sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Tänään oli herätys klo 5 aamulla. Heräsin siihen, kun toveri järsi yöpöydän laatikon nuppia. Käytiin ulkona tarkastamassa tontti, tehtiin asiat ja jatkettiin unia. Seitsemältä sitten oikea herätys. Ruoka ei ole oikein uponnut joka kerta. Samoin tänä aamuna. Oli vaan menossa isojen koirien kupeille. Laitoin teelusikallisen raejuustoa sekoitettuna kuppiin, niin johan alkoi kelpaamaan. Ola taitaa tällä hetkellä parhaiten hyväksyä Tikon. Nukuivat jo ihan vieritysten. Ubi nyt ei ole kotona juuri ollutkaan, joten ei pahemmin ole päässyt tutustumaan. Sveaa tuntuu pahiten rassaavan pentu. Muuten päivä meni aikalailla huilaillen. Tikokin nukkui pitkiä pätkiä. Taisi eilinen olla rankka päivä pikku koiralla. Tänään oli kyllä myös erittäin lämmin päivä.

Nyt pienenä jälkikirjoituksena. Svea ja Ola yrittivät saada Tikoa juoksemaan. Varsinkin Svea pylly pystyssä komensi Tikoa liikkeelle. Tiko oli hämmennyksissä. Tätä edelsi Tikon juokseminen pihassa, mikä ilmeisesti herätti Svean leikkihalut. Kyllä se siitä. Sitten käytiin koko sakki iltalenkillä. Tikoa vähän kiukutti valjaat. Niistä oli kovasti kerrottavaa. Lopulta lenkki meni hyvin poikia kiusatessa.