perjantai 31. heinäkuuta 2015

Iikan syntymäpäiviä siis vietettiin Hyvinkäällä vinttikoirien keskuudessa. Iikasta on kyllä muotoutumassa pieni karvainen vinttikoira ellei jo ole sitä. Toki Iikka touhua pihalla omiaan, mutta välillä se yllättää. Nimittäin tällä viikolla Iikka kömpi Svean viereen sänkyyn nukkumaan kuin whippet konsanaan. Eilen se aloitti pihalla rallin whippettien kanssa, kun ne vaan laiskotteli. Minä olin yrittänyt whippetejä viihdyttää ja reipastuttaa siinä onnistumatta. Iikka näytti mallia miten whippeteihin sai vauhtia. Minulla oli hauskaa.  Kyllä kilpirauhaslääkitys on aiheuttanut selvän muutoksen Iikassa. Minusta sen karvakin on kasvanut paljon nopeammin kuin koskaan ennen. Todella hieno homma.


Pensaissa pitää vahtia mahdollisia jylsijöitä.

Ja jos whippetit alkaa ottaa päähän, niin voihan niiden palloon kusta.

Kerjääminen menee sulassa sovussa.


Samassa sängyssä, mutta ei ihan kiinni.

Iikka usein tarkkailee hivenen syrjässä


Kamerakaan ei pysynyt Iikan vauhdissa.