sunnuntai 7. elokuuta 2016

Oltiin lauantaina Tampereella Kaupin vinttikoiraradalla Mosh &Go -tapahtumassa. Minulla on vasen käsi aivan naarmuilla ja oikeaan olkavarteen pisti t-paidan hihan sisällä ampiainen. Kivuista ja kirvelyistä huolimatta, olin niin pirun ylpeä koiran omistaja. Tässä kilpailuissa koirat laitettiin aikojen perusteella samaan lähtöön. Pidin ajatuksesta ja kyllä se näytti hyvin toimivan. Ubi oli ilmoitettu 480m matkalle ja nyt saatiin monta lähtöä tälle matkalle. Ubi ei ollut juossut aikaisemmin tätä matkaa, mutta hyvin olivat järjestäjät sijoittaneet sopivat kaksi kilpakumppania. Sain käteni naarmuille, kun juuri kopitusvaiheessa lähettäjä käski ottaa koirat takaisin. Ubi ei asiasta yhtään pitänyt vaan rimpuili aivan tolkuttomasti. Onneksi tuli kopituskäsky melkein heti ja sain Ubin koppiin. Ubi ei saanut mitään hyvää lähtöä verrattuna muihin, mutta jo etusuoran kaarteessa Ubi nousi toiseksi. Takasuoran Ubi juoksi toisena ja otti kaarteessa taas loppukirin joka nosti Ubin lähdön voittoon kahdella sadasosalla. Pirun hieno tiukka juoksukilpailu. Kun kuulin Ubin ajan 33,51, niin tuuletin. Se on käyttövalioaika eli Ubi sai ensimmäisen sertin radalla. Rata taisi olla nopeassa kunnossa ja saatiin hyvät kilpakumppanit. Oltiin kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta oli se niin hieno juoksu Ubilta. Tämä viikko oli Ubin. Synttärit ja hieno kv-aika radalla.

Ubin lähdöstä on Eva Piiparisen kuvaama video https://www.youtube.com/watch?v=oIiKkBQ_Rp0&feature=youtu.be

Alla Eija Lähdesmäen hienot kuvat.

Lähtösuora juostu. Kuva Eija Lähdesmäki

Ubi tekee nousua. Kuva Eija Lähdesmäki

Maalissa. Kuva Eija Lähdesmäki

Pienet naarmut