perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ubilla oli keskiviikkona viimeinen kerta nuortenkoirien koulua ja Terhi on alkanut katselemaan jo jotain uutta tilalle. Muistaakseni ralli-toko oli yksi vaihtoehto.

Kun Ubi on ollut minun mukana työssä, niin minua on alkanut tympäsemään pennun vikinät pöydän alla. Tylsäähän sillä työssä on. Ubi oli tänään minun mukana ja olin valmistautunut ostamalla sille ison puruluun jauhettavaksi. Sitä se sitten söikin hartaasti. Melkein koko aamupäivän. Koko koira oli jossain kuivuneessa kuolassa, kun Ubi söi luuta välillä kyljellään maaten. Otin luun sitten pois ja Ubi malttoi nukkua hetken, kunnes alkoi vitisemään sängyssään. Taisi tulla vatsa kipeäksi, sillä illalla on ollut vatsa kuralla. Eli mentiin ojasta allikkoon.

Ubi on alkanut kuolaamaan muutenkin. Yksi aamu luulin jo, että minulla alkaa vanhuus vaivaamaan, kun reittä pitkin valui nestettä. Ubi pitää leukaansa aamiaisella minun reidellä ja odottaa makupalaa minkä se aina kyllä saa. Samalla se oli kuolannut minun housuni aivan märiksi.

Oltiin tänään illalla Kopparnäsissa iltalenkillä. Hieno ilta. Meri aivan tyyni ja haahkat mourusi. Allejakin oli äänessä. Nyt vielä kellot kesäaikaan, niin iltalenkit sen kun paranee.

Ubin aamupäivän homma.

Kopparnäsin kallioilla.

Tuulesta ei ollut nyt Ubille kiusaa

tsau