torstai 27. helmikuuta 2020

Ubilla on ollut vähän menoja. Ensiksi käytiin uusintamittauttamassa veteraani, kun juoksukisojen säännöt muuttuivat mittausten osalta ja jouduttiin uusintamittauttamaan Ubi. Ubin mitta tippui 1,2 senttiä ollen nyt 51,4cm. Korkeus alkoi lähestymään jo normimittoja, kun sanoin, että jätetään ylikorkeaksi. Hämmentävää, miten paljon mitta voi muuttua pöydällä, kun koira asettuu kunnolla. Anne oli mittaamassa koiria ja halusi mitata tilaisuuden päätteeksi Tikon. Haettiin sitten Tiko paikalle ja siinä se häsläsi puolelta toiselta, kunnes jäi haistelemaan takkia naulakossa. Häntä rupesi heilumaan ja lopuksi koko pylly pyöri valtoimenaan. Tiko haisteli Annen takkia. Tiko on lähtenyt 8-viikkoisena pois, mutta edelleen kasvattamon hajut aiheuttavat noin miellyttävän reaktion.
Tikon mitta heilui ylikorkean ja normin välimaastossa, mutta asettui sinne noin 50cm. Saas nähdä kuinka tässä käy. Tosin Tikon kilpailu-ura alkaa vasta tosissaan, kun on jo täyttänyt 2 vuotta, niin joudutaan käymään vielä kaksi kertaa mitan alla.
 Ubi toinen meno oli Whippet-harrastajien Tapahtumassa Kangasalla. Meidän whippet-harrastusaikana open show oli jossain muualla kuin Etelä-Suomessa. Olisiko tästä syystä vai mistä, koiria tapahtumassa oli yli 170. Ratakoira-luokissa oli huimat lähes 40 koiraa. Nyt oli tapahtuma saanut kaikki harrastajat liikkeelle. Tästä syystä voisi sanoa, että tapahtuma oli oikein järjestetty. Ubi oli käyttöluokassa, mikä oli siis eri kuin ratakoiraluokka, viiden koiran luokassa kolmas. Palkintoja oli silti hirmuisesti tuomisena. Päivä oli pitkä, mutta mukava.
Kuvat tapahtumasta ovat Kai Heinosen käsialaa. Kiitoksia mainioista kuvista.