juuri se ratalinjainen pariksi ja epäilen sen verottavan Pojun pisteitä, kun on aina vähän jäljessä. Käytiin myös Pojun kanssa rataharjoituksissa koko kesän säiden niin salliessa ja yhden ratakisankin Poju juoksi. Sen juostuaan tuli täyteen Whippet-Harrastajien vaatimukset Kaunis juoksija -titteliin. Eli Pojun kanssa on harrastettu ja hyvä harrastuskoira on ollutkin.

Saana-äiti ja viisi pentua, kuva Tiina Luhtala