keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Pientä päivitystä

Blogin päivittäminen ontuu pahasti, vaikka Pojun ympärillä kaikkea tapahtuu. Poju täytti jo 3kk eli nopeasti menee aika. Pikkuhiljaa aletaan odottaa hampaitten lähtöä. Jippii. Tiko Pojun kanssa edelleen touhuaa, mutta myös Svea ja Ola ovat alkaneet Pojun kanssa leikkimään. Varsinkin silloin, jos Tiko on ollut poissa, niin Svea on hyvin aktiivinen Pojun kanssa. Tiko on silti Pojun mielestä paras.  Tiko on päässyt juoksuttamaan Pojua pihalla, kun lumi oli sopivaa siihen. Sitkeästi Poju juoksi Tikon perässä. Se oli hauskaa seurattavaa. Tosin ei se olisi onnistunut, jos muut koirat olisivat olleet ulkona. Poju olisi torpattu. Tiko harrastaa juuri sellaisia leikkejä Pojun kanssa, mitä olisin toivonut Tikolle pentuaikana. Hyvä, että Tiko ei ottanut mallia meidän muista koirista. 

Tiko on päässyt taas juoksemaan maneesissa muutamia kertoja. Kyllä Tikon juoksemista on kiva katsella.  Ubin kohdalla maneesissa juoksentelu taisi näyttää, että varvas ei kestä rallaamista. Samanlainen tiukka kurvi vasempaan kuin kesällä ja Ubi nosti jalan ylös. Eikä vauhtiakaan ollut paljoakaan. Käveli kyllä ihan ok, mutta nyt on jätettävä maneesit väliin Ubin kohdalla.

Nyt kun Pojun varvas on kunnossa, niin ollaan tehty nyt myös lenkkeilyä kaikkien viiden kanssa. Tuskaa se on, mutta Poju niissä väsähtää ja nukkuu yönsä paremmin.