perjantai 22. huhtikuuta 2016

Autoin Terhiä tietokoneella ja katsoin ikkunasta ulos. Svea seisoi tiellä liikkuvan auton edessä. Ihmettelin, että miksi se ei väistä autoa. Svea kääntyi ikkunaan päin. Toinen puoli naamasta oli aivan turvoksissa ja veressä. Säihkähdin ja heräsin. Missä Svea? Siinä se omalla paikalla minun peiton alla jalkaani vasten. Olin aivan pirteä keskellä yötä. Säikähdin todella kovin. Mistä lie moinen uni. Unessa ikkunasta näkynyt maisema oli lisäksi aivan vieras. Unet ovat outoja. Siinä hereilläollessa pohdin, miten elämä kulkee nykyään täysin koirien kanssa. Kotona ja töissä. Melkein aina joku koira mukana. Valokuvausta harrastan, mutta kuvaan omia koiria. Nyt heräsin päiväunilta. En painajaiseen, mutta tekstiviestiin. En noussut lukemaan viestiä. Tiedän sen muutenkin. Junassa. Kotona tunnin päästä. Tämä on jokapäiväinen viesti. En tosin viitsinyt nousta edes tarkistamaan viestiä, kun Ubi nukkui vasten oikeaa kylkeäni pää minun käsivarren päällä. Svea vasemmalla puolella pää vatsani päällä. Ola vasemmella puolella pää minun kasvojeni päällä. Päiväunet on minun huippuhetki. Suuri nautinto olla koirien ympäröimänä. On se hienoa elää koirien kanssa unessa ja hereillä. 
Olen käynyt Ubin kanssa ahkerasti uimassa talven aikana. Nyt oli kymmenes kerta ja siksi ilmainen. Tästä syystä mentiin koko porukalla. Terhi yllättyi kuinka hyväksi uimariksi Ubi oli tullut. Ubin uiminen oli Olasta liian hauskaa, joten sinne altaaseen Ubin mukaan Ola mulahti. Hyvin Ola ui. Samalla tavalla molemmat täysillä.  Ei ole kukaan meidän aikaisemmista koirista uinut neljä kuukautta vanhana. No Sveasta ja Tossusta ei tiedetä. Svea oli talvella mukana parilla ensimmäisellä kerralla, mutta ei ollut yhtään innoissaan. Pakottamalla sillon uitin. Ubin hieno uiminen innosti myös Sveeaa ja Svea meni nyt ihan omineen pallon perässä. Nämä uimareissut ovat minusta olleet hauskoja, joten niitä jatketaan ensi syksynä varmuudella. 

Harvoja kuvia missä kaikki kolme


Nämä kaksi ne jaksaa touhuta pihalla

Svean ilmeikkäät korvat

Olan ensimmäinen harjoitus dobo-pallolla. Lisää harjoitusta.

Alkaa Olalla olla selvä uroksen naama.