maanantai 19. syyskuuta 2016

Olenko kertonut, että pidän ratajuoksukilpailuista? No, pidän minä. Voiko olla pitämättä, kun oma koira on kilpailun vihoviimeinen, mutta saa silti sertin? Vähänkö olin taas ylpeä omasta koirasta. Ubi oli siis Kuninkuusjuoksu 2016 -ratajuoksukilpailuissa. Alkuerä ei mennyt Ubilta oikein hyvin. Aika oli huonoin, mitä Ubi on 480 metrin matkalla juossut. Pisti vähän mietityttämään, että vedänkö Ubin kilpailusta pois. En tiedä, olisiko niin voinut tehdä, mutta ajatus kävi, kun olin ymmälläni, että mikä Ubilla oli. Kun Ubi ei ulkoisesti vaikuttanut mitenkään oudolta, niin annoin sen sitten juosta b-finaalin. Siinä Ubi oli sitten oma itsensä ja juoksi kv-ajan tullen vihoviimeisenä maaliin. Sertti tuli. Jihuu. 

Kerttu Tuomi on taas kuvannut kilpailut videolle.


Sunnuntaina oltiin Whippet-Harrastajien Open Show -näyttelyssä. Pidin minä siitäkin. Oli niin mahtavat palkinnot ja mukavaa seuraa. Ola oli juniori-luokan neljäs. Ubi käyttöluokan neljäs ja Svea käyttöluokan toinen ja valittiin vielä parhaat liikkeet kilpailuun. Päivä oli todella pitkä, mutta kun Olalla oli velipoika Nino painikaverina, niin Ola jaksoi hienosti. Myös Armi-sisko viihdytti poikia. Ja Armi vielä menestyi hyvin. Oli isossa juniorinarttuluokassa toinen. Hirveesti ostettiin tavaraa ja saatiin vielä kolme kassillista palkintoja  ja ruusukkeita sekä pyttyjä. 

Arvostelut, tuomari Pirjo Muhonen
Ola, juk4:
"Erinomaista tyyppiä oleva juniori. Erittäin hyvä urosmainen pää ja kaula. Hyvä luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Ok etu- ja takaliikkeet, kevyet sivuliikkeet, joihin toivoisin enemmän drivea. Hyvä luonne."
Ubi, Käk4
"Erittäin hyväntyyppinen uros. Erittäin hyvä pää ja kaula. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Hyvä luusto. Toivoisin sulavammat rungon linjat. Hyvät mittasuhteet. Ok etu- ja takaliikkeet. Kevyet sivuliikkeet. Esitetään ja esiintyy hyvin."
Svea, käk2, KP
"Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Pitkä kaula. Hyvät mittasuhteet. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä rinnan syvyys. Hyvä, leveä reisi. Yhdensuuntaiset etu- ja takaliikkeet, joustavat ja kevyet sivuliikkeet. Esiintyy ja esitetään hyvin. Hyvä luonne."

Ratakuvat Jenna Tähtinen











Kuva Anita Sandqvist


Kuva Jaana Jyläntö