Hups, Poju on ollut meillä jo kaksi viikkoa ja blogi on ollut ihan hiljaa. En ymmärrä, miten ennätimme raportoida Ubin tekemisiä päivittäin. Nyt tuntuu, että päivät menevät niin nopeasti, ettei ehdi mitään. Taitaa johtua vanhenemista ja ehkä siitä, että on myös ne neljä aikuista koiraa.
Ja kuinka tärkeää tätä päiväkirjamaista blogia olisi kirjoittaa. Hämmästelin, että miten se Poju nyt herää jo viideltä aamulla. Ja kun luin vanhoja huomasin, että myös Ubi, Ola ja Tiko heräsivät ensimmäisinä viikkoina hyvin varhain.
Kauhistuin, kun Pojulla oli tässä muutamana yönä vatsa löysä. Ja kuinka ollakaan, sama juttu näyttää olleen myös muilla pojilla. Äkkiä ihminen unohtaa tuollaiset yksityiskohdat. Tämän vuoksi päiväkirjan pitämien on hyvä juttu.
Poju kasvaa kohisten ajelin sen kanssa tänään Lohjalle Mustiin ja Mirrin puntarille ja vaaka näytti jo 5,4 kiloa. Jalat näyttävät venyvän vauhdilla ja ensimmäiset pentutakit ovat jääneet jo pieniksi. Kun vähän säädimme Pojun ruokinta-aikoja ja ruokamäärää, ruokakin on nyt maistunut erittäin hyvin.
Rajoitettuahan pojun elämä vielä on murtuneen varpaan vuoksi, mutta kovasti se touhuaa ja ensimmäisiä asioita jo opetellaan. Nimensä se osaa oikein hyvin ja pieniä muitakin kontaktijuttuja ollaan opeteltu. Samoin käsittelyä, kuten kynsien hiomista ja hampaiden katsomista, on tietysti jo harjoiteltu. Koska tassu teipataan päivittäin, se tietysti oppii myös näitä hoitotoimenpiteitä.
Muihin pentuihin verrattuna Poju on kyllä sisäsiisti. Se johtuu sen rajoitetusta liikkumistilasta. Poju on helppo kiikuttaa ulos aina kun se herää. Niinpä vahinkoja sisään on sattunut todella vähän.
Tiko on osoittanut olevansa vallan mainio pennunhoitaja. Olemme antaneen sen ja Pojun jo vähän rajoitetussa tilassa ja rauhallisesti tutustua toisiinsa. Tiko osaa olla pennun kanssa rauhallisesti ja haluaisi leikkiä sen kanssa jo kovasti. Vielä pitää muutama viikko jaksaa.
