torstai 8. tammikuuta 2015

Ja taas käytiin eilen eläinlääkärissä. Tällä kertaa Iikan kanssa. Kun tulin töistä, niin Iikka oli jo ovella vastassa ja Iikka meni tervehtimättä heti pihalle. Iikka pissaili monta kertaa ja pissaa ei oikein tullut. Iski kyllä paniikki, että nytkö eturauhasesta löydetty kasvain on aktivoitunut. Heti soitto Siuntion Eläinlääkäreille ja sieltä annettiin meille aika aukioloajan ulkopuolelta. Suuremmoista palvelua. Eläinlääkärille pääsyä odotellessa huomasin, että Iikka oli pissaillut sisälle useamman kerran pieniä lammikoita. Ulos Iikka halusi monesti ja pissassa alkoi olla verta. Alkoi toivo itää päässä, että olisiko sittenkin tulehdus. Sain otettua veriset pissanäytteet eläinlääkärille ja niistä sitten selvisi, että se oli onneksi tulehdusta. Antibioottia ja kipulääkettä pistoksena ja pitkät kuurit päälle. Vaikka koira oli kärsivä, niin silti tämä oli se parempi vaihtoehto. Iikka on jo tänään aivan eri koira ja pissakin tulee sen kummemmin pusaamatta. Nyt molemmat koirat ovat lääkekuurilla. Suuret kiitokset Siuntion Eläinlääkäriasemalle. Hienoa, että pienellä kylällä on tämmöistä palvelua.


Meidän pienet potilaat riehuivat jo tänään sängyssä.



Sen verran on ollut pakkasta, että Ubin hieno villapaita on ollut jo käytössä.