maanantai 20. syyskuuta 2021

Tikosta ratavalio

Tiko valioitui radalle. Ollaan käyty Tikon kanssa nyt kahdessa kisassa loukkaantumisen jälkeen. Oltiin ensin Tampereella Tähtisprinteissä ja sitten Kuninkuusjuoksuissa Helsingissä. Tiko juoksi molemmissa kisoissa 280m sijoituslähdön ja sai neljännen ja viidennen serttinsä. Tampereella oli 6 koiran lähtö missä oli mukana suomen nopein whippet. Tiko saikin hyvän startin ja paineli toisena kunnes kurvissa Tiko saatiin kiinni ja mentiin kahden koiran voimin ohi. Tiko kuitenkin kuittasi yhden ja sijoittui kolmanneksi 19.11s ajalla. Aloin miettimään, että onko oikeassa etujalassa kuitenkin jotain ongelmaa, kun kurvissa muut tuli kovempaa. Vaikea sanoa. Helsingissä aluksi pelkäsin, että taas on kuuden koiran lähtö, mutta järjestäjät olivat laittaneet ilmoittautuneet ylikorkeat kolmeen neljän koiran lähtöön. Vielä kun yksi meidän lähdössä jäi pois, niin tuli mukava kolmen koiran lähtö. Tiko voittikin lähtönsä ja juoksi hienon ajan. Oma ennätys parani puoli sekuntia ollen nyt 18,51s. En nyt aivan tätä enää odottanut, kun oli niin pitkä paussi. Lisäksi piti odottaa omaa lähtöä autossa monta tuntia ja Tiko ei autossa malta nukkua, vaikka minä siellä auton takaosassa mukana köllöttelin. Etukäteen ajattelin, että Tiko huilii koko viikon Tampereen kisan jälkeen ja hieron Tikon keskiviikkona ja perjantaina annan sen vähän spurttailla. Tämä toteutui. Hieroessa huomasin, että lihakset olivat hyvässä kunnossa. Ei siitä Tikolle ainakaan haittaa ollut, että huili koko viikon. Ubihan oli aivan eri asia. Ubin lihaksia piti pitää hereillä koko ajan tai muuten se ei saanut koneesta tehoja. Ehkä tässä on se jalostuksellinen ero.

 

Ubin tytöstä Tikusta on tullut Viron juniorivalio. Tikku pärjäsi ihan hurjan hienosti Tallinnassa kv-näytelyissä ja oli toisena päivänä jopa VSP. Aika hurjaa! 


Poju pyörähti myös Porvoossa näyttelyssä. Poju oli luokassaan eri/juk4. Parempi aloitus kuin isällään. Tuomarina oli Harri Lehkonen. Arvostelu:"Hyvän kokoinen, tasapainoisesti kehittynyt nuori uros. Hieman korostunut otsapenger, muuten hyvä pää. Oikea-asentoiset korvat. Hyvät kulmaukset ja mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Terveet liikkeet".