On hauska huomata, miten koiranpentu kassissa kirvoittaa ihmiset juttelemaan junassa. Lähes jokaisella kotiintulomatkalla olen nyt kuullut tarinoita erilaisista koirista - kunhan vastapäätäistujat ovat ensin ihmetelleet kuinka sikeästi koiranpentu kassissa nukkuukaan.
Ubin Helsinki-päivä sujui mallikkaasti. Sille on töissä muodostunut jo selvä rytmi (tai ainakin niin kuvittelen). On myös mielenkiintoista huomata, miten nopeasti pentu oppii kaikenlaista. Kolme viikkoa sitten sain kokoajan olla poimimassa ryönää pois Ubin suusta. Nyt pentu ottaa enää todella harvoin mitään suuhunsa. Se tallustelee kaupungilla kuin vanha tekijä.
Tänään Ubi oli ensimmäistä kertaa ihan yksin kotona. Hapa lähti töihin ja minä olin aamulenkillä Iikan kanssa. Kun tulin lenkiltä, pentu nukkui tyytyväisenä pesässään eikä tullut meitä edes morjestamaan. Ei tainut tästä yksinjäämisestä jäädä traumoja.
Ubi kasvaa kohisten. Työkaverit ihmettelevät kuinka paljon koira on kasvanut muutamassa päivässä. Kasvaminen on tietysti hienoa, mutta vähän surettaa se, että kohta koira ei enää mahdu kassiinsa. Miten me sitten ne junamatkat hoidetaan?
