keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta! Ubi otti uuden vuoden vastaan rennosti. Se nukkui. Kävimme aamupäivällä reippaalla metsälenkillä Karkalissa. Luonnonpuistossa oli todella paljon kaatuineita puita ja saimme reitillämme hyppiä puiden yli ja pujotella niiden ali. Tunnin lenkin jälkeen omistajat olivat hikipäisiä ja koirat väsyjä. Koska meillä on tapana aina uutena vuotena pitää huoli siitä, että koirat saavat riittävästi liikuntaa päivällä ennen ilotulitusten alkamista, jotta jaksavat sitten nukkua koko illan, kävimme vielä iltapäivällä lenkkeilemässä kylpylän maastossa. Kylpylä on juuri nyt todella aavemainen. Se on nimittäin suljettu ja avataan vasta 7.1. Lenkkipoluilla oli siis todellakin tilaa - ja luontokappaleita. Kaksi kaurista nimittäin ylitti polun aivan meidän vierestä. Onneksi koirat olivat kiinni. Kova hinku oli molemmilla kauriiden perään. 
Kun pamaukset sitten alkoivat, sekä Ubi että Iikka olivat kovin väsyneitä. Tosin täällä meillä maaseudulla pamauttelu on melko lievää. Silloin tällöin harvakseen kuuluu joku pommi kaukaa. Toista se oli silloin kun asuimme Lankilassa, missä oli paljon lapsiperheitä. Sielläkään IIkka ei korvaansa pommeille lotkauttanut. Sitä ei pommit ole koskaan häirinneet eivätkä ne näyttäneet sen unta häiritsevän nytkään. Meillä aikanaan Tossu-koira alkoi pelätä ilotulituksia vasta vanhemmiten, joskus 10-vuotiaana. Sen kuulo alkoi silloin selvästi heiketä, ja epäilen, että  pelkotilojen alkaminen liittyi tähän muutokseen. Iikalla tällaisia oireita ei ole vielä siis havaittavissa.

Tänään uudenvuoden päivänä meillä on sitten ollut reipas pentu, nukkuihan se koko eilisen illan. Olimme pihailemassa ja leikimme uusilla leluilla. Pihailun lopussa pentu sai hepuleita. Se juoksi ympäri pihaa ja piti ihan omaa kivaa. Ei meistä kukaan olisi sen perässä pysynytkään.

Lähdössä eilen Karkalin reitille. Ubi pisti lähtöpissit.


Iikkaa harmittaa havunneulaset. 
Niitä muutaman kerran poistettiin tassujen välistä.

Ubi varasti Terhin hanskan tänään pihalla ja se oli hauskaa.






Ubia juoksutettiin uudella lelulla.

Ja samaan aikaan Iikka jatkoi omaa tutuksi tullutta 
hommaansa vuorenkilvissä