perjantai 10. kesäkuuta 2016

Ubi oli keskiviikkona Kartanolla Kesälesken iltajuoksuissa. Sijoituslähtö 280m. Neljä toveria, joista kaksi ennakkoon paljon kovempia. Tätä minä hain tältä kisalta eli kovempia juoksukavereita. Ubi juoksi oman ennätyksensä, mutta luulen, että Ubi pystyy tuolla vielä parempaan. Aika oli 19,78 ja Ubi oli kolmas. Lähdössä huomasin, että Ubi antoi tilaa, mutta vasta videolta huomasin, että kuinka kauas Ubi jäi. Lähtösuora meni siis heikommin, mutta maalisuoralla minkä näin sivusta, niin Ubi ei enää jäänyt edellä menijöille yhtään. Ratakausi avattu ja Ubilla oli kivaa. Eihän Ubi ole ratatykki, mutta aina voi omia aikoja seurata. Niin ja Ubi pitää tästä. Joko kerroin sen?

Tässä Kerttu Tuomen video Lähtö2 Ubi punaisella.


Muutama kuva illalta. Kuvaaja K.Rissa.