sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ubi ja muut uukkoset (eli Besties U-pennut) kävivät tänään uimassa. Zombi, Pikka, Urho ja Hoyt olivat jo ennen uintia juosseet tunnin metsässä. Ubin varvasta säästeltiin ja metsälenkki jätettiin väliin, mutta uimaan päästiin mukaan. Pennuilla oli koirauimalassa mukana uittaja, joka opasti pentuja. Lisäksi uimaopetuksessa käytettiin apuna liivejä.
Uimahallilla pennut ensin huuhdeltiin, sitten puettiin liivit päälle ja sen jälkeen kukin vuorollaan pääsi kokeilemaan uittajan kanssa uimista. Ensin mentiin yksin ja sitten pareittain. 
Ensimmäinen kerta vaikutti melko raakalaismaiselta, kun uimaopettaja vaan liivien kahvasta nosti pennun veteen. Hetken hätäisen polskuttelun jälkeen kaikki kuitenkin hiffasivat miten päästään eteenpäin.
Ensimmäisten kertojen jälkeen Ubi vaikutti innostuneelta ja jopa heilutti häntää iloisena, mutta nopeasti pentu kyllä hyytyi.
Urho ja Pikka taas saivat juonesta todella hyvin kiinni ja viimesillä kerroilla ne menivät jo ihan innolla veteen. 
Väsyttävää homma selvästikin oli. Puolen tunnin uintivuoron jälkeen porukka oli sipissä, liivit riisuttiin ja painuttiin suihkun alle pesulle. Ja sitten kotiin. Mielenkiintoinen kokemus ja varmasti hyvää kuntoilua koirille.

Kiitokset Marille reissun järjestämisestä. 
Huomenna sitten tilataan Ubille eläinlääkäri, jotta varvasasia saataisiin järjestykseen.

ps. Oli vaikea tunnistaa koiria altaassa. Jos nimet kuvateksteissä on väärin, niin omistajat oikaiskaa.




Ohjeet kuunneltiin tarkasti

Urho oli ensimmäinen

sitä seurasi Pikka

Ubin vuoro

Hoyt

ja Zombi

Zombi hiffasi uinnin heti ja oli paras uimari

Sitten pareittain Urho ja Zombi

Pikka ja Ubi

Urho ja Zombi

Ubi ja Pikka

Zombi Hoyt

Lopuksi omistajat ohjasivat pentujaan



Urho

Pikka

Hoyt

Ubi