lauantai 1. maaliskuuta 2014

Olen tänään katsellut Ubin kanssa Salpausselän kisoja. Ulkona on paistanut aurinko ja Hapa ja Iikka ovat pihailleet. Äh, ei tämän näin pitänyt mennä, mutta Ubi rallasi eilen ihan kotipihalla jälleen tassunsa vereen. Sama varvas oli verinen kuin kuukausi sitten. Jokin siinä tassussa on nyt vialla, kun ei kestä juoksua. Tänään tassua on siis paranneltu sisällä. Vähän Ubi jalkaansa ontuu, mutta ei ole itse tassusta kiinnostunut eli ei esimerkiksi nuole sitä. Niinpä se on saanut sisällä olla ilman sidettä, ulkona asioilla käydessä se on saanut tassuunsa sukan. 
Menemme huomenna näyttämään tassua Marille ja Helille ja samalla katsomaan, kun pentuesiskot ja -veljet menevät uimaan. Saa nähdä pääsekö Ubi mukaan. Ja sitten ensi viikolla varmaankin eläinlääkäriltä kysymään, että mitenkäs koira saadaan kuntoon, pitäisikö kynsi poistaa.

Tämä kisakatsomo on olympialaisista

Ubin lempihommia. Kantaa leluja meidän sänkyyn.