Voi ei, blogi päivittämättä monelta päivältä. Elossa ollaan. tosin minä edelleen puolikuntoisena ja mies töissä aamut, päivät, illat. Viimeiset kolme päivää on siis sujunut messari-yksinhuoltajana. Ihan hyvin on mennyt. Erityisesti lenkkeilyn helppous on ilahduttanut minua. Se ei ole enää olenkaan sellaista remmisotkua kuin aluksi. Ulkopuolisen mielestä koirakaksikostamme voi kyllä tulla mieleen Ohukainen ja Paksukainen. Ubi viipottaa edellä ja Iika löntystelee perässä. Iikalla on kaiken hyvän päälle fleksi, joten se seuraa tosi kaukana perässä. Minä sitten kipitän siinä välissä.
Ubi on muutenkin viisastunut. Se on pihalla ollut fiksu ja filmaattinen; juossut nätisti pallon perässä ja leikkinyt kuurupiiloa. Tämän viikonlopun pihaharrastus on ollut myös fasaanien jahtaus. Ensimmäistä kertaa täällä asuessamme pihaamme on kotiutunut kolmen fasaanikukon ryhmä. Ja tuossa pihalla ne tepastelevat joka kerta, kun lasken koirat pissalle. Iikka etunenässä on ajanut linnut puuhun ja Ubi hyppinyt siinä vieressä. Onneksi eivät ole saaneet lintuja kiinni. Siinä se olisi ollut mulle homma!
Iikka ei enää komenna Ubia. Sekös Ubia innostaa ja pentu hyppii vanhan koiran päälle jatkuvasti. Kun Iikka näyttää siltä, että "nyt on kyllä aika kurjaa, mutta kestän tämän, koska olette tällaisen olennon tänne kotiin tuonut", komennen Ubia lopettamaan. Yritän muutenkin opettaa koirakaksikolle, että sisätiloissa saa leikkiä vain nätisti ei mitään takaa-ajoleikkejä yms. Hieman haastava opetettava, mutta ehkä ajan kanssa onnistuu.
Sisälllä ollemme ahkerasti harjoitelleet paikallaoloa. Se tehdään hienosti duona. Myös seisomista ja näyttelyremmissä kävelyä on nyt treenattu. Niinpä rohkaistuin ja ilmoitin Ubin sen ensimmäiseen näyttelyyn. Pentunäyttely Lahdessa tammikuun puolivälissä olisi sitten se eka. Vielä pitää treenailla, mutta onneksi on aikaa.