lauantai 31. tammikuuta 2015

Ubi on kova poika harrastamaan. Olemme tassun parannettua käyneet maanantaisin agilityssä ja tiistaisin rally-tokossa. Helmikuussa agility jatkuu maanantaisin, mutta rally-toko siirtyy keskiviikolle. Hyvä niin, sillä emäntä on ollut vähän väsy, kun on kahtena peräkkäisenä iltana pitänyt töiden jälkeen rynnätä koirahallille.
Näiden ohjattujen harrastusten lisäksi Ubi harrastaa myös kotona. Kotona se tekee "käsitöitä" tai nykertää tai nikertää. Useimmiten näiden harrastusten kohteina ovat lelut, mutta joskus myös kengät tai minun käsineeni. Ubi on tavattoman taitava nikertämisessään. Hyvä esimerkki on nahkakäsineeni. Se ei repinyt käsinettä lainkaan. Käsine on aivan käyttökelpoinen. Se on vain kylmä käyttää, sillä se vuori on kauniisti ja melko siististi nykerretty irti. Mielestäni varsinainen taidonnäytös.

Juu, kiusasin.

Ubin nahkakäsineestä irroittama vuori.