sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Talvilomaviikko on sujunut olympiakisoja katsellessa. Kisatapahtumien välisinä aikoina koirien kanssa ulkoillessa. Olemme kävelleet pitkät ja rauhalliset aamulenkit. Iltapäivällä olen sitten käynyt Ubin kanssa kahdestaan "hikilenkillä" eli joko juoksemassa tai reippaasti kävelemässä. Iikan tahti on näille lenkeille liian hidas, joten se on pihaillut Hapan kanssa iltapäivällä.
Märät kelit eivät ole olleet ihan parhaat Ubin varpaalle sillä keskiviikkona huomasimme, että sen varpaanväli oli hieman auki. No Ubi käveli sitten pari päivää ulkona tossu jalassa ja tassu on mennyt parempaan suuntaan. Toivotaan ensi viikolla pikkupakkasia niin saada tassu taas kuntoon.
Lomaviikon kunniaksi Iikka kävi Annan luona parturissa, joten nyt meillä kotona on taas siisti cairni.
Ubi on ihan loistava lomakoira, sillä se antaa lomailjoiden nukkua pitkään. Ubilla ei ole mikään kiire vielä kahdeksalta aamullakaan ulos ja se on meidän porukasta viimeinen, joka nousee sängystä ylös.  Mukavuudenhaluinen pentu.

Sen verran sain lomaviikolla aikaiseksi, että ilmoitin Ubin nuoren koiran kurssille. Kurssi alkaa maaliskuussa.

Muutama kuva viikolta






11.02.2014
12.10.2013