lauantai 7. syyskuuta 2019

Tikolta on lähtenyt ensimmäinen hammas. Jonnekin pihalle se hävisi Svean kanssa touhutessa. Siskoilta olivat lähteneet jo aikaisemmin viikolla, joten jo oli aikakin. Ensimmäinen punkkikin oli kainalossa. Nätisti antoi ottaa, kun yksin yritin niin pientä punkkia äheltää pihdeillä. Viikolla Tiko kävi Terhin mukana kahtena päivänä töissä ja yhden päivän oli pitkän päivän kotona isojen kanssa. Kun tulin kotia, niin en löytänyt yllätyksiä, joten todella hieno homma. Jätettiin viikolla neljäs ruoka pois, niin senkin takia ei isoa asiaa tule niin usein. 

Ubi kävi tänään Whippet-Harrastajien COS-tapahtumassa hakemassa paljon palkintoja, vaikka ei sijoittunut. Kaikki koirat palkittiin.