tiistai 12. lokakuuta 2021

Kauan eläköön Ubi!

Poju kävi Vantaan Let’s go -näyttelyssä. Etukäteen oltiin jaettu jo junnu-luokan voitto koiralle, joka tuntuu aina olevan näyttelyissä ja melkein kaikki junnu-luokat on voittanut. Näyttelyssä oli sähköinen arvostelu, joten ne pystyi lukemaan jo ennen kilpailuluokkaa. Niiden perusteella meidän etukäteisarviot pitivät paikkansa Pojun tulevasta sijoituksesta, ainoa asia Pojun puolesta oli,  että melkein kaikilla muilla oli maininta isohko koko. En tiedä johtuiko se tästä koosta, mutta Poju voitti luokkansa saaden SA:n. Se oli sitten iloinen yllätys. Vielä paras uros -kehässä Poju sijoittui neljänneksi saaden vara-sertin. Aivan mahtavasti meni toinen näyttely.

Tuomari Siret Lepasaar. Arvostelu:”Excellent size. Correct overall body proportions. Well shaped skull. Could be more fill under the eyes. Excellent pigmentation. Correct withers and back. Slightly arched at loins. Well sprung ribs. Balanced angulation. Moves well when wants to”.

 

Kuva Antti Ruotsalo

Tiko pääsi ensimmäiseen oikeaan kilpailuun mukaan ja Ubi juoksi viimeisen ratakilpailunsa. Tiko kutsuttiin Team Raceen HVK:n kakkosjoukkueeseen, mutta poisjäänneitä oli sen verran, että Tiko pääsi kisaamaan ykkösjoukkueen kakkoskoirana.

Tiko juoksi ihan hyvät ajat verrattuna aikaisempiin juoksuihin, vaikka oli taas vähän jossiteltavaa. 350m matkan voin varmaan taas laittaa omaan piikkiin, kun valitsin ehkä huonon kopin. Tiko oli neljän koiran lähdössä tilastojen mukaan hitain. Muut olivat selkeästi nopeampia. Tiko sai ihan hyvän lähdön ja oli kasassa ensimmäiseen kurviin tultaessa, mutta sitten tapahtui se miksi minä en pidä 350m matkasta eli tuli pientä kontaktia kurvissa. Tikolta meni rytmi ja se jäi heti pari metriä muista. Siihen nähden hyvä aika 23,56s eli kolme kymmenystä ennätyksestä. Joukkueena päästiin finaaliin, mikä juostiin 280m matkalla kuuden koiran lähtönä. Koska päästiin kuudentena finaaliin, niin ei tarvinnut koppia valita. Eipä sillä ollut väliäkään tällä matkalla. Tiko otti hyvän lähdön ja näytti siltä, että oli kolmantena takasuoran päässä ja taas hölläsi kurvissa jääden viimeiseksi. Aika oli kuitenkin 18,55s eli 0,04s ennätyksestä. En tiedä mikä tuossa kurvissa juoksemisessa on, kun tulee ruuhkaa. Tiko näyttää aina hölläävän silloin. Harmi, kun ei ole videoita käytettävissä. Molemmissa juoksuissa on jossittelemista ajan suhteen, mutta ei sijoitusten. Joka tapauksessa saatiin Tikolle kaksi lähtöä samalle päivälle ja saatiin osallistua kilpailuun. Hauskaa oli.

 

Ubin koko kesän tavoitteena oli vain tämä viimeinen veteraanien ratamestaruuskilpailu. Siis tavoite oli siinä, että pystyi siellä juoksemaan. Hyvin Ubi juoksi, vaikka oli veteraanimestaruuskilpailun viimeinen. Niinhän me yleensä ollaan oltu, kun etanakisoista jouduttiin pois. Liikutuin Ubin touhusta. Edelleen into radalle oli hirveä ja pupu sai kyytiä maalissa. Varvas myös kesti juoksun. Ei olla ainakaan mitään ongelmaa huomattu. Vaikka kilpaura radalla oli tässä, niin luulen silti Ubin vielä juoksevan radalla harjoituksissa. Kaikki tietysti riippuu terveydestä. Kauan eläköön Ubi!


Eläkeläinen. Sniif.

Sisarukset Team Racessa