Ubi oli tänään sairaslomapäivää viettämässä minun työpaikalla. Siellä se ei olekaan ollut neljään kuukauteen. En ole raaskinut / viitsinyt raahata sitä meille töihin, kun matkan taittaminen on vähän vaivaloista. Lisäksi ajattelin, että koira on hankala töissä, kun on avokonttori eikä pentuaitauksesta enää ole hyötyä.
No, vaivalloinen matka sujui oikein hyvin, vaikka Ubi ei enää kassiin mahdukaan. Menomatkalla Ubia viihdytti koululaispoika, jonka polvella Ubi piti päätään koko pojan matkustaman matkan Masalasta-Leppävaaraan. Samalla poika viihdytti minua kertomalla omasta elämästään, muun muassa koulun diskosta ja muista tärkeistä asioista.
Töissä Ubi tervehti tutut ja asettui aloilleen. Sitä käytiin rapsuttelemassa ja sille käytiin juttelemassa. Ja Ubi oli tyytyväinen. Nukkumaan se tosin asettui vasta, kun laitoin pyyhkeen nojatuolille ja se saattoi hypätä kunnon petiin nukkumaan. Lattiapeti ei koiraherralle kelvannut.
Pidin sillä ensin pantaa ja remmiä, mutta kun huomasin, ettei se mihinkään lähtenyt, se sai makailla paikallaan ihan irrallaan. Tosin kun minä lähdin pritterille, sprinttasi Ubi perääni, että ei se paikalla olo ihan putkeen mennyt.
Ensimmäinen kommentti, jonka kaikki työkaverit tokaisivat oli, että onpas Ubi iso. Ja iso poikahan se onkin. Toivottavasti ei enää kovin paljon kasva.
Nyt kotona illalla meillä on ollut väsynyt koira. Se koki ja näki taas tänään ihan hurjasti kaikenlaista uutta ja otti ne vastaan tapansa mukaan tyynenrauhallisesti.
 |
| Ensin pureskeltiin vähän herkkuja lattialla |
 |
| Ja sitten kotiuduttiin nukkumaan firman nojatuoliin |
Kotona Ubi tuli ihmettelemään, kun kuuli Facebookissa julkaistussa videossa kasvattajansa Marin äänen. Kyllä koira kasvattajansa tuntee.