tiistai 5. toukokuuta 2015

Svea on asustellut meillä nyt kuukauden. Nopeasti opittiin kolmen koiran arkeen. Ennen kaikkea Svean tulo on tehnyt Ubille hyvää ja varsinkin sen ruikulle vartalolle. Tai entiselle ruikulle, sillä kroppaan on alkanut tulla lihaksia, nyt kun Ubi on saanut juosta ja painia kunnolla. Iikan kanssa leikit ovat sen verran erilaisia, että niissä ei lihakset kasva. Svea on muuten vähän kauhuissaan, kun poijaat leikkii keskenään. Iikka on aika äänekäs leikkiessään ja sitä ei ehkä aina ymmärrä leikiksi.

Kehitin filmejä. Laitetaan muutama kuva näytille.