sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Loppuviikko ja viikonloppu on mennyt parannellessa Ubin tassua. Sitä on suihkuteltu, putsattu ja rasvattu. Tassu on ollut paketissa ja ulosmennessä se on suojattu pakastepussilla. Ubi on ontunut jalkaa ja ollut arka tassustaan. Koko ajan se on kuitenkin syönyt hyvin, leikkinyt ja ollut ihan tyytyväisen oloinen. Kävely vaan on ollut hankalaa, juoksemisesta puhumattakaan.
Tänään aamulla jalka näytti jo niin hyvältä, että Hapa päätti jättää suihkuttelun ja kuivailun jälkeen jättää paketin tekemättä - ja tadaa - pentu ei enää onnu juuri lainkaan. Tänään se on leikkinyt ja pomppinut eikä ole senkään jälkeen juurikaan aristellut jalkaa. Ei se vielä ihan iskussa ole, mutta paljon parempi kuin torstaina ja perjantaina. 
Nyt pitää vaan malttaa mieli ja antaa jalan parantua kunnolla ennenkuin aloitetaan lenkitys ja muu huvittelu ulkona. Pidetään peukkuja, että ongelma oltaisiin saatu näin kotihoidolla kuntoon.

Ai niin, huomenna Ubi täyttyy puolivuotta. Tänään vähän yritettiin puolivuotispotrettia, mutta mitään "virallista" ei saatu aikaiseksi.




Iikan kanssa olin pihalla päivällä ja Iikka jatkaa omaa hommaansa vuorenkilvissä

Salamalla testikuvausta

Pipi. PuhaLLA!!

Sänky on venyvä käsite