Ubi-whippet

Illat pimenevät ja viilenevät ja väki lenkkipoluilla vähenee. Jotenkin näin taisin kirjoittaa facebookiin muutama päivä sitten. Ja hiljaista siellä lenkkipoluilla tosiaan on – aamulla ja illalla. Kuljen aamulenkit koirien kanssa lähimaastoissa ja koska katuvalot eivät kaikkialla pala, on käytetttävä otsalamppua. Hieman masentaa ajatus, että otsalampun valossa on kuljettava aamulenkit seuraavat viisi kuukautta.
Onneksi lokakuu on ollut aurinkoinen, joten silloin kun on ulos päivänvalossa ennättänyt, on saanut nauttia sinisestä taivaasta ja valosta.
Vaan näin syksyllä ja talvella sen huomaa, millaisia terveyspoliiseja koirat ovat. On pakko ulkoilla ja käydä siellä lenkeillä, vaikka sitten sen otsalampun valossa. En ole ihan varma, tulisiko lähdettyä, jos koiria ei olisi. Sohvanpohjalle jäisin varmaan työpäivän jälkeen makaamaan.
Ja kyllä siellä sohvalla ennätetään meilläkin makailla, vaikka lenkkeilläänkin. Meidän koko koirakolmikko on nykyään melkoinen sohvanvaltausryhmä. Myös Iikka on nyt yli 11-vuotiaana keksinyt, että sohvalla on mukava makailla. Koira, joka ei aikaisemmin koskaan tullut sohvalle, on siellä nyt ensimmäisenä. Ja minulla ja Hapalla alkaa loppuillasta olla sohvalla jo ahdasta, kun Iikka valloittaa oman tilansa ja ensin pienelle kerälle sohvalle ahtautuneet whippetit alkavat pikkuhiljaa oikoa pitkiä jalkojaan ja viedä sohvatilaa koko ajan enemmän. Mutta kotoisaa on loikoa viidestään sohvalla, kun ulkona on pimeää ja kylmää.

Vipukat etsivät pudonneita omenoita.

Sohvanvaltaajat

Jep. Iikka tuijottaa kuusiaitaa.