sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

On aina hauska tulla reissusta kotia, kun koirat on niin innoissaan kotiinpaluusta. Ubi ja Svea ottavat lelut suuhun ja Ola ryöstää niitä pois. Ubi aloittaa kovaääniset örinät ja Svealla ja Olalla menee painiksi. Hauskaa, kun koirista on kivaa tulla kotia. 
Tänä viikonloppuna oltiinkin molempina päivinä reisussa. Lauantaina Suomen Vinttikoiraliiton erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä. Olikin jo kolmas reissu tällä viikolla Hyvinkäälle. Kaikki koirat osalistuivat näyttelyyn. Ola oli pentu-luokassa ja ainoana uroksena sai kunniapalkinnon ja valittiin VSP-pennuksi. Ennen kuin Ubin luokka alkoi, niin oli jo selvää, että tuomari jakoi laatuarvosteluja vähän eri tavalla kuin on totuttu. Joten, kun Ubi sai EH:n, niin sai olla tyytyväinen, koska laatuarvostelua H:ta jaettiin useita. Ubi pääsi sen takia myös kilpailuluokkaan ja oli siinä neljäs. Svea sai myös laatuarvostelussa EH:n ja tietenkään en ole suloisen Svean saaman arvostelun kanssa samaa mieltä. Minun rinsessa on ERI:n koira. Höhlä tuomari.

Tässä Ian Sextonin arvostelut. Ensin Ola,1 PEK, KP, VSP-pentu:
"Br male good overall shape head of correct proportions, good ear set, eyes correct good shaped bite correct Long song neck, good forechest, shoulders well laid back, deep chest, correct spring of rib, toppling correct, raises over the lab. Well angulated rear quarters, good feet. Tail correct, carried well on the move. Front movement good, needs to strengthen in the rear."
Ubi EH AVK4:
" 3 years, fawn, a tall dog, not square in outline. Correct head, ears, eye & bite. Prefer more depth of chest. Well laid shoulders, ribcage carried ribs well. Strong loin, well angulated rear quarters. In good muscular condition. Moved ok."
Svea EH:
"Red & white feminine & strong throughout, good head, strong muzzle, correct ears, dark eyes, good bite. Strong neck, well laid shoulders, prefer more foretaste, deep brisket, well sprung ribcage ribs carried well, good underline, correct topline. Well angulated rear quarter, well hocked. good feet, moved soundly."
Kiitokset Marille Svean esittämisestä.


Ubillakin oli taas pitempi askel eikä semmoinen töpötys.


Kiitos Marille Svean esittämisestä


Sunnuntaina oltiin sitten Tampereella ratajuoksukilpailuissa. Ubi oli ilmoitettu ensimmäistä kertaa kahdelle matkalle. No tähänkin tuli sitten mutkia matkaan, kun Ubin 350 metrin lähdössä pääsi kopitusvaiheessa kilpatoveri karkuun ja se juoksi radalle. Lähettäjä teki sitten semmoisen ratkaisun, että päästi kopissa olleet koirat radalle ja ne ampasivat sitten kierroksen ilman viehettä. Me tietysti äänekkäästi protestoimme, mutta lähettäjä ilmoitti, että takakautta ei koiria saa ottaa pois. En tiedä sitten. Ensimmäinen juoksu oli sitten ilman aikaa ja tuomaristo päätti, että uusintajuoksu olisi 45 minuutin kuluttua. Se meni sitten ilman ongelmia ja Ubi oli lähdön viimeinen omalla ennätyksellä 24,59.  Ennätys tosin parani vain muutamalla sadasosasalla. Ubi juoksi vielä 280 metriä ja oli toiseksi viimeinen lähdössään ajalla 19,87. Ajoissa ei ole suurta heittoa siihen, mitä Ubi on juossut, joten kyllä se kolme matkaa jaksaa juosta.  Ubi on juossut tänä kesänä kolme 280m matkaa ja ajat ovat 19,79, 19,87 ja 19,92. Kaikki juostu eri radoilla, mutta tuo taitaa olla Ubin taso. Tuohon sarjaan menee vielä se viimevuotinen aika 19,84, joka sekin on vielä juostu eri radalla. Mitenkään erikoisesti Ubia ei ole harjoitettu talven aikana. Katsotaan loppukesästä kehittyikö Ubi tiistaiharjoituksilla ja kilpailemalla. Sama se. Ubista tämä on niin kivaa, että olisi halunnut juosta tänään vielä lisää.