keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Pikapäivitys. Maanantaina Ubi oli minun kanssa Espoossa. Ubi nukkui lähes koko päivän. Terhi oli hyvin väsyttänyt koirat viikonloppuna. Tiistaina Ubi oli kotona ja minä tulin jo puolenpäivän jälkeen kotiin sairastamaan. Tänään minä olin sairastamassa kotona ja hyvin antoivat koirat minun levätä. Ilmakin olisi ollut loistava kuvaamiseen, mutta en jaksanut muuta kuin koirien pissareisulla pihalla vähän kuvata. Ubi kävi myös rabies-rokotuksella. Samalla Ubi kävi vaa'alla. 10.8 kg.

Ubi 6.10.

Ubi 18.12.


iikka hienossa valossa

Kunnes varjostaja saapuu

ja tinttaa silmään.