Olen ollut aivan surun murtama Iikan poismenon takia. Päätös Iikasta luopumisesta ei ollut helppo. Koko ajan on saanut itselle todistella, että päätös oli oikea. Otin kuvia Iikasta, kun se yritti pissata pihalla. Muistan niistä myöhemmin, miksi päätös tehtiin. Eilen whippetit oli minulla mukana töissä ja kun tultiin kotia, niin Svea etsi Iikkaa koluamalla joka paikan, kun ei ketään tullutkaan sisällä vastaan. Ubi on käynnyt aamuisin tarkistamassa sen paikan, mihin Iikalle heitettiin aamuisin herkkupaloja, vaikka sinne ei nyt mitään ole heitetty. Mitenkään muuten ei whippetit ole Iikan poissaoloon reagoineet. Olen syventänyt omaa surua lukemalla Iikasta tehtyjä päiväkirjamerkintöjä. Onneksi merkinnät on jaksettu aikanaan kirjoittaa. Tähän Ubi-whippetblogiin kirjoitetuista jutuista käy minusta selväksi, että Ubin meille tuleminen oli hyvä asia. Iikka sai uutta virtaa. Iikasta luopuminen kävi jo silloin lähellä samojen vaivojen takia. Kastraatio auttoi vaivaan silloin ja tänne asti päästiin. Silti aivan liian aikaisin Iikasta piti luopua. Elämä on ollut nyt tosi helppoa kahden aikuisen whippetin kanssa, mutta silti kaipaan Iikkaa valtavasti. Eletään nyt rauhallisesti tämän viikon arki ja viikonloppuna alkaa taas muutos elämässä. Toivottavasti se helpottaa surua ja ikävää.
